Välillä on pakko pysähtyä

27.11.2019



Marraskuun viimeinen viikko on menossa. Aika kuluu sukkelaan ja ensi viikolla juhlitaan jo tyttären ylioppilasjuhlia, iiks! Sormet jo syyhyää päästä laittamaan juhlia. Joitain valmisteluja olen jo tehnyt, kuten leiponut täytekakkupohjat ja kahvikakun pakkaseen sekä yhden erän lusikkaleipiä, joita tytär toivoi juhliin. Pöytäliinat on viety anopille mankeloitavaksi, kuohuvat on ostettu samoin osa leivontatarvikkeista. Vähän siis jo jännittää, miten saan kaikki tehtyä ja hoidettua, mutta onneksi tytär auttaa, minkä ehtii töiltään ja koululla pitää käydä itse lakitustilaisuuden harjoituksissakin. 

Viime viikonloppu meni ihan lepäillessä tässä kotona. Lastenlasten piti tulla meille viikonlopuksi, mutta sovimme lasten äidin kanssa, että perutaan pienten tulo ja mummo lepäilee rauhassa kotona ja keräilee voimia pitkän työputken ja henkisesti raskaiden viikkojen jälkeen. Kurja päätös sen vuoksi, että emme päässeet viettämään aikaa lastenlasten kanssa, mutta fiksu päätös sen vuoksi, että olin perjantaina aika rikki ihan kaikesta. Hiljakseen puuhastelin sitten jotain tässä kotosalla ja vain olin. Neuloin ja katselin telkkua ja YouTube videoita. 

Maanantaina palasin sitten normisti töihin, mutta sitten iskikin päivällä kova flunssa, jonka kourissa makoilen nyt täällä kotona. Eilen oli pakko luovuttaa, kun nenä vuoti kaikenaikaa, aivastutti ja paleli.  Halusin myös tarkistuttaa poskionteloni, jotka olivat jo kerran aiemmin tänä syksynä tulehtuneet. Noh, nyt niissä ei ainakaan vielä ollut mitään; onneksi. Olen nyt loppuviikon sairaslomalla, että saan itseni kuntoon ensi viikoksi enkä tartuta töissä muita pärskiessäni. Eli ihan kovin vahvasti ei täällä nyt mene, mutta niinhän se vaan on, että välillä on vaan pakko pysähtyä pystyäkseen taas jatkamaan matkaa entistä vanhvempana. 

Mites sinä; oletko ollut terveenä vai onko syysflunssa kaatanut petiin? Väsyttääkö vuoden pimein aika vai porskutatko eteenpäin tontun kuvat silmissä? 

Mukavaa viikon jatkoa kaikille ♥

17 kommenttia:

  1. Marraskuu väsyttää aina. Flunssalta olen onneksi viime vuodet välttynyt (ja nyt tietysti iskee kun näin sanon...). Toivottavasti toivut pikaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuuli ♥ Pikaista paranemista täällä odotellaan, vaikkei vielä ole sellaista tapahtunut. Pitää siis jatkaa lepäilyä. Marraskuu on kyllä niin harmaa ja pimeä, että ohut lumikerros on kyllä ollut niin tervetullut. Meille se satoi eilen.

      Poista
  2. Väsyä ilmassa täälläkin, niin pimeää on. Voi,kun saisi jostain lisäenergiaa. Flunssalta olen onneksi vielä säästynyt, mutta vatsataudin kourissa olin toissa viikonloppuna.

    Pikaista paranemista ja mukavaa juhliin valmistautumista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Pitäisi kai hakea apteekista jotain vitamiineja, jos niistä saisi lisäenergiaa ja pysyisi paremmin sitten terveenäkin. Nyt siis vaan parantelen itseni kuntoon ja suunnittelen kaiken valmiiksi ensi viikkoa varten. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

      Poista
  3. Flunssaa on ollut, mutta siitä olen jo selviytynyt, mutta yskä on vaivannut jo viisi viikkoa. Ettei liian helpoksi tulisi, niin kun flunssasta selvisin jotenkuten niin iski vielä mahatauti, joka onneksi kesti vain yhden päivän.
    Toivottavasti saat itsesi kuntoon juhliin mennessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina K ♥ Yritä nyt vain levätä, että oikeasti saan itseni ensi viikoksi kuntoon enkä sairastu ainakaan yhtään enempää. Tuota vatsatautia on myös ollut jonkinverran liikkeellä. Toivotaan, että se tauti ei nyt tavoita minua.

      Poista
  4. Tämä jatkuva pimeys ja vesisade tuntuu nyt erityisen raskaalta. Missä olet aurinko???
    Pikaista paranemista sinulle Krisse! Itse olen ollut pari päivää saikulla, kun kättäni vaivaa jännetupentulehdus ja se sitten nostatti ihan lämmön minulle. Huomenna yritän paluuta töihin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi ja toivottavasti sinun kätesi on jo parempi ja kestää työnteon ♥ Jännetuppitulehdus on aika pitkäkestoinen sairaus, mitä olen kuullut. Toivotaan, että sinne eteläänkin tulee vähän lunta, niin pimeys helpottaa ja mielikin piristyy samalla.

      Poista
  5. Kyllä tämä pimeys vaatii veronsa ja välillä täytyy tosiaan pysähtyä ja antaa aikaa itselleen, että taas jaksaa. Itse olen pysynyt vielä terveenä, vaikka täälläpäinkin taudit tuntuvat jylläävän.
    Lepäilet nyt ja hoidat itsesi kuntoon, ihanat juhlat menevät varmasti hyvin ja ihania leivonnaisia olet niihin taikonut.

    Kaikkea hyvää mmarraskuun viimeisiin päiviin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Mitenhän sitä ei koskaan osaa pysähtyä riittävän ajoissa, vaan vasta sitten, kun on ihan pakko?! Päässä pyörii jo monet suunnitelmat juhlia varten. Ihanaa, kun ensi viikolla pääsee jo tosi toimiin.

      Kaikkea hyvää sinullekin, Sari ♥

      Poista
  6. Kovasti voimia, nyt on ollut selvästi kiirettä siellä ja kroppa käskee levätä. Toivottavasti tulet täysin terveeksi ennen tyttären yo-juhlia. Niin hienot ja ikimuistoiset juhlat teillä tulossa, sellaiset jotka muistaa, niin te vanhemmat kuin tytär loppuelämänsä.

    Pikaista paranemista ja vielä lepoa ja sitten upeita yo-juhlia ja suuresti onnea koko perheelle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Tiia ♥ Näin mäkin ajattelen, että mun kroppa alkaa nyt reagoimaan tuohon tiiviiseen työtahtiin. Onneksi osaan nykyisin myös levätä, kun siihen vain on aikaa. Odotan niin kovasti jo noita juhlia, etten meinaa pysyä pöksyissäni.

      Mukavaa viikonloppua sinulle, Tiia ♥

      Poista
  7. Paranemisia! Minä en edes uskalla sanoa tätä ääneen, mutta vaikka lapset sairastelivat vuorotellen viisi viikkoa, ollaan miehen kanssa oltu terveitä. Kiitän inkiväärijuomaa jota otamme päivittäin sekä avantouintia. Huonoin olo oli viime yönä, kun otettiin eilen influenssarokotteet. Apua mikä olo tuli illaksi ja yöksi. :P Oikein ihanaa alkavaa viikonloppua! Minä sain muuten lakin 5.12.2001, oli ihana tunnelma viettää juhlat itsenäisyyspäivänä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja ♥ Inkivääri onkin hyvä lääke flunssaan. Olen sitä itsekin joskus juonut. Nyt voisikin ostaa kaupasta tuoretta inkivääriä ja raastaa sitä kuuman veden sekaan. Influenssarokotusta en ole vielä hakenut, mutta haen sen kyllä varmaankin vielä. Olen sen monena vuonna ottanut enkä onneksi ole koskaan tullut ainakaan aiemmin itse rokotteesta kipeäksi. Toivottavasti teidänkin olo on jo helpottanut. Mäkin uskon, että itsenäisyyspäivä on tosi juhlallinen päivä viettää ylioppilasjuhlia.

      Ihanaa viikonloppua sinulle, Katja ♥

      Poista
  8. Kiitos samoin sinulle, Suvi ♥

    VastaaPoista
  9. Nyt lepoa, lepoa ja lepoa! Olet tehnyt niin pitkään töitä ilman lomaa ja
    päiväkodissa on varmasti myös liikkeellä pöpöjä ihan koko ajan.
    Pikaista paranemista ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöpöt jylläävät kyllä tuolla päiväkodissa ihan urakalla ja melkein joka viikko joku on poissa. Sekin rasittaa töissäolevia, kun sijaisia ei meinaa sitten saada. Onneksi tauti on nyt helpottanut ja olo on jo parempi.

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan