Orvokit - varma kevään merkki

19.4.2018

Parin harmaan ja sateisen päivän jälkeen aurinkoinen kevätpäivä on enemmän kuin tervetullut. Meillä lämpömittari on kivunnut tänään yli 15 asteen ja tuo lämpö tuntuu niin hyvältä. Muutamana aamunakin lämpötila on ollut jo reilusti plussalla, joten pieniä toiveita siis olisi, että yöpakkaset olisivat jo ohi vai menikö se niin, että kohta puhutaan hallasta ja hallan vaarasta eikä yöpakkasista? 


Kevät on siis takuuvarmasti tullut ja yksi selvä kevään merkki on orvokit. Eilen kävin ensimmäisen kerran puutarhamyymälässä tänä keväänä ja tänä aamuna hurautin sinne jo uudestaan. Vielä ei puutarhalla ollut muita kukkia kuin orvokkeja ja narsisseja, jos ei monivuotisia juurakoita ja perennojen alkuja oteta huomioon. Huhtikuun puolella kun vielä kuitenkin ollaan, olin täysin tyytyväinen tähän valikoimaan. Mukaan lähti siis laatikollinen orvokkeja. Tykästyin noihin kaksivärisiin orvokkeihin, joiden kanssa valkoiset orvokit sopivat täydellisesti yhteen.

Tänään ajelin sitten äidin luo heti aamusta ja siivoilin siellä vähän hänen terassiaan. Mieheni on tehnyt äidille muutama vuosi sitten kuormalavasta samanlaisen kukkalavan kuin meilläkin on kesähuoneen seinällä. Nappasin kukkalavasta kuivuneet callunat pois, möyhin mullan (ja lisäsin uutta) ja sitten istutin kukkalavan täyteen ihania ja niin keväisiä orvokkeja; vuorotellen valkoista ja kaksiväristä. Kyllä pienillä asioilla saa paljon aikaan. Kotona istutin eilen orvokkeja pienempii astioihin, kun meidän kukkalavan luo ei vielä ole mitään asiaa. Nurmikko on nimittäin niin märkä vielä, ettei sinne ole asiaa vielä pitkään aikaan. Ensin pitää odottaa, että isot lammikot häviävät ja sen jälkeen, että nurmikko kuivaa. Lämpimät kevätpäivät ovat siis todellakin tervetulleita tänne Kaakon kulmalle.


Ottaessani kuvia tähän postaukseen kukka-asetelmistani minulla oli innokas kuvausassari seuranani. Meidän kissa tykkää paistatella päivää tuossa lavapöydän päällä kellien auringossa eikä olisi millään halunnut väistää ja siirtyä hetkeksi vähän syrjään. Hassu kissa se on, kuten kuvista näkee. Kuvista näkee myös, kuinka se on pitänyt lavapöytää salaa minulta raapimapuunaan, murrr... Huomenna, jos sää vain salliin, aion siistiä pionipenkkini pihan perältä vanhan saunarakennuksen päädystä. Viime syksynä penkin talviteloille laittaminen saattoi hiukan unohtua ja nyt on katkottava kuivat pionin varret ja haravoitava kuivat lehdet pois, että uudet kukinnot pääsevät nousemaan penkistä olettaen tietenkin, etteivät pionini ole paleltuneet talven aikana. 

Aurinkoista ja ihanan keväistä torstai-iltaa kaikille!!

18 kommenttia:

  1. Ihania orvokkeja ja suloinen apulainen :) Kivaa loppuviikkoa Sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Sinulle ♥

      Poista
  2. Ihanat orvokit ja pieni apulainen.! :)
    Mukavaa vkonloppua sekä kevättä.! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Nicola ♥

      Poista
  3. Kauniita orvokkeja ja ihana kuvausassari❤

    VastaaPoista
  4. Tosi suloinen tuo sinun apulaisesi ❤
    Kauniiden orvokkien lisäksi löysin kuvistasi, sekä myös tekstistäsi tosi paljon tuttuja asioita :)
    Kevät suvaitsi viimeinkin saapua myös tänne kaakonkulmalle, mutta meidänkin pihanurmi on vielä aika vetinen. Joudun siis vielä hetken hillitsemään haravoimisintoani ;)
    Lämpöisiä ja lempeitä kevättuulahduksia luoksesi ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ansku ♥ Vähän yritin äsken jo haravoida, mutta märkää on. Vielä pitää vaan odottaa. Ymmärsinkö oikein, että sinäkin asut jossain täällä Kaakonkulmalla?

      Poista
    2. Muutin Kotkaan pääkaupunkiseudulta v. 2007 ja olen kotiutunut tänne merelliseen pikkukaupunkiin hyvin :)
      Työtilanne täällä vaan on aika huono monilla aloilla, joten siksi lähdin opiskelemaan hoitoalaa. Valmistuin 3 vuotta sitten lähihoitajaksi ja töitä on ollut siitä asti tarjolla enemmän kuin mitä jaksaa tehdä :)
      Tsemppiä sinulle kovasti opiskeluun ♥

      Poista
    3. No, oikein minä sitten ymmärsin ja aika lähekkäin sitten asutaan, kun minä olen täällä Kouvolassa! Lähihoitajana töitä riittää varmasti joka paikassa. Hyvä niin! Tulevaisuus on turvattu.

      Poista
  5. On nuo orvokit vaan niin nättejä ja onneksi kestävät kylmääkin. Viikonloppuna haikailin juna-asemalla Hesassa jo orvokeita, kun niitä siinä aukiolla myytiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Aikku ♥ Kyllä nyt on orvokkien myyntiaika parhaimmillaan. Orvokit ovat yksi äidinkin lempikukista ja oli kivaa saada niitä myös hänelle ♥

      Poista
  6. Ihana apulainen, vaikka vähän äkäiseltä näyttääkin ;)
    Minäkin kävin jo katsomassa orvokkeja, mutta jäivät vielä kauppaan.
    Mukavaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Kisu ei oikeasti ole äkäinen, mutta leikkisä se on, vaikka onkin jo aika iäkäs. Vielä ehtii orvokkeja hommaamaan. Minun oli vaan jo pakko saada ja nyt oli sopivasti aikaakin laitella niitä. Kevätaurinko saa ihmeitä aikaan.

      Poista
  7. Anonyymi22.4.18

    taitaa puolustaa orvokkeja.

    VastaaPoista
  8. Ihana postaus Krisse!<3 Nyt oli hyvä syy tulla kommentoimaan, vaikka luin postauksesi jo viime viikolla.:) Mulla ois sulle yksi kappale kirjoja! Olit onnekas voittaja!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Taina ♥ ja miten ihanaa, että arpaonni suosi ja saan tuon ihanan kirjan omakseni! Odotan jo innolla, että pääsen lukemaan kirjaa.

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan