Jonsukat - Ensimmäiset kirjoneulesukat

10.2.2019

Viime syksynä alkanut neulomisharrastukseni on siirtynyt ihan uudelle levelille. Koko loppuvuoden neuloin perusvillasukkia Novitan värikkäistä langoista. Sama jatkui vielä vuodenvaihteen jälkeenkin, mutta sitten halusin jotain enemmän ja tässä ne nyt ovat; ensimmäiset neulomani kirjoneulesukat. En olisi kuuna päivänä uskonut koskaan osaavani neuloa sellaisia, mutta kun neulomisharrastus vie mennessään voi näköjään pystyä ihan mihin vaan. 


Liityin jokin aika sitten facebookissa villasukkaryhmään, josta löysin juuri itselleni, omaan pohkeeseeni sopivan pitkän villasukan mallin. Koska en ole koskaan aiemmin neulonut pitkiä villasukkia, oli minulle tosi tärkeää, että minulla oli ohje jonka mukaan neulon. Näin kaikki kavennukset varressa tulevat oikein ja järkevästi. Olen muutenkin esimerkiksi leipomisessa todella reseptin orja. Tarvitsen aina ohjeen, minkä mukaan toimin ja työskentelen. koska minulta puuttuu totaalisesti kyky luoda jotain ihan itsenäisesti. Mutta onneksi on myös niitä luovia ihmisiä, jotka osaavat ja kykenevät luomaan uutta ja vieläpä niin ihania ja ystävällisiä ihmisä, että haluavat jakaa omaa osaamistaan myös muille. Yksi tälläinen ihminen on neulomieni pitkien villasukkien "äiti", Jonna Nordström.


Näitä JonSukkia oli tosi kiva neuloa. Selkeän mallikuvan avulla kuvioneulettakin oli helppo neuloa, kun kaikki kuviot olivat sellaisia, että niissä ei tullut pitkiä langanjuoksuja. Näin kaikki langat kulkivat helposti mukana ja nurjastakin puolesta tuli siisti. Täytyy kyllä rehellisesti sanoa, että näiden sukkien neulominen oli todella koukuttavaa. Kun huomasin osaavani neuloa myös kuvioita, en enää meinannut malttaa lopettaa neulomista ollenkaan. Halusin aina vaan neuloa vielä yhden kerroksen ja vielä yhden. Nytkin mietin jo mielessäni, millaisia JonSukkia alan seuraavaksi neulomaan ja millä väreillä.


Minulla on aika paksut pohkeet ja oli aika haastavaa löytää omalle pohkeelle sopivaa ohjetta. Onnekseni Jonnan facebook-ryhmästä löytyi villasukkamalli, joka on suunniteltu vähän kehittyneemmälle pohkeelle. Siinä silmukkamäärät olivat juuri oikeat ja kuin tehdyt minun jalkaani. Tottakai oma käsiala vaikuttaa myös villasukan kokoon, mutta minun melko tiukalla käsialallani sain  tällä ohjeella itselleni juuri oikeankokoiset pitkät villasukat. Kaikki kavennukset ylhäältä aina nilkkaan asti menevät juuri oikein ja varsi kapenee oikeasta kohdasta koko matkan. Kyllä nyt kelpaa mennä työharjoitteluun, kun on näin ihanat villasukat. 

Lanka: Novitan Seitsemän veljestä Polaris
Puikot: 3,5 mm

19 kommenttia:

  1. Hienot sukat ja varmasti ihanan lämpöiset♥ Mukavaa sunnuntai päivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päivikki ♥ Nämä on tosi lämpimät. En aiemmin voinut pitää villasukkaa paljaassa jalassa, mutta näitä voin pitää. Yhtään ei kutita ja ovat ihanantuntuiset jalassa.

      Poista
  2. Ai että, miten siisti käsiala sulla on! Tosi kauniit sukat. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nea ♥ Lämmittää kyllä niin paljon sydäntä, kun sinunlaisesi neuloja sanoo noin ♥

      Poista
  3. Onpa kauniit sukat! Ja huolella tehdyt!
    Itse olen ihan tuskainen neuloja, joka on ongelmissa jo siitä, että sukkiin tulee säännöllisesti paikkaamista vaativia reikiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Olen kyllää itsekin vähän yllättynyt siitä, kuinka hyvin onnistuin näiden neulomisessa. Se kyllä vain inspiroi ja motivoi neulomaan lisää.

      Poista
  4. Aivan ihanat nuo sukat! Olen töissä ihaillut muilla näitä pitkiä kirjoneulesukkia jo pitkään ja haaveillut sellaisista itselleni. Vaikka olen tehnyt paljon käsitöitä, niin sukkien neulominen on jäänyt, koska vanhemmat sukulaiset ovat pitäneet minut sukissa. Olen kylmäjalkainen ja pidän villasukkia melkein kesät talvet. Sukkien opetteleminen on haavelistassani tälle vuodelle. Kun vaan saisin ne viimeiset neljä opintopistettä suoritettua niin voisin vihdoin vaikka neuloa! Ihanaa sunnuntaipäivää, varmasti on mukava uusissa sukissa tepsutella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Virpi ♥ Kannattaa opetella sukkien neulominen. Minulle neulomisesta on tullut rentouttava harrastus opiskelujen ja työn lomassa. Oikein odotan, koska pääsen aina neulomaan. Neulominen tekee hyvää aivoille ja koko hyvinvoinnille ♥

      Poista
  5. Kauniit kuviot ja hienot värit. Aivan ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina ♥ Värit valikoituivat sen mukaan, mitä kotoa löytyi valmiiksi. Tuo fuksia on kyllä kiva tehosteväri.

      Poista
  6. Nyt on villasukat,kuin karkit!
    Tosi kauniit ja niin tasaista neuletta olet tehnyt!
    Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle Krisse! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,Sari ❤️ Itsekin tykkään näistä tosi paljon. Nyt jo uudet puikoilla.

      Poista
  7. Ihan mielettömät ja pinkki, mustavalkoinen niin sopii yhteen. <3

    kivaa uutta viikkoa Krisse. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,Tiia ❤️ Pinkki antaa kivasti väriä näihin villasukkiin. Tykkään kyllä itsekin tosi paljon.

      Kivaa uutta viikkoa sinullekin,Tiia ❤️

      Poista
  8. Onpa komeat ja hienot värit.
    Mä oon tosi laiska tekemään tollasia sukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija ♥ Näitä oli kiva neuloa ja minusta oli piristävää neuloa, kun jokainen rivi oli erilainen.En olisi millään halunnut lopettaa, kun aina halusi nähdä lisää valmiita kuvioita.

      Poista
  9. Kiitos Suvi ♥ Neulominen on mukava harrastus.

    VastaaPoista
  10. Upeat sukat ja mitkä värit ❤️

    VastaaPoista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan