Ystäväkirja bloggaajan versio

5.4.2017

Olen useammassa blogissa törmännyt hiljattain tähän bloggaajille suunnattuun Ystäväkirja-haasteeseen. Näitä on ollut niin kiva lukea, että ajattelin itsekin vastata tähän haasteeseen. Toivottavasti ette kyllästy näihin haasteisiin ja listauksiin, kun niitä olen viimeaikoina rustaillut useammankin tänne blogiini. No niin, mennäänpä asiaan...


Nimeni on...

Minna Kristiina





























Jotkut kutsuvat minua...

Krisse on ollut lempinimeni jo lapsesta asti. Muistan, kun menin kouluun ensimmäiselle luokalle ja ensimmäisenä koulupäivänäni minulla oli päälläni vaaleanvihreä t-paita, jossa luki isoin, valkoisin painokirjaimin KRISSE. Ei ainakaan jäänyt kenellekään epäselväksi, kuka olen. Mies kutsuu minua muruksi, lapset tietenkin äidiksi tai mammaksi/mamiksi ja lapsenlapset mummoksi.


Olen syntynyt...

Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Vanhempani asuivat tuolloin isosiskoni kanssa Nastolassa tai tarkemmin sanottuna Uudessakylässä, mutta pian syntymäni jälkeen muutimme äitini synnyinkotiin Iittiin, jota itse pidän syntymäkotinani ja Iittiä syntymäkotikuntanani.


Pienenä olin ihan varma, että minusta tulee...

agronomi ja jatkan vanhempieni jälkeen sukutilan pitoa.




Mutta minusta tulikin...

kaupan täti. Suurimman osan elämästäni olen työskennellyt kaupan alalla monissa erilaisissa tehtävissä. Aikanaan ajauduin olosuhteiden pakosta tälle alalle. Viime aikojen tapahtumat ovat kuitenkin pakottaneet minut miettimään, mitä oikeasti haluankaan tehdä isona? Mikä minusta oikeasti tulee isona?


Kolme parasta piirrettä minussa...

...huumorintajuinen, vahva ja toiset huomioonottava


Kaupunki...


Rooma, Budabest, Wien...joku hurmaava kaupunki Euroopassa, jossa en vielä koskaan ole käynyt. Sinne haluaisin matkustaa mieheni kanssa. Kävelemään pitkin kapeita kujia, nauttimaan  hyvästä ruoasta ja istumaan kahviloihin ja terasseille seuraamaan ohikulkevia ihmisiä ja heidän liikkeitään. Tästä haaveilen, että tämä toteutuisi vielä jonain  päivänä,..


Biisi

Se on ehdottomasti Jenni Vartiaisen biisi Missä muruseni on. Tämä biisi juontaa juurensa seurusteluaikaan nykyisen mieheni kanssa. Hän soitti kyseistä kappaletta työmatkoillaan ja muisteli minua, huoh... ♥ Nykyisin kun kuulen biisin, mies tulee aina mieleeni ja muistan, kuinka paljon häntä loppujen lopuksi rakastankaan ♥




Juoma

Kahvi. Olen kahviholisti. Juon päivittäin tosi paljon kahvia. Joka aamu laitan aina ensimmäisenä kahvin valumaan. Päivä alkaa parilla muumimukillisella kahvia ja päivän mittaan sitä tulee juotua monta mukillista lisää... Kahvilassa käydessäni hemmottelen itseäni sitten erikoiskahvilla. Cappuccino ja cafe latte ovat suosikkini ♥ Meillä on kotonakin kyllä erikoiskahvikone, mutta emme ole pitkään aikaan ostaneet siihen kapseleita (kalliita).



Sarja

Emmerdale. Olen jäänyt ihan koukkuun tähän sarjaan. Perhekin tietää, että kuuden ja seitsemän välillä minua on turha pyytää vaikkapa saunaan tai syömään. Silloin olen linnoittautunut nojatuoliini enkä kuule tai näe mitään muuta. Jos jostain syystä en voi katsoa päivän jaksoja telkusta, katson ne aina sitten Katsomosta. Kaikki jaksot on pakko nähdä.


Kosmetiikkatuote

No, ripsiväri tietenkin! Olen ripsivärien suurkuluttaja. Ensimmäiset ripsivärit laitettiin äidiltä salaa ala-asteen viimeisillä luokilla ennen koulukuvausta koulun eteisaulan ison peilin edessä. Yläasteelle siirtymisen jälkeen ripsiväri on ollut elämässäni mukana päivittäin. Se on luottomeikkini, jota ilman en ehkä pystyisi elämään. En lähde edes kauppaan ilman sitä. Muistan yhden kerran, kun illalla töiden jälkeen olen alkanut vessan peilin edessä poistamaan meikkejä ja olenkin huomannut, että minulla ei ole ollut koko päivänä lainkaan ripsiväriä. IIIIIKKKK!!! Meikkaamiseni on ennen töihin lähtöä jostain syystä keskeytynyt ja olen sitten vain unohtanut hoitaa homman loppuun. Kukaan tuskin on edes huomannut ripsarin puuttumista päivän aikana, mutta minulle sen asian paljastuminen on ollut melkeinpä maailman loppu. Jäin kuitenkin henkiin :))


































Sovellus

WhatsAppia tulee käytettyä päivittäin. Tämän sovelluksen avulla on helppo pitää yhteyttä muihin ihmisiin. WhatsApp ryhmät ovat käteviä keskustelukanavia. Itsellä on esimerkiksi omien lasten kanssa ryhmä, jolla vaihdamme kuulumisia, tsemppaamme toisiamme elämän eri tilanteissa ja olemme yhteydessä toisiimme. Loistava keksintö.


Instagrammaaja

Olen käyttänyt Instagramia melkeinpä päivälleen kaksi vuotta. Rakastan valokuvia ♥ Niiden katseleminen on ihanaa. Voin selailla kuvia puhelimeltani vaikka kuinka kauan väsymättä. Olen sanonut monesti aiemminkin, kuinka ihailen toisten kuvissa hienoja kuvakulmia ja kuvien kekseliäisyyttä. Itse opettelen vielä kuvaamista, mutta pyrin päivittämään profiiliani mahdollisimman usein. Ongelmanani on vain se, että ajattelen asiat liian vaikeasti. Se hankaloittaa kuvien ottamista ja nostaa riman liian ylös. Tässäkin kohden voisin hiukan höllätä.







Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen...

...päivittäisin blogiani useammin. Usein iltaisin töiden jälkeen olen liian väsynyt alkaakseni kirjoittamaan. Aamuisin olen voimissani ja ajatus kulkee paremmin. Blogipäivityksen tekeminen ei tapahdu ihan hetkessä. Hommaan saa helposti kulumaan tunnin, jos toisenkin. Tähän liittyen harrastaisin myös valokuvaamista aktiivisemmin. Tarvitseehan kunnon blogipäivityskin kunnon kuvat.


Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifystä...

En käytä Spotifytä enkä kyllä edes osaa käyttää koko sovellusta. Tyttö on kyllä pari kertaa näyttänyt sen toiminnan, mutta... Rakastan hiljaisuutta ja kuuntelen sitä paljon mieluummin kuin musiikkia. Autossakin suljen aina radion, kun olen yksin liikenteessä ja voin tehdä tämän päätöksen. En myöskään juo perjantai-iltaisin niitä paria lasillista. Korkeintaan yhden tai kaksi saunaolutta, jos sattuu olemaan saunapäivä tai ylipäätään rahaa ostaa niitä saunaoluita.


Pakkaan mukaan matkalle...

...suoristusraudan. Hiukset pitää olla hyvin, muuten en liiku hotellihuoneesta mihinkään. Laitan aina hiukset ja meikkaan ennenkuin lähden edes aamupalalle. Tästä asiasta ei edes neuvotella ja mieskin sen jo tietää. Kello vaan soimaan riittävän ajoissa, että ehdin valmistautumaan. Onhan tämä vähän rasittavaa, mutta minkäs tällekään mahtaa. Pakko, mikä pakko!!


Mitä teet kotona, kun kukaan ei näe

Valloitan olohuoneen sohvan nurkan, avaan läppärin ja uppoudun esimerkiksi blogien ihmeelliseen maailmaan. Otan aikaa itselleni ja rentoudun. Toinen mitä en koskaan tee muiden nähden on puhesnäpin lataaminen oman snäpchatin profiiliin. En vain pysty siihen silloin, kun joku kuuntelee.









Viimeisin sisustusostokseni

Viime aikoina suunta on ollut kyllä ihan toinen eli olen myynyt pois nettikirppiksellä suuren määrän sisustustavaraa ja homma jatkuu edelleen. Kävin kuitenkin jokinaika sitten kirppiksellä ja ostin sieltä vihreän (luit oikein, vihreän) Riihimäen Lasin Kotipurkin. Vanhat esineet ja tavarat ovat tulleet minulle entistä tärkeimmiksi ♥ Siksi on ollut helppo luopua noista sisustustavaroistakin, kun haluaa saada tilaa ihan toisenlaisille esineille.


Paras tapa tuhlata 50e

...on käyttää raha itseeni. Käyttötarkoituksia on lukemattomia. Vaatevarastoni kaipaa aina täydennystä ja meikkipussi päivitystä, mutta helpoiten ja useinmiten käytän rahaa kampaajalla käyntiin.


Ohjenuorani elämässäni

Mottoni jo pitkään on ollut "Onni löytyy arjesta". Kumpa aina muistaisimme olla kiitollisia siitä, mitä meillä on emmekä haikailisi vain lisää sellaista, mitä meiltä vielä puuttuu. Tämä meinaa välillä itseltäkin unohtua. Kiitollisuuspäiväkirja on tässä hyvä apukeino. Pysähymällä hetkeksi miettimään kiitollisuuden aiheita huomaa pian, kuinka paljon meillä onkaan elämässämme niitä hyviä asioita. Kaiken ei tarvitse olla suurta ja mahtavaa. Monesti ne elämän parhaimmat asiat ovatkin niitä ihan tavallisia arjen juttuja ♥


Tässä oli minun vastaukseni Ystäväkirjaan. En haasta taaskaan varsinaisesti ketään, mutta kaikki halukkaat voivat napata haasteen matkaansa. Heitä kommentilla niin tulen lukemaan mielelläni Sinun vastauksesi.


14 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Tällaisia postauksia on aina niin mukava lukea!

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva kuulla sinustakin enemmän. Tämä postausidea on toteutettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi ♥ Tämä on kyllä kiva haaste ja tässä todellakin paljastuu aika paljon asioita.

      Poista
  3. Hih, myös mun syntymäpaikka on Lahden sairaala ja syntymäpaikakseni on kirjattu Nastola ja siellä olen asunut nimenomaan tuolla samaisessa Uusikylässä!!! Ja kuten sinäkin, olen muuttanut sieltä pois jo ihan pienenä... alle 2v mua nuorempi siskoni on jo syntynyt ihan muualla. Hauska samis-asia!!

    Mä ajattelin myös tehdä tällaisen postauksen, näitä todellakin on kiva lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi, mikä samis-asia! Hauskaa. Itse olin kahden kuukauden ikäinen, kun muutimme sitten Iittiin eli en muista tuosta ajasta mitään. Nyt jään odottamaan sinun postaustasi ♥

      Poista
  4. Olipa kiva postaus! Ja hei lista <3 Pitää napata tämäkin haaste matkaan! Meillä ystäväkirjoja/vihkoja kutsuttiin slämäreiksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marika ♥ Niinpä, lista ♥ Slämäri...no, jotenkin se tavallaan sopiikin nimeksi ystäväkirjalle. Kiva, jos nappaat haasteen mukaasi. Tulen varmasti lukemaan vastauksesi :))

      Poista
  5. Kivat vastaukset :) Ja ihanaa, teilläkin on oma biisi suhteen alkuajoilta. Niin meilläkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija ♥ Jotenkin tuosta biisistä vaan tuli se meidän biisi ♥

      Poista
  6. Ihana postaus! Vastauksiasi oli tosi kiva ja myös aika yllättävää lukea, sillä niin moni oli kuin itseni kirjoittamia.
    Täytyykin harkita josko nappaisin tämän haasteen tästä mukaani...
    Sinulla on kyllä niin ihania kuvia sekä täällä blogissa että instassa, joten rouva on hyvä vaan ja laskee huoleti rimaa alemmas ;)
    Leppoisaa lähestyvää viikonloppua sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ansku ♥ Olen kovin kriittinen omien kuvieni suhteen. Näen kauneuden ja mahtavuuden usein vain toisten kuvissä, en omissani. Kiva, jos ne ovat kuitenkin miellyttäneet.

      Olisipa kiva päästä lukemaan sinunkin vastauksesi, jos meillä kerran voisi olla hyvin samantyyppisiäkin vastauksia.

      Kivaa loppuviikkoa Sinullekin, Ansku ♥

      Poista
  7. Tämä oli kiva tapa tutustua sinuun!
    Minullakin menee blogipostauksen tekemiseen tuhottomasti aikaa, kun pitää viilata niitä pilkkuja;)
    Olen nyt yrittänyt höllentää otetta, ettei se ole kuolemaksi, jos blogipostaus ei ole täydellinen...
    Minäkin olen heikkona Instan kauniisiin kuviin.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Nämä tälläiset haasteet paljastavat kyllä aika paljon kirjoittajastaan. Kiva, kun poikkesit lukemaan blogiani. Toivottavasti tykkäsit ja tulet toistekin. Minun päivitykseni eivät ole lähelläkään täydellisyyttä, vaikka saankin niiden tekemiseen kulumaan paljon aikaa. Toivon, että saan Blogisiskoilta uusia ideoita ja hyviä oppeja bloggaamiseen. Kivaa loppuviikkoa Sinullekin ♥

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan