Joulun Ihme - Jouluarvonta

3.12.2014

Minulle tarjoutui mahdollisuus ensimmäiseen blogiyhteistyöhön yhdessä naapurini, perhetuttuni ja Ystäväni, Kaisa Penin kanssa. Kaisa on erittäin lahjakas muusikko, jolta on hiljattain ilmestynyt uusi, ihana joululevy, Ihme. Kaisa kertoo itse musiikkiharrastuksestaan ja suhteestaan musiikkiin näin:

"Jo pienestä asti minuun on voimakkaasti vaikuttanut musiikki. Varhaisimmat muistot laulamisesta ovat jääneet mieleen jo muutaman vuoden ikäisenä istuessani saunan lauteilla ja laulaessani paatoksella joulukortista. Laulukin on tainnut jäädä mieleen. En ole pitänyt itseäni koskaan musiikillisesti lahjakkaana, koen että olen vain tuntenut suurta vetoa musiikkiin ja sen tuottamiseen. Vasta aikuisiällä olen aloittanut varsinaisen laulun opiskelun. Olen myös aina ihaillut musiikkia, muusikkoja ja taiteilijoita. Mm. Elja Puukko on ollut ihailemani muusikko ja laulaja jo monien vuosien takaa. Tavoitteenamme onkin ollut tehdä Ihme levystä yhdessä koskettava kokonaisuus ja saada myös tuo levyn tunnelma välittymään kuuntelijoille.

Ihme levyllä on paljon minulle merkityksellistä ohjelmistoa. Mm. sanoittamani Ihme ja Luvattu lapsi laulut, Ilia Kalioujnov-Salmisen säveltämänä. Viimeisellä laululla Talvi-iltana on myös oma historiansa. Sain tehtäväksi laulaa tuon laulun joulujuhlassa n. kahdeksan vuotiaana. Jännitin laulamista niin että sanat unohtuivat eikä esityksestä tullut mitään. Päätin jossain vaiheessa vielä laulaa tuon laulun niin että sanat eivät unohdu! Siksi laulu löysikin tiensä tälle levylle. Laulussa on kyllä myös kauniit ja koskettavat sanat. Olen oppinut senkin että tehdessään mitä tahansa elämässä on tärkeä kuunnella sisäistä ääntä. Se ei ole ikinä valehdellut. Se avaa tietä juuri sinne, mikä on parasta, missäkin vaiheessa. Myös pettymykset kuuluvat kasvuun. Monesti ne jopa ovat antamassa vauhtia taas uuteen vaiheeseen elämässä. Ja elämähän on pelkkää kasvua. Pitää vain yrittää nauttia niistä kukista, mitä matkalla kasvaa. Kaikella on aikansa, surulla, ilolla, epätoivolla ja toivolla, mutta aina lopulta huomaan, että elämä on kantanut.

"Miten musiikki onkaan niin täydellistä?
Kaikki sanomaton saa sanat,
täydelliset semmoiset,
jotka sinäkin ymmärrät.
Olen kokonainen."

Kaisa


Minä haluankin jakaa nyt teille kaikille rakkaille lukijoilleni Joulun Ihmettä arpomalla yhden Kaisan lahjoittaman Ihme-levyn. Arvontaan voivat osallistua kaikki blogini lukijat,
joten jos olet kirjautunut tai kirjaudut lukijaksi, voit osallistua arvontaan yhdellä arvalla! Jätä siis kommentti tähän postaukseen. Halutessasi voit kertoa minulle, mitä musiikki merkitsee sinulle jouluna tai esimerkiksi mikä on sinun lempijoululaulusi.

Onnea arvontaan! Arvonta aika on kolmanteen adventtiin eli 14.12. asti. Näin levy ehtii vielä hyvin jouluksi voittajalle =)

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT.
 
                     

18 kommenttia:

  1. Joululaulut tuo mieleen rankkoja aikoja lapsuudesta. En siis ole kykenevä juurikaan kuuntelemaan. Jos voitan annan levyn lahjaksi rakkaalle ystävälle.

    VastaaPoista
  2. Tää osallistuu arvontaan!
    Joululaulut on ihania, tosin en tykkää suuremmin mistään "renkutuksista" mitä myös joululauluista löytyy... Yhtenä jouluna olen ollut kuoron mukana laulamassa kirkossa, tykkään kuorolaulusta ihan hirrrveesti ja se laulaminen silloin jotenkin juhlisti joulua erityisesti!

    VastaaPoista
  3. joululaulut tuo vasta sen oikean jouluntunnun :) meillä soi joululaulut aamusta iltaan joulunajan. Ihanin joululaulu on ollu aina : heinillä härkien kaukalon.
    elina_jokitalo(at)luukku.com

    VastaaPoista
  4. Anonyymi4.12.14

    Joululaulut o ihania ja varpunen jouluaamuna kaunein salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Joulumusiikki on niin rauhoittavaa ja kaunista <3 <3 Yksi tärkeimmistä joulu fiiliksen tuojista!!! Ompa kiva arvonta :)

    VastaaPoista
  6. Anonyymi4.12.14

    Joululauluja kuuntelemalla saa joulutunnelmaa

    VastaaPoista
  7. Mukaan kivaan arvontaan.
    Lempi joululauluja ovat Konsta Jylhän joululaulu sekä Varpunen jouluaamuna. Molemmissa on todella ihanat sanat. Joululauluja kuunnellessa saa jouluntunnelmaa.

    VastaaPoista
  8. Läpi ihmiskunnan historian on musiikilla ollut keskeinen merkitys. Musiikki tavoittaa tunnetiloja ja antaa elämyksiä. Musiikin avulla voidaan purkaa pahaa oloa, pitää hyvää mieltä yllä tai käydä erilaisia tunnekokemuksia läpi. Laulu lievittää surua ja nostaa ilon pintaan. Laulaessasi virkistyt myös fyysisesti. En voisi elää ilman musiikkia. Isä lauloi aikoinaan kirkkokuorossa ja musikaalisuus kulkee kai geeneissä meillä.
    Joululausuosikkeja: Martti Helan: Hiljainen joululaulu ja Mökit nukkuu lumiset ym.

    VastaaPoista
  9. Ihana arvonta, kaipaan niitä omia kotipäiviä, kun voi hiljaa hissutella ja laittaa kaunista musiikkia soimaan.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Osallistun arvontaan. Klassinen soi koko ajan, kun hääräilen joulupuuhissani. Ei joulua ilman joulumusiikkia.

    VastaaPoista
  11. Yhdellä mukana. Mukavaa itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  12. Minulle musiikki on tärkeää joka asiassa. Melkein parasta työmatkoissakin on kun saa yksin autossa huudattaa ihan omaa musiikkiaan!
    Jouluun se tuo oman tunnelmansa. Lasten kanssa vähän eri musiikki kuin omissa joulupuuhissa hipsutellessa. :)
    Olen mukana kivassa arvonnassa, levy vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta. :)

    VastaaPoista
  13. Ooo, mukana tietty! :) Musiikilla on nykyään suuri merkitys minulle, siis erityisesti sen jälkeen kun viitisen vuotta sitten liityin kuoroon. Jouluna erityisesti. En osaa kyllä lempijoululaulua kertoa, mutta Varpunen jouluaamuna on kyllä siellä aika korkealla sijoituksissa.

    VastaaPoista
  14. Kiva arvonta! Radiosta saisi mielestäni tulla jo joululauluja vai onko minulla väärä kanava?
    Arvalla mukana!

    VastaaPoista
  15. Mukana ihanassa arvonnassa! Minun lemppari lauluihin kuuluu juuri tuo joka on tuossa näytekappaleessa. Joululaulut ovat suuri osa joulua, jotka soi meillä päivittäin! :) yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  16. Mukana arvonnassa! Lempijoululaulut vaihtelee, nyt se on Betlehem. :)

    VastaaPoista
  17. Jos joku muu laulaa niin sitten lemppari on Vesa-Matti Loirin esittämänä Näin sydämeeni joulun teen ja jos itse kiusaan perhettä laulamalla niin sitten se on Ilouutinen.

    VastaaPoista
  18. Anonyymi13.12.14

    Osuin Youtubessa kyseisen levyn esittelyvideoon ja ryhdyin googlaamaan mistä sen voisi ostaa, sitä kautta päädyin tänne blogiinkin ja huomasin arvonnan. Kokeillaanpa siis arpaonnea ensin... :) Hienolta kuulostaa levyn kappaleet!
    hopeajanis@gmail.com

    VastaaPoista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan