Marimekon tarina

21.2.2019

Yksi asia, mistä Suomi tunnetaan maailmallakin, on Marimekko. Marimekon tarina alkaa Helsingistä vuonna 1949, kun Viljo Ratia perusti pienen kangaspainon, Pritexin. Viljon vaimo, Armi Ratia, keräsi joukon nuoria, lupaavia taiteilijoita ja pyysi heitä suunnittelemaan uudenlaisia ja rohkeita kuvioita. Yksi nuorista oli Maija Isola, jonka suunnittelema Amfora oli ensimmäisiä Pritexissä painettuja kankaita. Kankaat saivat paljon ihailua, mutta ostajia niille ei alkuun meinannut löytyä, kunnes Armi piti vuonna 1951 muotinäytöksen Kalastajatorpalla. Armin ajatuksena oli näyttää ihmisille, että kankaista voi tehdä vaikka vaatteita. Toukokuisen muotinäytöksen vaatteet suunnitteli kaikille nykyisin tuttu nimi, ateljeemuotitaiteilija Riitta Immonen. Muotinäytös oli menestys ja vaatteet myytiin lähes suoraan mallien päältä. Muutama päivä muotinäytöksen jälkeen Marimekko Oy merkittiin kaupparekisteriin.

Riitta Immosen jälkeen vaatesuunnittelijaksi tuli tunnetun Jokapoika-paidan suunnitellut Vuokko Eskolin-Nurmesniemi. Vuokko vapautti naiset kiristävistä korseteista ja suunnitteli naisille väljiä mekkoja, joissa pystyi liikkumaan vapaasti. 50-luvulla syntyi myös Maija Isolan suosittu Kivet-kuosi. Vuonna 1954 syntyi ajaton ja yksinkertainen Marimekko logo. 


1960-luvulla Marimekosta tuli ilmiö ja elämäntapa. Jo 50-luvun lopussa Marimekko lähti maailmalle; ensin Ruotsiin ja sitten Yhdysvaltoihin. 60-luvulla yritys kasvoi ja valikoima laajeni. Uusia suunnittelijoita olivat vaatesuunnittelija Liisa Suvanto ja taiteilija Annika Rimala. 1968 Annika loi Marimekon ensimmäiset trikoovaatteet, yhä tuotannossa olevan Tasaraita-malliston. Muistan kuinka itsekin olen lukioaikana ensimmäisillä kesätienisteilläni ostanut sinivalkoraidallisen Tasaraita teepparin. Harmi, että paita ei enää ole tallessa. Samaan aikaan syntyivät myös Marimekon tunnetut kuosit Lokki ja Kaivo sekä vastalauseena Armi Ratialle suunniteltu Unikko-kuosi. Maija Isola suunnitteli siis vuonna 1964 Unikon, vaikka Armi oli sanonut, ettei Marimekossa paineta kukkakuoseja.

1970-luvulla Marimekkoon tuli lisää uusia suunnittelijoita, joiden suunnittelemina syntyivät mm.  autokuvio Bo Boo sekä Pentti Rinnan suunnittelemat paitapuvut ja unisex-vaatteet. Annika Isolan suunnittelemana syntyi suosittu Pallo-kuosi. 70-luvulla Marimekon vaatteista tuli koko perheen vaatteita. Mieheni muistaa aina, kuinka heidänkin perheen lapset puettiin tasaraitaisiin tai pallokuvioisiin paitoihin. Armin pojan, Risto-Matin tuottamana syntyi uusia tuotteita, markiisikangaslaukkuja, joista on vieläkin kysyttyjä Olkalaukku ja Matkuri. Itseltäkin löytyy tuo Olkalaukku, joka on muuten kaikessa yksinkertaisuudessaan erittäin käytännöllinen ja mukava laukku jokapäiväiseen arkikäyttöön. Laukkua on saatavilla monissa eri väreissä. Lukioaikoina minulla oli kirkkaan punainen olkalaukku ja nyt käytössäni on klassinen musta. Vuonna 1973 Helsingin Herttoniemeen valmistui uusi tehdasrakennus, ja Marimekko hankki ensimmäisen laakapainokoneensa.

3 lokakuuta 1979 Armi Ratia kuoli ja jätti jälkeensä suuren tyhjiön. Armi Ratian kuolemasta alkoi yli kymmenen vuotta kestänyt epävarmuuden ja muutosten aika. Vuoden 1985 alussa Armin perikunta myi Marimekon Amer-yhtymälle. 80-luvulla syntyi yksi tunnetuimmista lisenssituotteista, Heikki Orvolan suunnittelema Kivi-kynttilälyhty. Näitä kynttilälyhtyjä löytyy varmasti lähes joka kodista. Itsellänikin niitä on ollut useita, mutta koska mieheni ei ikävä kyllä ole suuri Marimekko fani, kuten itse olen, olen myynyt omat Kivi-kynttilälyhtyni pois. 

Marimekon uusi nousu alkoi 1991, kun Kirsti Paakkanen osti Marimekon. Kirsti Paakkasen myötä Marimekko uudisti ilmettään ja uusia suunnittelijoita tuli taloon. Marimekko kiinnosti nuoren polven suunnittelijoita entistä enemmän, ja muun muassa Mika Piirainen ja Erja Hirvi liittyivät suunnittelijakaartiin.

2000-luvulla alkoi suuri, maailmanlaajuinen Unikko-buumi. Minullakin oli keittiön verhokapat ja pöytäliinat Unikko kuvioisia ja kahvi juotiin Unikko mukeista. Aika aikansa kutakin, sanotaan. Lisää uusia kangassuunnittelijoita tuli taloon, kuten Maija Louenkari. 2000-luvulla syntyi myös lisää uusia kuoseja; Lumimarja, Juhannustaika ja Bottna. Sami Ruotsalaisen muotoilemat Oiva-astiat ilmestyivät kauppoihin vuonna 2009 ja saivat välittömästi suuren joukon ihailijoita. Ensimmäiset kuviot astioihin piirsi juurikin Maija Louekari. Marimekon Oiva-sarja täyttää siis tänä vuonna 10 vuotta ja on itseasiassa juuri syy, miksi lähdin tutkimaan tarkemmin Marimekon historiaa. Pidän nimittäin todella paljon tuon Oiva-sarjan astioista ja kävinkin  niitä eilen taas kerran ihastelemassa Sokoksella.

2010-luvulla Marimekko on kansainvälistynyt vauhdilla. Useita uusia markkinoita on avautunut Aasiassa, ja Marimekko-myymälöiden määrä maailmalla on yli kaksinkertaistunut.  New Yorkissa ja Sydneyssä Marimekko on avannut omat lippulaivamyymälät. Marimekon muotinäytöksiä on pidetty niin Tokion, New Yorkin, Tukholman kuin Kööpenhaminankin muotiviikoilla. Shanghain People's Parkissa Marimekko järjesti ennennäkemättömän näytöksen yhdessä maailmankuulun kiinalaisen Jin Xing Dance Theatren kanssa vuonna 2012. Teemu Muurimäen Unikon 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi suunnittelemia uniikkeja mekkoja on esitelty muotilehdissä ympäri maailmaa. 

Kodintuotevalikoiman uusia tulokkaita ovat Anu Penttisen muotoilema Sukat makkaralla -lasisarja, Mari Isopahkalan Konkkaronkka-aterimet sekä Harri Koskisen käsialaa olevat Hehkuva-lyhty ja Valoisa-valaisin. Maailmanlaajuista näkyvyyttä Marimekolle on tuonut yhteistyöt kahden tunnetun kansainvälisen brändin, Conversen ja Banana Republicin kanssa. 

Vuonna 2012 Marimekko ja Finnair aloittivat yhteistyön. Helsingistä lentää Finnairin kaukoliikennekohteisiin kaksi unikko-kuosista matkustajakonetta. Lisäksi kaikissa Finnairin koneissa on Marimekon klassikkokuosein kuvioidut astiat ja tekstiilit. Kangaspainon tuotantokapasiteetti kolminkertaistui vuonna 2011, kun laakapainokoneen rinnalle asennettiin uusi rotaatiopainokone. 

Marimekko on pukenut suomalaisia ja tehnyt Suomi-designia tunnetuksia maailmalla jo kohta 70 vuoden ajan. Marimekko, jos mikä, on suomalainen yritys ja 1960-luvulla Marimekon käyttäjiä luonnehdittiin muun muassa itsevarmoiksi, iättömiksi ja riippumattomiksi. Löytyykö sinun kodistasi tai vaatekaapistasi Marimekon tuotteita vai sanotko niille kohteliaasti kiitos ei?


Suurin osa kuvista on lainattu netistä.

13 kommenttia:

  1. Kyllä löytyy todella enkä kyllästy Marimekkotuotteisiin kai koskaan. Nytkin suunnittelen että aloittaisin Marimekkomukien keräilyn. Ovat kivan kokoisia ja nättejä. Myös Marimekkotunikoita mulla on ollut vaikka kuinka monta, laukuista puhumattakaan. Marimekon laukkuja minulla taitaa tällä hetkellä olla kymmenkunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wou, olet todellinen Marimekko fani! Minulla myös Oiva-sarjan mukien keräily mielessä ja muutamia mukeja jo omistankin. Minustakin ne ovat todella nättejä. Lisäksi tarvitsisimme kipeästi sarjaan kuuluvia erikokoisia kulhoja.

      Poista
  2. Ihanan tarinan olet MARIMEKOSTA kirjoittanut. Olen aina ollut kiinnostunut Armi Ratiasta ja Marimekon synnystä ja koko tarinasta. Olen myös lukenut kirjoja Armista ja ihastellut ja ihmetellyt Armin energiaa ja näkemyksiä ja uskallusta. Jos et vielä ole lukenut, niin suosittelen Ristomatti Ratian kirjoittamaa kirjaa Paha poika. Siinäkin on paljon Marimekosta.
    Ja Marimekon Oiva-sarjan eri kuosisista mukeista meillä juodaan kahvia. Ja haaveissa minulla on hankkia Marimekon mustavalkoinen Jokapoika -paitis :)
    Kiitos kivasta postauksesta! Marimekko rules!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuula ♥ Armi Ratia oli tosiaankin energinen ja rohkea nainen, jota ei voi kuin ihailla. Kiva, kun vinkkasit tuosta kirjasta. Nyt ehdinkin taas lukemaan, kun opinnot suoritettu. Oiva-sarja on tosiaankin minun uusin keräilykohteeni. Tykkään niin paljon ♥

      Poista
  3. Tosi kiva kirjoitus! Marimekko on tosi rakas ja jo lapsuudesta tuttu. Mukavaa loppuviikkoa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Virpi ♥ Näin se usein menee, että Marimekko kulkee ihmisen mukana läpi elämän ihan jo sieltä lapsuudesta asti.

      Poista
  4. Kyllä löytyy Marimekko. On pyyheliinoja, esiliina, patakintaita, pöytäliina jne. Lisäksi minulla on Kihlatasku -mekko, josta olen postannut blogiinkin joskus. Sain sen ostettua tuolta Roihuvuoren tehtaanmyymälästä kerran vähän edullisemmin. Kivi-tuikkuja ja Mariskooleja on useissa väreissä.
    Oiva-sarjaa olen ostanut yo-lahjaksi nuorille, jotka alkaneet keräämään sitä.
    Marimekko on osa suomalaisuutta ja pidän siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marimekko on tosiaankin osa suomalaisuuttamme. Kävin lukemassa tuon postauksen blogistasi, jossa esittelet tuon Kihlatasku-mekon. Tuonne ystävämyyntiin olisi kiva joskus päästä pullean rahapussin kanssa. Oiva-sarja on hyvä lahjaidea.

      Poista
  5. Kiva Marimekko tarina. Jotain Marimekkoa meiltäkin löytyy ja
    tytär tykkää kovasti musta-valkoisesta räsymatto/siirtolapuutarha astiasarjasta ja saikin niitä paljon joululahjaksi. Juuri osti itselleen Marimekko repun ja nukkuu Marimekko lakanoissa Marimekko yöpaidassa. :) Kynät säilyy Marimekkopussukassa.Tytär meillä siis enempi Marimekko fani. Itseä alkanut houkuttaa kyllä myöskin tuo räsymattosarja.

    Mukavaa alkavaa viikonloppua Krisse! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Minusta on ihanaa, kun nuoretkin hullaantuvat Marimekosta. Omallakin tyttärelläni on noita Oiva-sarjan astioita. Hänen luonaan olen niitä myös ihastellut ja alkanut haluamaan niitä myös entistä enemmän itsellenikin.

      Kivaa viikonloppua Sinullekin, Sari ♥

      Poista
  6. Kyllä löytyy Marimekkoa, niin asusteissa kuin sisustuksessakin. Marimekko on kyllä ehdoton Suomi -merkki.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisa ♥ Ihana kuulla, että täältä löytyy muitakin Marimekko faneja. Marimekko on kuten sanoit, ehdoton Suomi-merkki.

      Poista
  7. kiva lukea marimekon historiaa olen nyt tutustunut siihen kun satuin löytämään kätköistä maija isolan printex aikaisen kankaan.Osaatko sanoa mistä mahdollisesti löytäisin arvion löydölleni

    VastaaPoista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan