Kun minulta kysytään, miten voin?, vastaan aina, että ihan hyvin...kai? Elän päivän kerrallaan enkä tällä hetkellä jaksa kantaa huolta tulevasta. Kaikki voimani menevät siihen, että saan tehtyä työni ja vietyä päivän aamusta iltaan. Toki toivon, että korona saataisiin kuriin ja pääsisin jo pian tapaamaan läheisiäni ja ystäviäni. Ikävöin niin kovin niitä yhteisiä hetkiä, kun istumme saman pöydän ääreen vaihtamaan kuulumisia ja kahvittelemaan. Rupattelua, naurua ja jopa kyyneliä. Sitä kaipaan.

Viihdyn myös hyvin kotona. Kodin merkitys on viimeaikaisten tapahtumien johdosta vain kasvanut. Se on minulle turvasatama, jossa on hyvä olla ja helppo hengittää. Kotona voin olla juuri niin kuin itse haluan. Ajatella vain itseäni ja toimia sen mukaan. Tämä ajattelutapa on minulle vielä vaikeaa, koska en ole koskaan aiemmin asunut ihan yksin. Perheeseeni on aina kuulunut toinen aikuinen tai ainakin ne omat lapset. Nyt olen yksin ja minun on ajateltava ennenkaikkea omaa hyvinvointiani. Sitä, mikä minusta tuntuu hyvältä. Minusta on jopa outoa, kun voi tulla ja mennä niin kuin itse haluaa eikä sitä rajoita tai säätele mitkään asiat. Ehkä tähän vielä oppii, mutta se vaatii vielä hiukan työtä, koska eihän tätä yksin elämistä ole vielä takana kuin reilu kuukausi. Se on lyhyt aika eikä sen aikana ole pystynyt vielä luomaan mitään pysyviä muutoksia. 

Olen aina elänyt niin, että toisten etu on mennyt oman edun edelle. Se on varmasti meille naisille ja varsinkin äideille varsin yleistä. Nuorempana elin vielä niin, että halusin olla kaikkien mieliksi. Tein asioita ja omia valintojani niin, että ne miellyttivät mahdollisimman monia. Kuullostaa tosi naivilta ja jopa tyhmältä, mutta niin vain toimin. Mistä tämä johtui? En tiedä johtuiko siitä, että en silloinkaan tykännyt vihanpidosta tai riitelystä. En siis tiedä liittyvätkö nämä asiat yhteen. Nykyisin teen päätöksiä ja asioita niinkuin minusta tuntuu oikealta ja parhaalta. En anna muiden mielipiteiden vaikuttaa päätöksiini. Voin kysyä neuvoa läheisiltäni, mutta päätökset asioista teen kuitenkin ihan itse. Hiukan vielä saatan miettiä sitä, mitä muut siitä ajattelevat, mutta onneksi olen pikku hiljaa pääsemässä siitäkin piirteestä eroon. Kyseessä on kuitenkin minun elämäni ja minä itse olen oman elämäni herra (tai rouva). Minulla on oikeus tehdä elämästäni juuri sellainen kuin itse haluan ja toimia ja elää niinkuin parhaaksi näen.

Yksi asia, mikä on vuosiin tuntunut hyvältä on ollut liikkuminen tai tarkemmin sanottuna liikunta. Ystäväni teki polkupyörääni pienen keväthuollon ja olen nyt käynyt muutaman kerran pyöräilemässä. Pyöräileminen on ollut parempi vaihtoehto kuin ihan lenkkeily, koska toisessä lonkassani on vähän kulumaa (tämä ikä, huoh...). Nuorena pelatessani sarjassa pesäpalloa pyöräilin tosi paljon harkkoihin ja takaisin, joten kai tämä pyöräily on vähän kuin verissä. Nyt se on taas vaan kaivettu esiin. Kävin jo yhtenä päivänä pyörällä töissäkin. Vitsi, miten hyvä fiilis siitäkin tuli! Työpäivän jälkeen sai kivasti nollattua työasiat pois päästä puoli tuntia kestäneen kotimatkan aikana. 

Alapuolella olevat kuvat ovat viime viikonlopun pyörälenkiltäni. Miten ihania ja kauniita paikkoja voikaan löytyä ihan läheltä kaupungin keskustaa. Tulen jatkossakin varmasti pyöräilemään tuolla monen monta kertaa. Miten kaunista tuolla onkaan, kun luonto alkaa vihertää ja puihin tulee lehdet.

Mitä teille kuuluu? Miten olette saaneet ajan kulumaan kotona? Saatteko liikunnasta lisää energiaa tai käytkö kenties polkupyörällä töissä? 

Mukavaa perjantaita teille kaikille ♥

Aika kuluu vai kuluuko se?

Olen ollut tämän viikon lomalla. Työt ovat vähentyneet ja henkilökuntaa on pyydetty tai vähintäänkin suositeltu pitämään lomia pois. Kukaan kun ei tiedä, millainen kesä meillä on edessä. Voihan olla, että silloin ei lomien pitäminen ole edes mahdollista. Tässä kohdassa loma on tuntunut levolta, kiireettömyydeltä ja omalta ajalta. Ei kuullosta siis lainkaan hullummalta, mutta miten se lopulta on mennyt, kun liikkumista on rajoitettu eikä auki ole kuin kaupat, huoltoasemat ja sairaalat?

Iltaisin nukkumaan käydessäni mieleni on vallannut pieni ahdistus. Jotenkin on tuntunut pelottavalta käydä nukkumaan. Olen toivonut, että yö olisi nopeasti ohi. En tiedä mistä tämä tunne johtuu. koska tälläistä minulla ei ole koskaan aiemmin ollut. Voi olla, että uusi elämäntilanteeni aiheuttaa sen tai sitten alitajuntaisesti nämä poikkeusolot ja koronan vuoksi hämärän peitossa oleva tulevaisuus. Aamulla nousen kuitenkin hyvillä mielin. Keitän aamukahvit vanhaan totuttuun tapaani ja juon ne ilman kiireettä selaillen somea. Tänään en jaksanut heti nousta keittämään kahvia, vaan kuuntelin BookBeatista hetken kirjaa. Hetken päästä havahduin kuitenkin unen rajamailta enkä muistanut pätkääkään kuuntelemastani kirjasta. Ihan kiva keksintö tuo kirjojen kuunteleminen. Latasin sovelluksen muutama päivä sitten ja olen nyt opetellut käyttämään sitä. En ole kova kirjojen lukija, mutta ajattelin, että kuunnellen asia hoituisi ehkä helpommin. En tiedä. Jotenkin on vaikea hakea ja löytää sopivaa ja mielenkiintoista luettavaa. Hyviä kirjavinkkejä otetaan siis vastaan.

Olen tottunut olemaan vapaa-ajallani paljon kotona, joten se ei ole minulle mikään ongelma. Ihmisen mieli on kuitenkin ihmeellinen. Ulkopuolelta tulevat määräykset, jotka rajoittavat omaa liikkumistamme, alkavat ahdistaa koti-ihmistäkin. Silloin kun joudumme olemaan kotona toisen käskystä, vaikka normaalisti kotoilemme mielellämme ja tunnemme kodin turvapaikaksemme, olo alkaa tuntumaan kurjalta ja vähintäänkin yksinäiseltä. Onneksi olen ainakin vielä saanut päivät kulumaan aika nopsaan omien harrastusteni ja kotitöiden lomassa. Asun nyt uudessa kodissa, joka on minun  turvapaikkani. Paikka, missä on helppo hengittää. Muuttolaatikot on purettu ja tavarat ovat löytäneet paikkansa. Jotain juttuja vielä puuttuu, mutta kuten kaikki muutkin huonekalut ja tavarat olen hankkinut käytettynä, odotan kuumeisesti, että pääsisin jälleen kiertelemään kirppiksiä ja tekemään löytöjä. 

Tykkään tehdä lasten kanssa palapelejä ja siitä innostuneena kävin ostamassa itselleni vähän isomman palapelin. Ajattelin, että siinäpä mukavaa puuhaa eristykseen. Ostin sitten heti suoraan tuhannen palan palapelin ja voin sanoa, että onhan niitä, paloja nimittäin, aikamoinen määrä. Hetki voi siis vierähtää ennekuin palapeli on valmis. Tyttäreni vinkkasi minulle palapelimatosta, jonka päälle palapelin voi rakentaa. Se on siitä kätevä, että sen avulla keskeneräisen palapelin voi rullata pois pöydältä ja levittää taas uudelleen, kun jatkaa sen tekemistä. En ollut koskaan aiemmin kuullutkaan tälläisestä, mutta Suomalaisesta kirjakaupasta sen löysin. Nyt, kun etsin linkkiä Suomalaisen kirjakaupan verkkosivuilta tähän postaukseen, huomasin tuotteen olevan loppuunmyyty. Joku muukin on siis innostunut kokoamaan palapelejä. No, en ihmettele, onhan se mukavaa ajanvietettä ja sen parissa hujahtaa helposti tunti tai kaksi!

Kokoaikaa ei kuitenkaan jaksa tehdä samaa puuhaa, joten vaihtelua pitää olla, että viihtyy kotona mahdollisimman hyvin. Työkaverini kutsui minut virkkaamaan isoäidinneliöistä poikkeustilapeittoa. Neulominen olikin juuri sopivasti tauolla, joten kaivoin langat ja koukut kaapista ja aloitin. Pieni hetki oli kulunut edellisestä kerrasta, kun olin neliöitä virkannut, joten piti taas katsoa YouTubesta ohjevideo. Hakuun kun laittaa isoäidinneliö niin löytyy monta hyvää ohjetta. Nyt taas muistan tämän työn ajan, miten se tehdään. Virkkaaminen on kivaa puuhaa telkkarin katsomisen lomassa. Itse olen katsellut tähän asti ohjelmia läppäriltäni, mutta tänään saan pienen telkkarin. Yritän nimittäin säästää tätä läppärivanhustani, että tämä kestäisi vielä jonkin aikaa eikä tarvitsisi ihan vielä ostaa uutta. Ja voihan telkkarista katsella vähän laajemmin ohjelmia kuin läppäriltä. 

Miten te olette saaneet ajan kulumaan eristyksessä? Onko teillä jotain hyviä vinkkejä, mitä voisi puuhastella yksin tai yhdessä, jonkun toisen kanssa? 

Korona ja minä

Korona virus on pistänyt maailman sekaisin. Täällä meillä suomessakin on eletty jo useamman viikon ajan poikkeusoloissa ja koko Uusimaa on eristyksissä muusta maasta. Itselläni olo tämän meille täysin uuden tilanteen kanssa on ollut jotenkin tosi epätodellinen. Kun ei tälläistä ole aiemmin kokenut, ei tätä meinaa tänä päivänä uskoa todeksi nytkään. Joka päivä toivon, että tämä olisi vain pahaa unta, joka on ohi, kun avaan taas aamulla silmäni.

Lukuisat ihmiset ovat sairastuneet ja kuolleetkin tähän ihmeelliseen virukseen. Se tuntuu pelottavalta ja siksi rehellisyyden nimissä olen ajatellut asiaa mahdollisimman vähän. En lue juurikaan lehtikirjoituksia aiheesta enkä katso dokkareita. Joku voi ehkä kummaksua tapaani toimia, mutta uskon, että siitäkin huolimatta saan tietooni väkisinkin sen kaiken tarpeellisen, mitä minun pitää tietää. Käyn kuitenkin töissä entiseen tapaan turvatakseni hätätyössä työskentelevien vanhempien työssäkäynnin hoitamalla heidän lapsiaan.Työpaikalla infoa tulee runsaasti ja käsidesi kuivattaa käteni koppuroiksi. Työtäni ei voi tehdä etänä eikä lapset ymmärrä turvaväliä. 

Omassa elämän tilanteessani suurin menetys on ollut se, että olen joutunut luopumaan ihmiskontakteista. Olen sosiaalinen ihminen. Minulla on ystäviä, joita tapaan melko usein ja joiden kanssa teen vapaa-ajallani meitä kiinnostavia asioita. Tykkään istua kahvilassa neulomassa ja käydä elokuvissa. Kotini ovi on aina avoinna ystävilleni ja ennenkaikkea lapsilleni ja heidän lapsilleen. Nyt ovi pitää pitää kiinni enkä tykkää siitä yhtään. Haluaisin, että ihmiset tulisivat ja menisivät vapaasti mielensä mukaan. Nämä ovat minulle todella tärkeitä asioita ja kun niitä ei ole, elämä tuntuu tosi tyhjältä eikä minua juurikaan lohduta nyt se, että en ole yksin tämän asian kanssa. 

Suurin huolenaiheeni tässä vallitsevassa tilanteessa on kuitenkin sairaanhoitajana työskentelevä tyttäreni. Yhden iltapäivän pikakoulutuksella hän siirtyi tekemään kolmivuorotyötä tehostetun hoidon puolelle. Eniten sydäntä riipaisee tyttäreni ahdistus, epätoivo ja pelko tässä tilanteessa. Kahdeksan tunnin työvuoro täysi suojavarustus päällä. Jatkuva jano, mutta et voi juoda, ettei tarvitse käydä vessassa ja kulkea ns. turhaan puhtaalta puolelta likaiselle puolelle, kun muutenkin on kokoajan huoli siitä tulevatko suojavarusteet riittämään. Joka päivä hän altistaa itsensä coronalle ja pelkää, että jonain päivänä saa itse tartunnan. Mitä siitä sitten seuraa ja miten sen jaksaa ja kestää? Sitä ei kukaan tiedä. Sen kuitenkin itse tiedän, että suurin unelmani tällä hetkellä on, että tämä painajainen olisi pian ohi. 

Uunifetapasta - Helppoa arkiruokaa

Jo reilu vuosi sitten Liemessä-ruokablogin uunifetapasta nousi hetkessä hittipastan maineeseen. Liemessä ruokablogin Jenni loi oman arkensa keskellä arkiruoan, jota kelpaa tarjoilla myös pyhänä. Helppoutensa ja nopeutensa vuoksi nimeän tämän ruoan ehdottomasti hyväksi arkiruoaksi. Itse ainakin kaipaan juuri tälläisiä reseptejä arkeen, kun aikaa ja jaksamista on rajallisesti ruoan valmistukseen.

Itse tein tänään uunifetapastaa ensimmäisen kerran. Jääkaapissa sattui olemaan pala fetajuustoa, joka oli jäänyt syömättä evässalaatissa, toisin kuin olin suunnitellut. Eilen ostin myös kirsikkatomaatteja ja spaghettia minulta löytyy aina kaapista, joten kaikki tarpeet herkulliseen ruokaan löytyi. Tänään minulla on ollut pyykkipäivä, joten aikaa ruoan valmistamiseen ei liiemmin ole eikä ehkä myöskään intoa, joten päätin kokeilla tätä.

UUNIFETAPASTA

250 g  pastaa 

200 g fetajuusto 

1 dl oliiviöljyä

(1/2 punainen chilipalko)

1 rasia kirsikkatomaatteja

pippuria

ripaus suolaa

tarjoiluun:

basilikaa

Lorauta uunivuoan pohjalle tilkka oliiviöljyä. Laita feta kokonaisena vuokaan. (Pieni chili ja laita fetan päälle.) Lorauta päälle reippaasti oliiviöljyä. Laita kirsikkatomaatit vuokaan ja pyöräytä oliiviöljyssä. Rouhi päälle mustapippuria ja viimeistele ripauksella suolaa.

Paista uunin keskiosassa 200-asteessa 15 minuuttia. Nosta lämpö 225-asteeseen ja käännä uuni grillivastukselle. Nosta vuoka uunin ylätasoon ja paista vielä noin 10 minuuttia. Huom! Tarkkaile paahtumista. Paistoaika riippuu uunista.

Keitä pasta ohjeen mukaan. Jos käytät oksallisia kirsikkatomaatteja, poista oksat ja kannat. Riko uunifetaa hieman ja sekoita koko uunivuoallinen pastan joukkoon. Tarjoile basilikan kera.

* ohje kopioitu suoraan Liemessä ruokablogista.

Minä en laittanut uunivuokaan chiliä, koska en juurikaan pidä sen mausta. Valkosipulia oli tarkoitus viipaloida pari kynttä fetapalan päälle, mutta en tiedä, missä ajatukseni taas olivat, kun valkosipulit jäi sitten laittamatta. Noh, muuten pasta onnistui hyvin ja oli maultaan juuri sellainen kuin kuvittelinkin! Joko sinä olet maistanut uunifetapastaa?