Vuoden 2019 luetuimmat postaukset

2.1.2020

Olen muutamana vuonna aikaisemminkin tehnyt postauksen, johon olen listannut menneen vuoden luetuimmat postaukset. Itseäkin aina kiinnostaa kovasti se, mitkä aiheet tuovat eniten lukijoita ja seuraajia blogiin, joten niinpä päätin tänäkin vuonna toteuttaa tuon postauksen. Tässä siis vuoden 2019 luetuimmat postaukset.


























Kuten vuosikatsauksessani kerroinkin viime vuoden aikana neulomisesta tuli minulle tärkeä ja rakas harrastus. Postailin tänne blogiinkin harrastuksestani ja valmiista tuotoksistani. Tämä aihe on kiinnostanut kovasti myös blogini lukijoita ja se varmasti kertoo myös siitä, että neulominen on todella suosittu harrastus. Viime vuoden kolme suosituinta postausta käsittelevät nimittäin kaikki tätä samaa aihetta; neulomista. Suosituin postaus on viime helmikuulta, jossa esittelen ensimmäiset neulomani kirjoneulesukat.  Toiseksi eniten lukijoita saanut postaus on tammikuulta, jossa kerron neulontapäivästäni ja jaoin postauksessa ohjeen valepalmikon neulomiseen.  Kolmanneksi luetuin postaus on Villasukkarakkautta - Jonna Nordströmin JonSukat koukuttavat. Olen aina tuonut blogissani pyyteettömästi esille ihmisiä, joita ihailen ja joiden aikaansaannoksia arvostan. Neulomisharrastukseni myötä tutustuin Jonnan ihaniin JonSukkiin ja aloin itsekin niitä neulomaan. Tässä yksinkertaisesti syy, miksi halusin kertoa hänestä muillekin. 


Vuoden 2019 neljänneksi luetuin postaus oli marraskuun puoli välissä kirjoitettu postaus Joulu hiipii hiljalleen kuvioihin mukaan. Postaus on aika tyypillinen postaus, jossa kerron kuulumisistani. En tiedä, mikä tässä postauksessa on sitten kiinnostanut eniten. Ehkä se lähestyvä joulu tai kenties juuri saapuneet ylioppilaskirjoitusten tulokset. 


Vuoden 2019 viidenneksi luetuin postaus oli minulle pienoinen yllätys. Se oli nimittäin Sairaudet, jotka kulkevat mukanani koko loppuelämäni ja niiden vaikutus elämääni.  Täytin maaliskuussa 50 vuotta ja ilmeisesti se sai minut miettimään omaa ikääntymistä ja terveyttäni. Minulla on kuitenkin vielä työvuosia reilusti jäljellä ja töissä pitäisi jaksaa olla vielä pitkään. Postauksessa kerron omista pitkäaikaissairauksistani noin yleisesti sekä siitä, miten ne vaikuttavat elämääni. 

















Siinä olivat siinä viisi suosituinta ja eniten lukijoita saanutta viime vuoden aikana kirjoitettua postausta. Yksi postaus on kuitenkin vielä pakko nostaa esille ja se on DIY: Suodatinpussikranssi. Tämän postauksen olen tehnyt marraskuun lopussa 2015 ja se on koko blogihistoriani eniten klikattu postaus. Se on saanut lukijoita selkeästi ja todella paljon enemmän kuin mikään muu postaus. Voisiko tästä siis yhteenvetona tulla siihen lopputulokseen, että blogini seuraajia kiinnostaa eniten kädentaidot?!

Millaiset postaukset kiinnostavat sinua eniten blogissani ja mitkä aihealueet? Millaisia postauksia et toivo blogiini? Olisiko sinulla jotain parannusehdotuksia minulle? Sana on nyt vapaa ja otan mielelläni rakentavaa palautetta vastaan.

8 kommenttia:

  1. Varmasti kaikki diy-jutut ja kädentaidot ovat nyt suosiossa!
    Minä ihailen aina muiden sukkien neulomistaitoja. :)
    Itseäni kiinnostaa eniten tietenkin puutarha ja kukat sekä sisustus, mutta toki kaikenlainen kiva askartelu saa inspiraationi heräämään. Eritoten jos materiaalina käytetään paperia.

    Toivotan mahtavaa vuotta 2020 sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Susanna ❤️ Minäkin uskon, että Diy jutut ja kädentaidot ovat kovassa huudossa tällä hetkellä. Tykkään niitä tehdä ja omia tuotoksia ja mahdollisia ohjeita niihin on kiva jakaa omassa blogissa. Puutarha ja kukat ovat myös lähellä sydäntä ja niistä postailen varsinkin kesäisin, mutta vielä ne postaukset eivät ole minun blogissani nousseet luetuimpien joukkoon.
      Hyvää Uutta vuotta myös sinulle ❤️

      Poista
  2. Sinulla on aivan ihana blogi jossa on mukava vierailla! Minusta on kiva lukea kaikenlaisia postauksia, mutta tokihan kaikki tuollaiset diy jutut ovat lähellä sydäntä:) Tämä bloggailu on kiva harrastus kun pääsee ihastelemaan toisten kädenjälkiä!! Ihanaa alkanutta vuotta sinne ja mukavia bloggailuhetkiä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon, Päde ♥ Mieltä lämmittää niin kovasti kauniit sanasi. Bloggailu on tosi kiva harrastus enkä osaisi enää elää ilman sitä. Kirjoittaminen itsessään on jo hyvin terapeuttista ja olen aina pitänyt siitä. DIY-juttuja on varmasti tulossa myös tänä vuonna.

      Ihanaa alkanutta vuotta ja mukavia bloggailuhetkiä sinullekin ja kiitos, kun jaksat aina käydä kommentoimassa postauksiani ♥

      Poista
  3. Elämän makuisia postauksia on aina kiva lukea ja niitähän sinä kirjoitteletkin.
    Ihana viikonloppua sinulle Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi ♥ Itsekin tykkään lukea aitoja ja elämänmakuisa postauksia. Siinä kai syy, miksi haluan niitä itsekin tehdä. Postauksia elämästä sen suuremmin kaunistelematta sitä.

      Poista
  4. Ihana blogisi ja postauksesi tulvivat elämänmakua ja uskon, että se myös inspiroi ja kiehtoo meitä lukijoita! Minusta jokaisen bloggaajan tulisi tehdä itsensä näköistä blogia, silloin blogi on aidoimmillaan. Diy-jutut ja kädentaidot tuntuvat olevan kovasti suosiossa, samoin sisustus.

    Oma pieni blogitieni kulkee omintakeisia väyliään ja koen, että minulla ollee myös ihkaoma gengreni, mistä tahdon pitää myös kiinni - arvelen, että toiset eivät tykkää lainkaan, jollekin voi napata.

    Oikein hyvää ja inspiroivaa vuotta niin täällä blogistanian kuin kaiken muunkin elämänmenon puolella♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kauniista sanoistasi, Hannah ♥ Tunnen onnistuneeni bloggaajana, jos postaukseni ja blogini on inspiroinut tai kiehtonut sen lukijoita. Olen aina suosinut aitoja ja rehellisiä blogeja, joissa kirjoitellaan myös niistä elämän haasteista. Kiiltokuvablogit eivät enää minua kiinnosta.

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan