Järjestyksessään 50. valtakunnallisten Asuntomessujen portit ja kaikkiaan yli 30 messukohdetta alueella avataan kävijöille huomenna Kouvolassa Korian pioneeripuistossa. Asuntomessujen teemana on tänä vuonna uusin asuminen historiallisessa kasarmimiljöössä. Pioneeripuisto on 1900-luvun alussa tsaarin aikaan rakennettu kasarmialue. Asuntomessujen myötä sinne rakennetut uudet kodit täydentävät kaunista aluetta sen historiaa kunnioittaen. Messualueella on korkeatasoisia pientaloja, ensiluokkaista vuokra-asumista sekä ainutlaatuinen yhteisöllisen senioriasumisen kortteli, jotka edustavat monipuolisesti suomalaista tulevaisuuden asumista.
Itse pääsin jo tänään tutustumaan ennakkoon asuntomessualueeseen ja messukohteisiin Asuntomessujen mediapäivässä. Kaikkia kohteita ei millään ehtinyt kiertää yhden päivän aikana, vaikka tänä vuonna asuntomessuilla messukohteita on ilmeisesti vähemmän kuin mihin aikaisempina vuosina on totuttu. Osallistuin mediapäivään yhdessä Mansikkatilan mailla blogin Tainan kanssa. Taina oli osallistunut myös toukuussa järjestettyyn mediapäivään, johon itse en töiden vuoksi päässyt. Niinpä hänellä oli jo hiukan ajatuksia siitä, missä kohteissa olisi kiva käydä ja luotin täysin Tainan arviointikykyyn ja se kyllä kannatti.
Tämän ensimmäisen messupostaukseni kuvissa on oma suosikkikohteeni, Jukkatalo Aina. Tässä persoonallisessa kodissa on yhdistelty niin uutta kuin vanhaakin ja se, jos mikä, on minun mieleeni. Sisustus on suunniteltu kestämään aikaa. Erityisesti pidin tämän kodin värikkäistä seinistä. Yllätyin vähän itsekin, kuinka paljon tykkäsin eteisen vihreästä ja makuuhuoneen sinisestä seinästä. Jos nyt pääsisin laittamaan ja sisustamaan itselle uutta kotia, nämä värit pääsisivät ehdottomasti kodin seinille.
Tässä messukohteessa on olohuoneessa musta metallihyllykkö ja eteisessä samantyylinen penkki. Nämä kalusteet ovat mielestäni yksinkertaisen tyylikkäitä ja olen alkanut pitää niistä entistä enemmän. Vaikka kodin sisustuksessa oli käytetty paljon hyvin voimakkaitakin värejä, ne sulautuivat hyvin yhteen eivätkä hyppineet lainkaan silmilleni. Pidin myös paljon sisustuksessa käytetyistä viherkasveista, joita löytyi jopa wc-tiloista. Itselläni ei tällä hetkellä ole kuin yksi viherkasvi, mutta haluaisin ehdottomasti, että niitä olisi enemmän. Olen vain vähän surkea niiden kanssa, kun en meinaa muistaa hoitaa ja kastella niitä. Lisäksi pidin tosi paljon kodin valaisimista. Makuuhuoneen rottinkivalaisin miellytti erityisesti silmääni.
Jukkatalo Aina on suunniteltu kolmelle sukupolvelle ja sinne muuttaakin äiti, isä, pikkulapsi ja vaari. Deko lehdessä olevan esittelyn mukaan perhe arvostaa yksilöllistä laadukkuutta ja kestäviä ratkaisuja. Heille ympäristöystävällisyys näkyy jokapäiväisen elämän valinnoissa.
Huomenna avautuvat Asuntomessut Kouvolassa ovat avoinna yleisölle kuukauden ajan päivittäin klo 10-18. Oletko aikeissa käydä asuntomessuilla? Mitkä asiat kiinnostavat sinua eniten? Onko sinulla jo tiedossa jokin kohde, mihin haluaisit ehdottomasti tutustua?
itsellä jää asuntomessut väliin aikataulujen ja välimatkan takia, joten olikin tosi kiva lukea tästä kierroksesta!
VastaaPoistaKiitos, ja iloisia kesäpäiviä sinne! <3
Kiitos, Taina ♥ Harmi, ettet pääse messuille tänne Kouvolaan, mutta kiva kuulla, että postauksestani on sinulle iloa. Iloisia kesäpäiviä sinullekin, Taina ♥
PoistaTosi kiva nähdä asuntomessukuvia kun ei itse pääse paikalle. Hyvältä näyttää!
VastaaPoistaMessukohteet olivat tyylikkäitä ja niitä oli mukava kierrellä. Harmi, ettet pääse itse paikalle. Postauksia on tulossa vielä lisää tulevan kuukauden aikana, joten kannattaa pysyä kuulolla.
PoistaPyöreästä peilistä kurkistaa valtavan hieno viidakkotapetti <3 Asuntomessuille en pääse mutta kiva katsella tämmöisiä virtuaalikierroksia :)
VastaaPoistaKyllä, olohuoneen viidakkotapetti on todella näyttävä ja sopii hyvin kodin värimaailmaan. Harmi, ettet pääse näkemään tätä livenä, mutta kiva, jos kuvista ja postauksestani on sinulle iloa.
PoistaHienot kuvat! Noilla messuilla kyllä nähtävää riittää, kiva kun pääsi kuvin mukaan! Mukavat viikonloput sinne 😍🍓🍹☀️
VastaaPoistaKiitos,Päde ♥️ Näkemistä on tosiaan todella paljon eikä kaikkea ehdi nähdä edes yhtenä päivänä. Onneksi messut on nyt näin lähellä, niin voi käydä useamman kerran. Kivaa viikonloppua sinullekin ❤️
PoistaSiis aivan ihana koti, todella paljon juttuja, joita haluaisin omaan kotiin. Kovasti olen miettinyt jonkin seinän maalaamista tummalla sävyllä <3
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua sinulle Krisse <3
Kiitos, Outi ♥ Nuo tummat seinät ovat alkaneet miellyttää myös omaa silmääni, varsinkin tuo vihreä. Kivaa viikonloppua sinullekin, Outi ♥
PoistaOnpa kivan näköistä ja tämä boho tyyli nyt kuuminta hottia. Instassa näkee paljon boho koteja. :) Monia elementtejä voisin meillekin kotiuttaa.
VastaaPoistaKivaa viikkistä Krisse. <3
Kiitos, Tiia ♥ Minä en tiedä, mikä on hot juuri nyt, mutta tykästyin tämän kodin tyyliin heti ensinäkemältä. Värit lisäävät kodikkuutta ja itse ainakin koen viihtyväni sellaisessa kodissa paremmin. Kivaa viikonloppua sinullekin, Tiia ♥
PoistaIhanan näköistä!
VastaaPoistaEipä taida tulla käytyä tänäkään kesänä asuntomessuilla, mutta onneksi näkee nuita kuvia ja sitä kautta vinkkejä ja ideoita.
Ihanaa kesäistä viikonloppua sulle Krisse <3
Kiitos, Sari ♥ No joo, einulla tulisi kyllä aika pitkä matka messuille, mutta messupostauksia on tulossa minultakin lisää ja varmasti niitä löytyy paljon muistakin blogeista tulevan kuukauden aikana. Ihanaa viikonloppua sinullekin, Sari ♥
PoistaTänään kävin ensimmäisen kierroksen messuilla. Seuraava setti sunnuntaina siskon kanssa ja senkin jälkeen ainakin kaksi kertaa olen vielä menossa kahden eri ystävän kanssa... mutta mikäpä on mennessä, kun ovat tuossa fillarimatkan päässä! Voin varmaan lopulta jo suorastaan esitellä ne talot muille... =D Ja tietty kun siellä on myös oman tyttäreni talo näytillä, niin kiva on siellä myös ystäviä käyttää katsomassa. Ihan puolueettomasti ;) sanon, että oma lempparini on kyllä se tyttäreni talo. Pidän siitä oikeasti ihan hirmu paljon!!
VastaaPoistaSinulla messut ovat tosiaankin vielä lähempänä kuin minulla, vaikkei minullakaan matka ole kovin pitkä. Itse pidin tyttäresi kodin hienoista saunanlauteista ja kylpyhuoneesta. Amme oli kivanmallinen. Mukavia messureissuja sinulle, Heli ♥
PoistaIhanat kuvat ja tosiaan ihanan värikkäitä seiniä. Harmi, että meiltä taitaa jäädä messut välistä tänä vuonna (arjensuklaasuukkoja.blogi.net)
VastaaPoistaKiitos, Suvi Maarit ♥ Harmillista, jos teiltä jää messut väliin. Itsessään jo tuo Korian pioneerialue on tosi kaunis ja tänä vuonna mukana on paljon realistisempia kohteita kuin aiemmin. Ökytalot puuttuvat kokonaan, vaikka hienoja kohteita ovatkin kaikki.
PoistaJukkatalon Aina oli ensimmäinen messutalo, johon meni infotilaisuuden jälkeen sisälle ja vaikutuin heti! Valoisuus, viherkasvit, sopivasti uutta ja vanhaa, väriä seinäpinnoissa jne. saivat sydämeni sykkimään. Kun lähdin talosta ulos minulta kysyttiin "mitä pidit?" ja vastasin "paras tähän asti näkemistäni" ja kyllä se siellä kärkikolmikossa oli messualueen kiertämisen jälkeenkin. Kiva kun ehdottin treffata edes pikaisesti. Sinulla on kotikenttäetu ja voit vaikka tarvittaessa piipahtaa messuilla toistamiseen. Kivaa lauantaina Krisse <3
VastaaPoistaKiitos, Marjo ♥ Me kävimme Tainan kanssa myös ihan ensimmäisenä tuossa Jukkatalo Ainassa. Yllätyin tosiaan itsekin, kuinka paljon pidin tummista seinistä. Uuden ja vanhan yhdisteleminen miellytti myös minua ja se oli osattu toteuttaa hyvin. Oli tosiaan kiva nähdä, vaikka yhteinen kahvihetki olisi kyllä ollut vielä mukava pitää. Olen aikeissa mennä messuille vielä uudestaan, koska emme ehtineet kiertää kaikkia kohteita läpi ja joissain kohteissa haluan käydä vielä uudestaan. Miehenkin kanssa pitäisi mennä, joten... Kivaa viikonloppua sinullekin, Marjo ♥
PoistaOnpas kivasti sisustettu ja hauskoja ratkaisuja. Tykkään ihailla muiden sisustuksia, mutta sen verran kaukana ovat tällä kertaa, että lomien suuntautuessa muualle, niin ei tule messuilla itsestään käytyä. Onneksi näitä pääsee muutoin katselemaan!
VastaaPoistaIhanaa viikkoa! <3
Kiitos, Satu ♥ Minustakin tämä kohde on sisustettu todella kivasti. Minusta on myös mukava katsella muiden sisustuksia. Niistä voi aina löytää uusia ideoita omaankin kotiin. Kivaa viikon jatkoa sinullekin, Satu ♥
Poista