Ensimmäinen lomaviikko on takana ja toinen alkamassa. Takaraivossa piileksii ajatus siitä, kuinka tämä aikatauluton ja kiireetön elämä jonain päivänä päättyy. Kyllä tuo ihmismieli vaan on aika jännä, mutta nyt hus pois sellaiset ajatukset, koska edessä on vielä kolme täyttä viikkoa tätä ihanaa lomailua ♥ Ensimmäinen viikko meni kyllä sadetta pidellessä, mutta viikkoon mahtui myös ystävien ja sukulaisten tapaamista. Edellisessä postauksessani kerroinkin noista ihanista vauvan tuoksuisista treffeistä ystävieni kanssa ♥
Mä olen monesti kirjoitellut siitä, kuinka paljon olen laittanut meiltä ylimääräistä tavaraa kiertoon ja myynyt kirpparilla pois. Viime viikon lopulla homma taas lähti vauhtiin, kun päätin myydä meidän olkkarin lipaston nettikirpparilla. No, lipastohan meni heti kaupaksi ja sain siitä sopivan pesämunan jo pitkään haaveissa olleeseen emännänkaappiin. Katselin kaappeja Torista ja sieltä löytyikin pari potentiaalista vaihtoehtoa ja siitä innostuneena karsiminen jatkui ja se jatkuu edelleen. Tavara on vaihtanut omistajaa ja kaappirahat on tienattu. Jeee!! Totta kai noita nettikirppareita selatessa, missä itsekin tavaroitaan myy, näkee myös muiden myynti-ilmoituksia. Itse olen kuitenkin tehnyt vankan päätöksen, että en enää osta kuin "suuria aarteita" . Ai, mitäkö ne ovat? No, ne ovat sellaisia tavaroita, joista olen pitkään haaveillut, kuten nyt tämä emännänkaappi ja jos sellainen osuu edullisesti kohdalle, minähän ostan.
Mä olen kyllä tosi iloinen, että olen saanut kaupaksi meille ylimääräistä tavaraa. Se on niin ihana tunne, kun saa ylimääräistä tavaraa nurkista pois ja mikä parasta se on mahdollistanut sitten sen, että olen päässyt toteuttamaan näitä mun suuria haaveita. Mä olen nimittäin tullut siihen lopputulokseen, että pikku hiljaa tekemällä fiksuja hankintoja kodin sisustuksen eteen meidän kodista tulee pala palalta ihan kiva. Ei enää sitä ylenmääräistä pikkusälää, vaan näitä oikeasti vanhoja tai muuten mua/meitä miellyttäviä juttuja/tavaroita.
Mulla on ollut ihan hakusessa tänä kesänä tuo kesähuoneen sisustus. Sen sisustaminen on vähän haasteellista, koska se on rakennettu pikku hiljaa vanhan pation päälle. Ensin tuli kaiteet, sitten tuli katto (vai toisinpäin?) ja sitten tulikin jo ikkunat jne. Lattiassa on siis raot ja kesähuoneen päädyissä tuuletusaukot. Mua eniten häiritsevä asia on se, että sinne ei voi jättää talveksi mitään, koska sinne pääsee kosteus ja siellä olevat huonekalut tms. voivat homehtua. Kesähuone on siis nimensä mukaisesti vain kesähuone. Keväällä mä tyhjensin tuon meidän kesähuoneen melkeinpä kokonaan ja sitäkin olen nyt lähtenyt sisustamaan kaikessa rauhassa pala kerrallaan. Noh, itseasiassa niitä paloja ei ole sinne vielä montaa tullut, mutta uskon, että ajan kanssa sekin asia korjaantuu. Yksi pala sinne kuitenkin on tänä kesänä tullut ja se on myös yksi pitkäaikainen haave eli tuollainen rottinkituoli ja onkohan tämä nyt sitten se lumikenkämalli? Oli tai ei, se on nyt sellainen tuoli, josta olen pitkään haaveillut ja nyt minulla se on ♥
Ihana tuo rottinkituoli, tykkään itsekin noista tosi paljon! Mun pitäis kanssa ryhtyä tuohon, että myyn omaa tarpeetonta pois. Mulla on vaan joku tyhmä ajatus että "jos tarvinkin sitä vielä joskus..". Just joo. :P Mutta ehkä tää tästä pikkuhiljaa, olis nimittäin haaveita mullakin mihin rahaa voisi alkaa säästämään vaikka just noin. :)
VastaaPoistaSosittelen karsimista. Se on todella terapeuttista ja mieltä puhdistavaa. Mulla ei oikeastaan koskaan ole suuremmin ollut tuota ajtusta, että pitäisi säästää jotain, jos sattuu joskus tarvitsemaan. Olen aina pistänyt menemään tavaraa aika ronskilla kädellä. Joskus on toki sitten tullut hävitettyä sellaista "hyvääkin" tavaraa, mutta harvemmin enää nykyään. Tämä tapa hankkia rahaa johonkin uuteen on mulle oikeastaan tällä hetkellä ainut tapa saada jotain uutta. Sosittelen, koska se on minusta myös aika järkevää.
PoistaSä oot saanu aivan upeasti kaupaksi tavaraa! Ja tuo on hyvä idea, että hankkii harkiten. Vaikka teillä kyllä on minusta aivan ihana koti ja ihania tavaroita, oli niitä sit enemmän tai vähemmän.
VastaaPoistaTuo rottinkituoli on ihana! Meillä on aitan parvekkeella pari samantapaista, olen jo jonkun aikaa miettiny mihin ne laittaisin... koska siellä parvekkeellahan siis ei ole kukaan koskaan...
Hiljaa hyvä tulee, sulla on jo erinomainen alku!
Ihanaa loman jatkoa!! <3 (Itsekin muuten tunnistan ton ajattelutyylin "kohta tää on jo ohi".... Mitenköhän osais nauttia joka hetkestä just sillon kun se hetki on käsillä, muistelematta entisiä tai murehtimatta tulevia...)
Kiitos, Heli ♥ Juu, olen kyllä saanut nyt ihan kivasti tavaraa kiertoon ja se tuntuu tosi hyvältä! Paikat toivottavasti selkeytyy pikku hiljaa, kun ei hommaa enää uutta samaan tahtiin vanhojen tilalle. Käviskö ne sun rottinkituolit sinne sun kesämajaan. Niissähän olis kiva siellä istuskella ja nauttia vaikka kuppi teetä?! Mukavaa lomaa Sinullekin, Heli ♥
PoistaTuo onkin hyvä tyyli ostella tavaraa, vain mitä oikeasti haluaa. Itse olen uusienkin tavaroiden kanssa tullut siihen tulokseen, että en enää osta sitä toisiksi parasta vaihtoehtoa, vaan ostan oikeasti sen minkä haluan. Ostan, vaikka sitä varten pitäisi säästää enemmän ja odottaa sen asian saamista pidempään.
VastaaPoistaIhanaa viikkoa!
Kiitos, Outi ♥ Mäkin olen nykyisin valmis odottamaan pidemmänkin aikaa, että saan itselleni just sellaista, kun olen aina halunnut ja josta todella tykkään.
PoistaIhana kesähuone, ja niin rakastan noita rottinkituoleja!
VastaaPoistaMä olen monissa blogeissa ihastellut näitä rottinkituoleja ja nyt vihdoin onnistuin saamaan itselleni sellaisen ja vieläpä tosi edullisesti. Ihan parasta ♥
PoistaIhana rottinkituoli! Olen metsästänyt meille, ei vaan ole löytynyt kirppikseltä!
VastaaPoistaMäkin tykkään ja tosi pitkään sain minäkin tätä metsästää ennenkuin osui sopuhintaan kohdalle. Jatka vain etsintöjä. Uskon, että joku päivä sinuakin onnistaa.
Poista