Terveiset sairastuvalta...

Ihan ensin kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille kauniista sanoistanne ja kommenteistanne ♥ Kommentit piristävät aina ja niitä on ihana saada ja lukea. Nyt varsinkin, kun olo on ollut mitä on, niillä on todella suuri merkitys. Tiia kirjoitti maanantaina blogissaan erittäin hyvän päivityksen kommenteista ja erityisesti niistä negatiivisista kommenteista. Päivitys aiheutti mielettömän kommenttitulvan Tiian blogiin. Hyvä niin, koska minusta on hyvä, että asioista keskustellaan suoraan ja kuten omassa kommentissani hänelle kirjoitinkin, toivon, että Tiian päivitys selkeyttää joidenkin lukijoiden ajatuksia. 

Itsekin jäin päivityksen luettuani miettimään aihetta tarkemmin ja poimin Tiian tekstistä muutaman kohdan, jotka haluan nyt mainita. Itse en nimittäin aina pysty syystä tai toisesta olemaan kovinkaan positiivinen ja silloin korostuu selkeästi se tosiseikka, että ymmärrämme asioita monin eri tavoin. Huomaan omassa elämässäni ja perheessäni esimerkiksi miehen kanssa keskustellessa, että puhumme samasta asiasta, mutta aivan eri sanoin. Olenkin sanonut, että minä jos kuka osaan valita sanani aina niin väärin. Leikkisästi olenkin sanonut, että kun tarkoitan koiraa, sanonkin kissa eli Tiian sanoja lainatakseni minunkin omassa sisimmässäni asuu hieman kömpelö ja epävarma Jaska Jokunen. Näissä tilanteissa tulee väistämättä eteen väärinymmärryksiä ja sen johdosta turhaa mielipahaa. 

Itse en ole suoranaisesti joutunut negatiivisten kommenttien kohteeksi ainakaan vielä, välillisesti kuitenkin. Olen nimittäin huomannut erästä tiettyä (nimeltä nyt mainitsematonta) blogia lukiessani, että hänen blogipäiviyksissään viitataan mm. minun blogini päivityksiin hiukan ivalliseen sävyyn. Näissä päivityksissä syyllistyn kiiltokuvamaisuuteen. Tämä on "syyte", josta varsinkin sisustusbloggareita usein syyllistetään. Meille ihmisille on eri asiat tärkeitä, mutta en ymmärrä, miksi blogissa ei saisi esitellä kauniita asioita ja esineitä, jos niistä on itselle iloa. Minun uudet kimaltevat peurajoulukuusenkoristeeni olivat nyt tälle bloggaajalle liikaa. Se, että uudet koristeet tuottivat minulle paljon iloa, muuten niin harmaan arkeni keskellä, ei todellakaan tarkoita sitä, etteikö myös minulle olisi jouluna ollut tärkeää, että kaikki rakkaat olivat yhdessä. Vaikka joulukuusessani roikkuikin (ja roikkuu vieläkin) tänä vuonna uudet kimaltelevat peurakoristeet, ei meidänkään tarvinut pönöttää eikä stressata joulua. 

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun tätä blogia lukiessani törmäsin tällaiseen tilanteeseen. Olen hiukan surullinen tästä sen vuoksi, että luulin oikeasti blogin kirjoittajan olevan yksi monista nettiystävistäni. Erehdyin. En tarkoita, että ystävien tarvitsisi olla aina kaikista asioista samaa mieltä tai tykätä samoista asioista, mutta se, että ivataan toisten blogipäivityksiä julkisesti loukkaa minua. Eikä loukkaa vain siksi, että se koskettaa myös minun päivityksiäni, vaan siksi, että se ei ole minusta netikeitin mukaista. Minusta jokaisella on oikeus kirjoittaa omassa blogissaan juuri niistä itselleen tärkeistä aiheista, jotka kiinnostavat ja tuovat iloa blogin ylläpitäjälle, oli se sitten vaikka niitä hienosti aseteltuja muotikuppeja tai servettirenkaita.

Vaikka pidänkin paljon sisustamisesta ja kauniista esineistä, en pidä itseäni sisustusbloggarina. Minulla on paljon erilaisia asioita, jotka kiinnostavat minua ja joista teen päivityksiä blogiini. Toisinaan tykkään kirjoittaa blogissani myös niistä oikeasti hyvinkin henkilökohtaisista aiheista, koska kirjoittaminen on minusta äärimmäisen terapeuttista. Siksi luokittelenkin blogini lifestyleblogiksi. Enkä todellakaan halua käyttää blogistani lifestyleblogi nimitystä sen vuoksi, että se on hieno nimi, vaan siksi että lifestyle sanan alle voi surutta kätkeä monia eri aihealueita ja se vain sopii minulle parhaiten.

Noh, tästä päivityksestä tuli nyt aivan erilainen kuin olin suunnitellut, mutta minkäs teet, kun se sanainen arkku aukeaa, niin silloin on vain annettava mennä! Hih... mähän siis tulin tänne vain kertomaan, että mulla on ihan hirveä räkätauti ja taitaa loppuvuosi mennä saikulla...juu, että silleen! Aikani kuluksi loin minäkin itselleni Tenavaattorilla oman hanhmoni, kun oli niin hauskoja nuo Tiian Tenava kuvat hänen blogissaan. Tuo uusi Tenavat elokuva voisi olla sellainen, minkä minäkin voisin mennä leffaan katsomaan. Kukahan lähtisi mun mukaan? ....kunhan ensin paranen...