Puutarhan juhlaa

5.5.2018

Tänään aurinko paistaa ja mieli on muutenkin iloinen, sillä viikon tiukka uurastus ensimmäisen vuoden viimeisen näyttösuunnitelman parissa on päättynyt ja suunnitelma on laitettu määräaikaan mennessä eteenpäin. Nyt van pidettään peukkuja, että opettajalta tulee vielä hyväksyntä ja voin keskittyä harjoittelun muihin juttuihin. Minun tänään viimeistellessä ja tarkistellessa näyttösuunnitelmaani, mies siivosi meillä ja vieläpä ihan oma-aloitteisesti, joten nyt minä voin loppupäivän vain nauttia siististä kodista ja tutustua vihdoinkin Mansikkatilan mailla blogista voittamaani Juhlapuutarha kirjaan.

Juhlapuutarha kirja on Kati Jukaraisen ja Maria Kesäsen uusin kirja ja kertakaikkisen upea sellainen. Tytön kanssa aiemmin keväällä jo selailimme kirjaa Suomalaisessa Kirjakaupassa ja ihastuimme molemmat kirjan kauniisiin ja tunnelmallisiin kuviin. Kuten edellisessä postauksessanikin kerroin olen ikuinen esteetikko ja kaikki kaunis miellyttää silmiäni. Hiukan harmittelin myös sitä, etten osaa itse luoda niin paljon kaikkea kaunista kuin haluaisin tai tarve vaatisi. Mutta aina voi oppia jotain uutta ja tuohon oppiseen tämä kirja on juuri sopiva apulainen.

Kevät ja tuleva kesä on monien juhlien kulta-aikaa. Itse rakastan juhien järjestämistä ja vaikka niissä on aina paljon valmistelemista ja tekemistä, itse juhla ja juhlijoilta saatu palaute palkitsee kaiken tuon vaivan. Tänä keväänä pääsen valmistelemaan esikoiseni valmistujaisia ja tietenkin myös juhlimaan niitä yhdessä kaikkien läheisten kanssa. Juhlapuutarha kirjassa on paljon hyviä ohjeita juhlien järjestäjille; kuvia, ohjeita, vinkkejä ja neuvoja, joiden avulla jokainen pystyy luomaan ihanat juhlat. Minusta olisi ihana päästä viettämään oikein kunnon puutarhajuhlia tulevana kesänä. Kauniilla ja runsaalla koristelulla luotu tunnelma, hyvä ruoka, juoma ja seura tekevät ihan tavallisestakin kesäillasta juhlan.


Itse olen aina suosinut juhlien ja ylipäätään kodin koristelussa luonnon kukkia niiden edullisuuden ja hyvän saatavuuden vuoksi. Meillä on aivan mahtavat mahdollisuudet hyödyntää tuota laajaa luonnon kukkakauppaa läpi kesän. Luonnonkukkia voi kerätä niityiltä, tienlaidoilta, metsästä ja kedoilta.  Mahdollisuuksia on siis monia. Kuten kirjassakin sanotaan luonnonkukissa on tunnelmaa ja tenhoa. Monet luonnonkukat ovat ihan yhtä koristeellisia kuin kesäkukat tai perennatkin ja ainahan niitä voi yhdistää toisiinsa. Juhlapuutarha kirjassakin on aiheesta oma osionsa; Rakenna juhla luonnonkasvien ympärille sekä paljon muitakin lukuja, joista saa hyviä ohjeita juhlien koristeluihin. 

Kirjan tutkiminen inspiroi kyllä nyt minua niin paljon, että lähden tästä ulos nauttimaan tuosta ihanasa auringonpaisteesta.. Niin ja pitäisi kai suunnitella ja etsiä se kukkapenkin paikka niille Pihapiirimessuilta ostetuille kukkasipuleille ja juurakoillekin. Joten heippa ja aurinkoista viikonloppua kaikille! 

15 kommenttia:

  1. Onnittelut ensimmäisen vuoden etapin saavuttamisesta! Ihan huippu juttu :)
    Tuo kirja näyttää todella kauniilta ja sisältää varmasti paljon kivoja vinkkejä myös omaan puutarhaan ja auttaa ideoinnissa.
    Miehelle kymmenen pistettä oma-aloitteisesta siivouksesta.
    Aurinkoista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjo ♥ Vielä muutama viikko tuota itse harjoittelua ja sitten on koko ensimmäinen vuosi paketissa. Jes! Olin kyllä aika yllättynyt tuosta oma-aloitteisesta siivouksesta, mutta elämä on yllätyksiä täynnä.

      Poista
  2. Ihana kirja ja peukut miehellesi siivoamisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on kyllä todella onnistunut ja hyvä. Suosittelen.

      Poista
  3. Paljon onnea!Kohta on kukkia tuolla luonnossa,ja tuo kirja näyttää sisältöineen todella kauniille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Aikku ♥ Kirjan kuvat ovat tosi kauniita. Odoan jo innolla, että pääsen keräämään lupiineja tienlaidalta. Ne vaan ovat niin kauniita ♥

      Poista
  4. Kiitos, Satu ♥ Nämä näyttösuunnitelmat ovat kyllä tosi haastavia ja aikaavieviä, mutta nyt nämä ilmeisesti meilttäkin jää pois. Yhtään en kyllä jää näitä kaipaamaan.

    VastaaPoista
  5. Hienoa Krisse!<3 Olet varmasti oikealla alalla, ja opiskelu on pääomaa, jolla on arvoa!:)
    Hitsi tuo kirja on ihana, mutta nyt kun sää sallii, ei millään malta olla sisällä. Olin juuri ensimmäistä kertaa tänä vuonna aamupalalla Kesähuoneessa, ja tulin vain pikaisesti kommentoimaan. NYT laitan ulkovaatteet päälle ja lähden kuopsuttamaan pihaa juhlakuntoon.;D
    Ihanaa, lämmintä, sunnuntaita!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiios, Taina ♥ Olen itsekin sitä mieltä, että olen valinnut ihan oikean alan. En minäkään lopulta kauaa malttanut sisällä kirjaa selailla/lukeaa kun lähdin jo ulos kuopsuttamaan. Nyt olen ihan puhki :)

      Poista
  6. Niin ihana tämä kirja, upea ja happy, kun tämän sain hyppysiini. <3 Täälläkin mies hoitanut pihan kesäkuntoon, ei allergiat salli meikäläistä tuolla heilumassa.

    Mukavaa sunnuntain jatkoa Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia ♥ Kirja on hyvin selkeä ja asiat on kerrottu niin, että tälläinen aloittelijakin ne ymmärtää. Siitä iso plussa tekijöille.

      Poista
  7. Kivalta kuullostaa tuo kirja. Kauniita kuvia on ihana selailla ja vielä jos niistä tarttuu inspistä omiin juttuihin mukaan, niin ihan mahtavaa.
    Yksi urakka takana, mukavaa työssäoppimista ja tsemppiä tulevaan näyttöön. <3
    Nautitaan ihanasta säästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥Hyvä kirja. Voin suositella. Hyvä vinkki äitienpäiväksi, jos puutarhahommat kiinnostaa.

      Poista
  8. Hienoa että vuosi melkein pulkassa..hyvä sinä♥ Loistomies sinulla! Onnea voitosta,tuo kirja näyttää tosi kivalta! Kaunista alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päivikki ♥ Äkkiä on mennyt tämä vuosi ja vika harjoittelu jo puolessa välissä. Kirja on helppolukuinen ja siinä on niin ihanat kuvat ♥

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan