Kesäinen helatorstai

10.5.2018

Kevät on loikannut hurjan loikan eteenpäin tämän viikon aikana. Aurinko on hellinyt meitä ja ilma on ollut todella kesäinen. T-paitakelit ovat ainakin tämän viikon totisinta totta. Puihinkin on tullut jo pieniä lehtiä, ainakin koivuihin. Pihalla onkin tullut vietettyä kaikki mahdollinen vapaa-aika, mitä harjoittelulta ja kouluhommilta olen vain ehtinyt. Tänään kävin myös ystäväni synttärikahveilla, jotka nekin juotiin kesäisesti aurinkoisella terassilla.





Pihapiirimessuilta ostamani kukkasipulit ja juurakot saivat tänään oman penkkinsä ja pääsivät multaan. Mies hiukan auttoi minua kääntämällä maata ja tekemällä penkille reunukset. Synttärikahveille mennessä hain puutarhamyymälästä suojakankaan penkin pohjalle ja lisää puutarhamultaa. Nyt sitten vaan jännityksellä odotellaan nouseeko penkistä loppukesällä kukkia. 

Onneksi pääsin viime viikonloppuna aloittamaan haravointihommat meidän pihalla. Sainkin viikonlopun aikana haravoitua talon tien puoleisen sivustan, jossa oli isojen hopeapajujen ansiosta oikea lehtimatto nurmikon pinnalla. Lämpimässä säässä ja huonolla puutarhakunnolla haravoiminen oli aikamoisen hikistä puuhaa, mutta lehtien alta paljastunut vihertävä nurmikko ja kaunis lopputulos auttoivat jaksamaan homman loppuun asti. Tämän alkuviikon aikana nurmikkokin on lähtenyt kasvuun ja vihertää jo hyvin. Mies ajelikin eilen leikkurin kanssa nurmikon kertaalleen lapi koko pihasta ja siinä samalla sitten silppuuntuivat viimeisetkin lehden nurmelle. Tänään olen sitten vain kuopsutellut vielä puskan juuria ja leikkimökin ympäristöä siistimmäksi. 


Eihän tuo meidän nurmialue ole mikään tasaisen kaunis ainakaan näin keväällä, mutta kyllä se kesän edetessä siitä vielä kaunistuu. Luonto hoitaa hommansa. Viimeisten lumien sulaessa pois nurmikolle tulee joka kevät suuret vesilammikot, joiden paikat sitten ovat pisimpään tuollaisia harmaita. Joitain noita kohtia olen nyt niiden kuivuttua vähän kuopsutellut haravan kanssa. Luulen nimittäin (en tiedä), että kun haravalla saa kuolleen nurmen pois pinnasta, niin uusi nurmi alkaa sieltä sitten nopeammin taas nousemaan. 

Miten teidän pyhäpäivänne on sujunut? Oletteko pörränneet pihalla vai onko joku ollut tänään töissä?

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

10 kommenttia:

  1. Pihahommissa on oltu täällä Oulussakin. Tänään olikin meillä hellelukemat. Nyt vaan olemme koiraa myöten ihan poikki😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uni tulee helposi illalla, kun tekee noita pihahommia. Hyvää hyötyliikuntaa! Ilma oli täälläkin tänään iltapäivällä todella lämmin.

      Poista
  2. Ihanat pihanäkymät siellä ja jo nuin vihreää!
    Täällä tuuli niin kovasti eilen ja tänään, että harkkaamiset jäivät, harmittaa sillä nyt oli just pari vapaata ja vasta ensi viikolla yksi lisää. Eihän ilmoille mitään voi, tein sitten sisähommia ja laittelin terasseita, kesäkukkia en ole vielä ostanu.
    Ihana lämpö ja aurinko kuitenkin täälläkin läsnä :)
    Mukavaa loppuviikkoa sulle Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Meillä on ihan hurjan iso tämä tontti, joten siihen mahtuu monenlaista. Hirveästi pitäisi tehdä töitä vielä, että saiai koko pihan kuntoon. Vähän täälläkin tuuleskeli eilen, mutta se ei haitannut haravointia. Nyt kun on kivat ilmat ulkona en malttaisi millään siivota sisällä ja sen kyllä huomaa, hih...

      Poista
  3. Mitkä herkut!
    Täällä fiilisteltiin kevätnäytöstä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivalta kuullostaa sielläkin! Jätskiannos kuuluu niin kesään ♥

      Poista
  4. Mikä ihana jätski(?)annos! 😊😋 Alkuviikosta meillä oli jo ihan hellelukemia ja ollut jo pidempään niin kesäistä ja vehreää. Eilen saimme ihan tasapainon 😉 vuoksi sadetta niskaan ja koko päivä oli kovin harmaa. Viikonlopuksi luvattu taas aurinkoa!🌞 Mukavaa viikonloppua! 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, A ♥ ja tervetuloa blogini seuraajaksi! Toivottavasti viihdyt blogini parissa. Kyllä tuo herkullinen annos oli jätskiä, niin hyvää. Kyllä meitä on nyt hellitty kesäisillä ilmoilla!

      Poista
  5. Nam mikä jädeannos :) Ihanan iso piha, on siellä puuhasteltavaa mutta mikäs näillä keleillä ulkona ollessa.Helatorstai meni touhutessa, leivoin ja siivosin :) Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maiccu ♥ Piha on ttosiaan iso ja siinä riittää puuhaa. Tänään oli kyllä jo niin helteinen päivä, etten jaksanut siellä mitään puuhstella. Vähän viileämmillä ilmoill sitten taas.

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan