Tällä viikolla on töiden ohella ollut paljon kaikenlaista jouluista toimintaa. Keskiviikkona syötiin työnantajan tarjoama joululounas. Hyvin muistui mieleen, kuinka täyttäviä ja huonosti sulavia ruokia jouluruoat ovatkaan, röyh... Eilen sitten käytiin syömässä PartyLite konsulttiystävien kanssa Santa Fe:ssa, Lahdessa. Ai niin ja olihan meillä eilen miehen kanssa lounastreffitkin ♥ Tänään onkin sitten viimeinen työpäivä ennen yhdeksän päivän jouluvapaita ♥ Työpäivä onkin hyvä aloittaa taas työporukan yhteisellä joulupuurolla ja päättää yhteisiin joulukahveihin ♥ Ai, silloin viimeistään pääsee joulutunnelmaan!
Jo toistamiseen olen järjestänyt meillä töissä työporukalle jouluarpajaiset. Laitan arvat myyntiin hyvissä ajoin jo marraskuun puolella ja arparahoilla ostelen sitten palkintoja...erilaisia lyhtyjä, kynttilöitä, suklaata, viiniä, glögiä jne. Muutama palkinto tuli myös lahjoituksena, kuten magneettikoruja, jouluisia kakunkoristeita, sytykeruusuja ja lahjakortti. Eilen oli sitten kahvitauolla arvonta. Mukava yhteinen hetki ♥ Mikä ihme siinä muuten on, että joka vuosi on yksi tai kaksi, jotka voittavat useamman palkinnon?! Tämä aiheuttaa joissakin närää, mutta se nyt vaan on pelin henki.
Mä sitten sain kuitenkin ne joulukortit askarreltua. Tänä vuonna ne kaikista läheisimmät sukulaiset ja ystävät saavat meiltä siis itsetehdyn joulukortin. Kolmena iltana niitä askartelin. Kaksi kertaa loppui liima, mutta kertaakaan ei palanut päreet. Hyvä minä! Postin mukaan sain reilut kymmenen korttia sillä halvemmalla hinnalla ja nämä itsetehdyt menee tosiaan ihan kädestä käteen. Postimaksut ovat kalliita ja ajattelin nyt säästää tässä kohden, kun kuitenkin tapaamme ennen joulua jokaisen kortin saajan kanssa. Kaiken kaikkiaankin vähensin tänä vuonna merkittävästi korttien saajia ja ihan tosiaan säästösyistä. Samoin aion säästää jouluruokien kanssa. Aatoksi meille ei osteta eikä tehdä lainkaan joululaatikoita, koska niitä ei juuri kukaan syö. Lapsetkin otettiin mukaan tähän keskusteluun. Päädyttiin sitten siihen ratkaisuun, että ei laatikoita aatoksi tehdä lainkaan kotiin, kun joulupäivänä niitä saa halukkaat syödä veljeni luona niin paljon kuin napa vetää. Tänä vuonna meillä ei siis heitetä jouluruokia roskiin, kun ostetaan vain sitä, mitä oikeesti syödään. Lupasin lapsille, että teen lihapullia ja mies varmasti pärjäisi pelkästään kylmillä alkupaloilla ja keitetyllä perunalla. Joku tytön kaveri olikin sanonut, että me ollaan vähän eriskummallinen perhe, kun syödään jouluna lihapullia eikä laatikoita. No, ollaan tai ei, mutta näillä mennään ja mä olen tähän ratkaisuun enemmän kuin tyytyväinen! ♥
Alkuviikosta mies kaivoin esille myös meidän kuusen ♥ Viime vuonna ostin tuollaisen perinteisen vihreä tekokuusen, jossa on led-valot valmiina. Minusta nuo led-valot ovat kauniimmat kuin ihan kuusen kynttilät. Tytön kanssa sitten koristeltiin kuusi, kun mies ensin sai sen kiinni jalkaan ja jotakuinkin suoraan. Joulukuusen tulemisen/laittamisen jälkeen minulle tuli jotenkin kauhean levollinen olo ♥ Yksi suuri jouluhomma oli tehty. Tämän jälkeen koti tuntui jouluiselta ja voi tehdä muita jouluvalmisteluja kaikessa rauhassa ja kiireettä. Mitä ei ehdi/jaksa tehdä saa jäädä tekemättä. Rennolla otteella siis mennään. Keskityn nyt vaan nautiskelemaan joulun tunnelmasta ja hyvästä olosta ♥ Toivon pystyväni myös lepäämään, kun minulla nyt kerrankin on näin pitkät jouluvapaat. Tälläiseen en ole koskaan aiemmin tottunut eikä se entisessä työssäni ollut edes mahdollista. Tänä vuonna aaton sattuminen juuri keskelle viikkoa mahdollistaa/helpottaa pitkän vapaan toteutumista.
Miehen lapset (kaksi nuorimmaista, vanhin asuu jo omillaan) tulivat meille joulun viettoon keskiviikkona. Lapset ovat aina kaksi viikkoa äidillään ja kaksi viikkoa meillä. Joulut he ovat vuoroon kummankin vanhemman luona. Tänä vuonna siis meillä. Eilen illalla oli pojan joulujuhla. Itse en sinne päässyt, koska olin tuolla lahdessa ruokailemassa. Olen kuitenkin äärettömän iloinen, että mies meni juhlaan. Monena vuonna mies ei ole päässyt mukaan työmatkojen vuoksi, mutta nyt niitä ei ole. Ei tuo mies kyllä hirveän innokas ole koskaan tuollaisiin juhliin menemään, mutta nyt teki poikkeuksen. Uskon, että sillä oli pojalle suuri merkitys ♥
Onpahan ollut sulla monta jouluohjelmaa -ruokia ja -puuroja. Ihanaa!
VastaaPoistaPerheen jouluruokapolitiikka kuulostaa just hyvältä; jos perhe tykkää lihapullista, niin sitten niin. Mä olen aina kapinoinut sitä vastaan, että "pitää" muka olla vaikka rosollia, koska jouluna "kuuluu". Silti kukaan meillä ei tykkää. Ehei, meillä myös syödään sitä, mistä tykätään, ei sitä mitä muka "kuuluu". Hyvä sinä!! Muutenkin leppoisuus ja stressaamattomuus on hieno, oikein hieno, homma!
K. ;)
Tälle vuodelle onkin riittänyt paljon normaalia enemmän kaikkea joulutapahtumaa tms. Joinain vuosina kun minulla ei ole välttämättä ollut yhtään eikä mitään vastaavaa. Kivojahan nämä ovat ♥
PoistaKiitos"kehuista" ja saamastani joulupostista ♥
Tosi kauniit kortit olet tehnyt! :)
VastaaPoistaMinä taas päätin opetella tekemään itse porkkana- ja lanttulaatikon tänä vuonna! Mielenkiinnolla odotetaan, mitä niistä tulee. Pitää ehkä varata varmuuden vuoksi pöytään myös keitettyjä perunoita, hih :D
Piti vielä lisätä, että meidän joulupöytään ei kyllä missään nimessä tule kaloja, mätiä eikä rosollia. Ne ei kelpaa kenellekään ja niiden säilytystä varten pitäisi laittaa toinen jääkaappi viilenemään. Eli samoilla linjoilla kanssasi; jos ei kukaan niitä kaipaa ja syö, niin miksi laittaa vain perinteen vuoksi?!
PoistaKiitos ♥ Meillä on aina keitettyjä perunoita joulupöydässä. Sopii hyvin kylmien alkupalojen ja kinkunkin kanssa. Joulupäiväksi teen sitten tuuvingin eli imellytetyn perunalaatikon meidän "sukulounaalle". Onnistut varmasti laatikoiden teossa.
PoistaNäin ainakin meillä on menty, se mille löytyy syöjä sitä on pöydässä ja mitään ihmeellistä kulinaristin makuintoilua ei löydy.
VastaaPoistaNiin ja niitä lihapullia saadaan taas yhdessä tehdä aikamoisen kasan :)
Kotona ollaan ja ihan omalla hengellä ja painolla tuo joulu menee, minäkin saan 7 päivän vapaan, joten kerkiin lataamaan akkuja oikein kunnolla. Toki lauantai on meidän kaksin päivä, kun ei sitä hääpäivääkään olla keritty viettään.. Tällä jaksaa!
Haleja <3
Kuulostaa hyvältä ja ihanaa että saatte myös kahden keskistä aikaa ♥ Se vaan on niin tärkeää ♥
PoistaOi miten kauniita kortteja ja kaunis kuusi. <3 Meillä milteipä identtinen. :) Löysin tänne, tulin ja jäin. Ihanaa joulunaikaa. <3
VastaaPoistaKiitos Tiia K ♥ ja tervetuloa lukijakseni! Toivottavasti viihdyt blogini parissa. Tunnelmallista Joulun aikaa sinullekin ♥
PoistaKuusi on niin kaunis<3 olet ollut ahkera, kun olet askarrellut noin kauniita kortteja!
VastaaPoistaIhanaa joulunaikaa ihana Krisse, täällä tultiin juuri töistä, istahetaan hetki koneella blogeissa ja rentoudutaan ja sitten aletaan joulupuuhailla:)!
Kiitos Sari ♥ Nyt mä vaan nautin ja elän hetkessä seuraavat yhdeksän päivää ♥ Ihanaa joulun aikaa Sinullekin ♥
Poista<3 rentouttavaa joulunaikaa!
VastaaPoistaKiitos samoin, Teija ♥
PoistaKaunis kuusi,olen itsekin miettinyt että laittaisiko tänä vuonna kuuseen tuollaiset eikä niitä tavanomaisia kynttilöitä....hmmm!ihania kortteja olet tehnyt :) vain 4 yötä jouluun ❤️
VastaaPoistaKiitos ♥ Mä täällä fiilistelen joululauluja, odotan lapsia kotiin todistusten kanssa ja aloittelen leipomista ♥
PoistaNo heissan tänne <3 Ihana kuusi ja ajatukset siitä että uskaltaa tehdä ihan ihka oman joulun omine ruokineen ja tapoineen, meilläkin syödään lihapullia tosin niiden laatikoiden kanssa mutta ne maistuu meille eikä mene roskiin joten se kannattaa, muuten meilläkin syötäisiin jotain muuta :) Ihanaa jouluista lauantai iltaa sinne... P.S Toivottavasti sukat oli sopivat ;)
VastaaPoistaKiitos Katja ♥ Sukat on ihanat. Tykkään niin paljon ♥ Hyvät olivat...kiitos ♥
PoistaOnpas upeita joulukortteja! Tykkään! ♥
VastaaPoistaKiitos Marika ja kiva, kun poikkesit ja jätit jäljen käynnistäsi ♥
Poista