Viime viikon kirppislöydöt

18.3.2019

Ihanaa uutta viikkoa teille kaikille! Viikonloppu on takana ja uusi työviikko aluillaan. Tällä viikolla minulla onkin viikkovapaa, kun menen lauantaina töihin. Viikkovapaa on ihan tervetullut, koska saan silloin hoideltua asioita, joita ei normaalisti arkena ehdi tekemään työpäivän jälkeen. Lisäksi aion pyörähtää kirppiksellä. Nyt kun opiskelujen loppuminen on vapauttanut lisää aikaa päiviini, olen taas ehtinyt käymään kirppiksillä ja viime viikolla varasin myös pöydän itsellekin. Viime viikko olikin tosi hyvä kirppisviikko, sillä tein muutaman todella hyvän kirppislöydön.

Olen huomannut muutoksia omissa mieltymyksissäni ja alkanut pitämään entistä enemmän väreistä. Tämän myötä suloiset maatuskat ovat saaneet oman pienen paikkansa sydämestäni. Katselin maatuskoja jo Toristakin, mutta onnekseni löysin viime viikolla kirppikseltä jopa kaksi maatuskaa. Nappasin maatuskat heti koriini, kun hintakaan ei päätä huimannut. Ihan tarkkaa hintaa en enää muista, mutta olivat jotain 2-4e/kpl. Toisen maatuskan sisältä löytyy vielä kolme pienempää maatuskaa. Tuon keltaisen Fazerin kukkopeltipurkin löysin jo viime kesänä, kun kävimme ystäväni Katin kanssa yhdessä kirpparilla. Silloin nopeus oli valttia ja ehdin nappaamaan purkin ennen Katia. Meillä on aina vähän pientä kisaa, kumpi ehtii, kun pidämme aikalailla samanlaisista asioista ja esineistä. Tuosta super kivasta elokuisesta päivästä voit lukea postauksestani Ihan super kiva päivä, jonka voimalla jaksaa pitkään.


Mutta kaikista paras kirppislöytö viime viikolla oli tuo toinen keltainen, Kesko Oy:n Lady coffee peltipurkki. Olen aina keräillyt ja pitänyt peltipurkeista, mutta viime vuosina kiinnostus on kohdistunut varsinkin näihin oikeasti vanhoihin peltipurkkeihin. Tätä Keskon kahvipurkkia olen netissä ihastellut vuosia, mutta koskaan en ole törmännyt siihen millään kirpputorilla. Käsittääkseni tämä kyseinen peltipurkki on aika suosittu keräilijöiden keskuudessa ja ilmeisesti juuri siksi sen hinta usein onkin kirppiksillä aika korkea. Minua kuitenkin onnisti, koska sain oman, siistissä kunnossa olevan kahvipurkkini 18e hintaan. Kyllä ihmisen mieli on outo tai ainakin keräilijän, koska tämän purkin löydettyäni olin niin onnellinen ja hymyilin varmasti koko kirppiskierrokseni ajan kuin Hangon keksi. Vielä kun joku kerta löytäisin sen oranssin Hangon Lakritsin vanhan peltipurkin niin olisin ikionnellinen. 

Facebook on pullollaan erilaisia kirppisryhmiä. Itsekin kuulun useampaan ja paikallisen ryhmän kautta onnistuin nappaamaan itselleni puoli tusinaa Arabian Kuusamo munakuppeja. Meillä ei ollut lainkaan munakuppeja ja mies on niitä aina välillä kaivannut, joten tämä löytö menee suoraan käyttöön. Kummastelin kovasti myyjälle munakuppien halpaa hintaa ja tarkistinkin, että kyseessä oli varmasti koko setin eikä yhden munakupin hinta. Olin lukenut ja ymmärtänyt ihan oikein ja sain koko puolen tusinan setin ehjiä ja hyväkuntoisia Kuusamo munakuppeja viidellä eurolla. Tälläisiä löytöjä voisi tehdä lisää. Niinhän sitä sanotaan, että toisen romu on toisen aarre. Myyjä kertoi hintaa tarkistaessani, että haluaa vain päästä niistä eroon ja siksi hinta oli niin alhainen. 








Käytkö sinä kirpputoreilla vai kierrätkö ne kaukaa ja ostat kaiken uutena? Jos käyt, oletko tehnyt hyviä löytöjä viime aikoina? Teetkö itse vain ostoksia kirpputoreilla vai myytkö välillä ylimääräisiä tavaroita pois? Mitä mieltä olet ylipäätään kierrättämisestä? Koetko sen vastuulliseksi teoksi?

Kivaa uutta viikkoa kaikille!

17 kommenttia:

  1. Voi miten kivoja löytöjä! Nuo munakupit on suloiset:) Mukavaa alkanutta viikkoa💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päde ♥ Meillä ei tosiaan ollut ennestään lainkaan munakuppeja, joten tulivat tarpeeseen ja sopivasti vielä näin pääsiäisen alla. Muutenkin onnistuin tekemään hyviä löytöjä.

      Mukavaa viikon jatkoa sinullekin ♥

      Poista
  2. Maatuskoja täälläkin muutama ja kirppislöytöjä. :) Tosin yhden sain lahjaksi Moskovan reissulta. Nuo purkit, ai että oon kateudesta vehreänä täällä ja niin hyvässä kunnossakin vielä. Värit ovat ihania ja tuovat energiaa.

    Kivaa uutta viikkoa Krisse. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia ♥ Nuo peltipurkit ovat kyllä sellainen haaveiden täyttymys, kun olen ne edukkaasti löytänyt kirppikseltä.

      Kivaa keskiviikkoa sinullekin ♥

      Poista
  3. Hyviä löytöjä! Ja kirppislöydöistä tulee aina niin hyvä fiilis. Käyn säännöllisesti itsekin, ja taisin aloittaa kirppistelyn v 84, kun tytär oli vielä vauva. Muistan, että Helsingissä Hietsun kirppiksellä oli silloin myymässä Virpi Miettinen ja meikkitaiteilija Monsieur Mosse. Se oli siihen aikaan uutta eikä kaikki edes kehdanneet kertoakaan käyvänsä ja ostavansa käytettyä. Mutta me kehdattiin!
    Viimeisin löytöni on viime viikolta, upea pöytä, josta tulee juttuakin blogiin.
    Raipasta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin äkkiä napsahti menemään tämä kommentti - siis reipasta... :oD

      Poista
    2. Kiitos, Maarit ♥ Minä olen aloittanut kirppistelyn joskus 90-luvulla. Muistan tuon ajan, kun ei kehdattu puhua siitä, että oli ostanut jotain kirppiksiltä. Niin vaan ajat muuttuvat ja nyt on trendikästä ostaa kirppikseltä esimerkiksi huonekaluja ja kierrättäminen on hyvä juttu. Jään odottamaan postaustasi uudesta pöydästäsi.

      Reipasta viikon jatkoa Sinullekin ♥

      Poista
  4. Hyviä kirppislöytöjä olet tehnyt! Maatuskaa katselin itsekin viime viikolla kirppiksellä mutta jätin ostamatta kun se olikin pohjastaan halki. Piipahdin nopeasti Hämeenlinnan Fidassa, josta olen aina tehnyt hyviä löytöjä ja niin tälläkin kertaa. Täytyy esitellä ne blogissa joku päivä.
    Molemmat kahvipurkit ovat tuttuja - keltainen meillä oli kotona ja kukkopurkki isoäidillä.
    Kivaa uutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjo ♥ Minäkään en koskaan osta kirppikseltä mitään, mikä on rikki. Likaiset ja rikkinäiset myynnissä olevat tavarat vähän suututtavat jopa minua. Nuo kahvipurkit ovat tosiaan pitkällisen etsinnän tuloksia. Olen niistä niin onnellinen. Jään mielenkiinnolla odottaamaan myös sinun postaustasi kirppislöydöistäsi.

      Kivaa viikon jatkoa Sinullekin, Ystäväni ♥

      Poista
  5. Maatuskat on ihania. Muistan kuinka minulla oli pienenä maatuska ja sillä oli kiva leikkiä, seurauksella että halkesivat. Enkä ole tuon koommin uutta maatuskaa saanut/löytänyt. Toivottavasti joskus vielä saan uuden!
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisa ♥ Toivottavasti löydät jostain kirppikseltä itsellesi uuden maatuskan. Harmi, että lapsuuden maatuskasi halkesi. Se olisi ollut sinulle ihana muisto lapsuudesta.

      Mukavaa viikon jatkoa Sinullekin ♥

      Poista
  6. Minä yritän saada lähes kaiken käytettynä, sohvan ehkä kuitenkin ostan uutena :) Tiedäthän sinä minut, kierrätän vanhasta uutta ja se kierrättäminen sopii hyvin minulle, joka tykkään puuhastella kaikkea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kierrättäminen on hyvä asia ja on hienoa, että ihmiset osaavat myös hyödyntää vanhoja esineitä ja tehdä niistä jotakin ihan uutta. Kirppikset ovat ihania paikkoja ♥

      Kivaa viikon jatkoa sinulle, Outi ♥

      Poista
  7. Kierrätän ja kirppistelen, myyyn ja välillä onnistun myös ostamaan kun jotain kivaa löytyy.
    Kivoja ostoksia olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maikku ♥ Minusta on niin hienoa, kun itselle turha tavara saa kirpputorien kautta uuden omistajan, jolla on sille käyttöä. Hyvän kirppislöydön tekeminen tekee onnelliseksi ♥

      Poista
  8. Kirppareilla tulee kierreltyä ja välillä tekee ihan kivoja löytöjä.
    Kirpparipaikka oli juuri ja ihan kivasti sain tavaraa kierrätettyä ja taas huhtikuussa sitten uusiksi kaappien kätköjä myymään.
    Kivoja löytöjä olet tehnyt!
    Mukavaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Minäkin tosiaan varasin kirppispöydän ja pääsen pian laittamaan kaikki ylimäääriset tavarat kiertoon. Sitten voi taas ostaa uusia juttuja tilalle :) Olen tosiaan nykyisin aika tarkka, mitä kirppikseltä ostan ja harkitsen tarkkaan ostoksiani.

      Mukavaa viikon jatkoa Sinullekin, Sari ♥

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan