Viikonlopun kuulumiset ja arvonnan voittaja

15.12.2014

Mukava viikonloppu takana. Viikonloppuni alkoi siis tuolla blogitapaamisella, josta kirjoittelinkin jo heti lauantaiaamuna. Olimme siis Kouvolan keskustassa Sisustusliike Dreamsissä, jossa pääsimme tekemään myös vähän jouluostoksia. Itse ostin mm. nuo RM:n kuuset ja puukiekot. Tarkoituksena oli somistaa niillä yhtä PartyLiten hurricania, mutta eihän mulla taas kaikki mennyt ihan niinkuin Strömsössä. Niinpä kuuset päätyivät kuistin lipaston päälle pitkän asettelun ja sommittelun jälkeen. Aiemmin olinkin jo laittanut vanhan ikean havuköynnöksen tuonne seinän viereen kulkemaan. Meidän kuistilla kun ei ole pistoketta tuossa ikkunaseinällä, että saisi laitettua mitään valosarjoja niin sujautin vielä pattereilla toimivan tähtivalosarjan (Clasulta) havujen joukkoon. Aika nätti pimeessä ♥


Viikonloppuuni kuului myös yhden tilauskakun teko. Minulla ei olekaan ollut koko syksynä noita kakkutilauksia, joten kakkuilu oli tauon jälkeen ihan mieluista puuhaa. Muutama vuosi sittenhän poltin itseni ihan loppuun näiden kakkuhommien kanssa. Paikallinen lehti teki minusta pienen henkilökuvauksen ja sen jälkeen mopo karkasi. Ihminen kun on niin tyhmä, ettei osaa sanoa ei. Lopulta oli pakko puhaltaa peli poikki ja pistää pillit pussiin hetkeksi. Tauosta tuli lopulta kuviteltua  pidempi eikä tilauskakkuilut ole enää sen jälkeen oikein kunnolla lähteneet käyntiin. Asiakkaani siirtyivät varmaankin toisaalle. Noh, nyt kuitenkin sain tehdä jouluisen/talvisen synttärikakun 18-vuotta täyttävälle neitokaiselle! 


Herätessämme lauantaiaamuun oli maisema ulkona muuttunut valkoiseksi. Saimmekin heti kerralla oikein kunnon talven ♥ Olin luvannut toimittaa kakun tilaajalle kotiin, joten niinpä sitten ajelin tuiskussa auraamattomalla tiellä ja keskustan "kynnöspelloilla" kakun perille. Joka kerta aina vähän jännittää onko onnistunut valmistamaan sellaisen kakun, mikä on varmasti mieluinen tilaajalle. Tällä kertaa onnistuin. Minusta yksi parhaista tunteista on se, kun huomaa asiakkaan tykkäävän tilaamastaan kakusta ja saa siitä kiitokset. Silloin tuntee, että on voinut olla toiselle avuksi ja nimenomaan se avunantamisen tunne on parasta ♥ Lauantaina tätä tunnetta lisäsi vielä se, että vein kakun siis tilaajalle kotiin. Mietin nimittäin meiltä ajellessa tuolla auraamattomalla tiellä tuota tilaajaa ja häntä ajamassa hiukan tottumattomana vieraalla pikkutiellä. Kyllä oli hyvä, että lupasin viedä kakun hänelle kotiin.


Lunta tuli täällä meidän suunnalla tosiaankin ihan reippaasti, kuten kuvasta näkyy. Tänään ilma on kuitenkin taas jo ollut plussan puolella ja lumet ovat saaneet kyytiä. Huomiselle on kuitenkin luvattu uutta lumipyryä. Saatamme siis sittenkin saada valkoisen joulun.

Jouluun liittyen eilen päättyi blogini ensimmäinen arvonta. Kaisa Peni lahjoitti minulle arvottavaksi uuden uutukaisen joululevynsä Ihme. Arvonta on nyt suoritettu ja arvontakone arpoi voittajaksi Kotomon Tainan. Taina, otatko yhteyttä ja laitat sähköpostiini kakkukioski@gmail.com yhteystietosi levyn postitusta varten.  Onnea Tainalle arvonnan voitosta! Arvonta toi blogille myös muutaman uuden lukijan ♥ Toivottavasti viihdytte blogini parissa vielä arvonnan jälkeenkin.

14 kommenttia:

  1. Ihanat kuuset ja koko asetelma! Ja tuo kakku!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kuuset ovat olleet kuulema tänä vuonna tosi suosittuja kerrottiin tuolta Dreamsista ja ihmekös tuo. Tosi kivat ♥

      Poista
  2. Anonyymi15.12.14

    Asetelma on kaunis <3
    K ;)

    VastaaPoista
  3. Onne voittajalle:)
    Kaunis asetelma ja voi hitsit, miten ihanassa kaupassa olette saaneet tehä ostoksia, luin nimittäin tuota aikasempaa postiasi!
    Pikku kuuset on hauskan näkösiä:) Ja valtavan hienot kakut, olet oikea mestari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! ♥ Juu, tuo Dreams on ihan mahtava kauppa! Sielt löytyy tosi laaja valikoima kaikkea ihanaa ♥ Haluisin sieltä varmaan kaiken, hih... Kiitos kakkukuhuista! Monen vuoden harjoittelun tulos.

      Poista
  4. No varmasti oli kakun tilaaja tyytyväinen, huippu palvelua sulla :) Lunta tuli ja tänään satoi vettä ihan reippaasti kun koiruuksien kanssa ulkoilla yritin..ens viikolle kuitenkin luvattu pakkasta ja näytti joku lumihiutalekkin olevan sää kartoissa, peukut kyllä pystyssä valkoisen joulun puolesta <3 Ihanata tiistai päivää sulle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja ♥ Pääsäätöisesti kakun tilaaja hakee kakun meiltä kotoa. Jos haku ei käy, voi minun kanssa aina neuvotella kotiinkuljetuksesta. Siihen homma ei koskaan kaadu. Mukavaa tiistaita Sinullekin ♥

      Poista
  5. Tosi kivat nuo kuuset ja tähtivalot! Mutta vielä kivempi on tuo puulaatikko niiden alla <3

    Kermaa rakastavana ihmisenä, on pakko todeta, että varsin maukkaan näköinen kakku :P Maistuis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puulaatikko on vanha SOK:n naulalaatikko. Löysin sen vuosia sitten Lahdesta Lanttilan kirppikseltä. Maksoi muistaaseni vain 4e. Kiitos kakkukehuista! Tiedänpä sitten, mitä teille joskus tulevaisuudessa tarjoan, jos/kun kokoonnumme meillä.

      Poista
  6. kuinka kaunis jouluasetelma, ja nams mikä kakku!
    Mutta hei, mahtavaa, arvontavoitto! :)
    Laitan viestiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina! Levy lähtee tänään postiin Mukavia ja tunnelmallisia hetkä sinulle, Ihme-levyn parissa!

      Poista
  7. Anonyymi17.12.14

    Kauniita nuo kuuset ;) ihana kakku,olet monitaitoinen ❤️ Lumi on täällä jo myös taas sulanut kun vettä satanut :( jospa vielä kuitenkin ennen joulua olisi lunta maassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen kakkuillut jo ainakn kuusi vuotta, kun aikanaan ihastuin Ulla Senskin koristelmiin kakkuihin. Halusin oppia itsekin ja sitten alkoikin kova opettelu. Hain oppini leivontablogeista eli ihan itseopiskellen olen taitoni hankkinut =) Katselin eilen säätiedotusta ja alkuviikolle lupaili lunta. JEEE!!!!

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan