Vihdoinkin kiinni kesässä ♥

28.7.2016

Hei vaan kaikille!

Täällä ollaan jo parannuttu kovasta kurkkukivusta ja jatkettu lomailua. Viimeinen lomaviikko on menossa ja jotenkin mä olen tämän viikon aikana vasta oikein kunnolla päässyt mukaan tähän kesän fiilikseen ja lämpöön. Helle on hellinyt meitä ja välillä on ollut jopa tuskaisen kuumaa ainakin minulle. Olen kuitenkin huomannut, että paremmin tuota hellettä kestää, jos puuhastelee jotain auringossa kuin että pitäisi istua siinä paahteessa paikoillaan. Ei kiitos! Minusta ei siis ole istumaan aurinkotuoliin, vaan mieluummin sitten teen jotakin hiki päästä valuen. Se ei haittaa, kun samalla saa jotain näkyvää aikaiseksi. Mutta siis heinäkuun vika viikko menossa ja kaksi viikkoa lasten koulun alkuun. Eilen klikkailtiin tytön kanssa koululaukku ostoskoriin. Mittailtiin läppäriä, että mahtuuko laukkuun jne. Lukiossa kun pitää nykyisin olla oma läppäri, huoh...mihin tämä maailma on oikein mennyt/muuttunut?!


Eilen aloittelin viinimarjojen poimimisen. Meillä on sekä mustia että punaisia viinimarjoja, mutta myös valkoisia. Mustia ei juuri meille tänä vuonna tullut. En tiedä onko muilla ollut sama tilanne vai onko rastaat jo ehtineet syömään meidän omat melkeinpä kokonaan?! Punaisia ja valkoisia viinimarjoja tuli kyllä sitten ihan hyvin. Punaiset (ja ne vähäiset) mustat sain eilen poimittua. Iltasella sitten keittelin jo kaksi maijallista mehua. Vähän taas jänskätti, miten osaan, kun en ole muutamaan vuoteen hommaa tehnyt, mutta hyvinhän se sujui...vanhasta muistista :)) Viikonloppuna ajattelin sitten poimia viimeistään ne valkoiset viinimarjat ja keitellä ne pakastimessa olevien viime vuotisten punaisten kanssa mehuksi. Tuo juuri keitetty mehu tuoksuu kyllä niin ihanalta ♥ ja jotenkin siinä keitellessä tuli ihan sellainen emomainen olo...siis tiedättekö...tässä nyt talven varalle keittelen, että perheellä on, mistä ottaa :))


Keitin mehun tälläisella ohjeella:

n.4l viinimarjoja
500g sokeria

Laita vesi mehumaijan alinpaan osaan ja kuumenna se. Laita marjoja ja sokeri vuorotellen kerroksittain mehumaijan reijälliseen osaan. Laita alimmaiseksi ja päällimmäiseksi marjoja. Sulje kansi tiiviisti. Keitä ensin 20 minuuttia. Laske mehu varoen maijasta ja kaada takaisin mehumaijaan marjojen päälle. Keitä marjoja vielä noin tunti tai kunnes marjat ovat täysin vaaleita eikä niistä enää irtoa mehua.

Kuumenna sanomalehteen käärityt lasipullot uunissa 100-125 asteessa vähintään 15 minuuttia. Kiehauta kumikorkit kattilassa. Laske valmis mehu kuumaan pulloon ja sulje heti. Kun pullo jäähtyy, korkin keskus menee kuopalle. Se on merkki siitä, että sulkeminen on onnistunut. Jäähdytä mehut ja laita kylmään.


Mä olen varmaan joskus aiemminkin kirjoitellut noista meidän viinimarjapensaista, että ne ovat olleet vähän huonolla hoidolla. Ne on isoja, vanhoja pensaita, jotka on ihan liian lähekkäin toisiaan eli ne pitäisi kaivaa ylös ja siirtää uuteen paikkaan vähän kauemmaksi toisistaan. Kuinkahan valtavat juuret niissä on ja mitähän ne siitä siirtelystä oikein tykkää? Kun pensaat saisi erilleen toisistaan, olisi niiden hoitokin varmasti paljon helpompaa. Nyt tein poimintaa edeltävänä iltana hirveän homman, kun ensin "kaivoin" nuo pensaat esiin nokkosten ja muiden rikkakasvien seasta. Onneksi nuo kitkettävät irtosivat kuitenkin tosi helposti, koska puskien juurelle on kuitenkin joskus laitettu jonkinlaista kuorikatetta. Mulla oli ihan voittajafiilis, kun sain homman tehtyä, mutta olisittepa nähneet mun sääret sen jälkeen. Jouduin nimittäin jonkun valtaisan mäkäräislauman hyökkäyksen kohteeksi ja lopputulos oli aika kauhea. Mutta nyt täytyy lähteä kauppaan ja hakemaan mies töistä. Tälläisiä siis ovat lomapäiväni, jos haluan auton käyttööni ja päästä kotoa johonkin. Vie mies töihin ja hae mies töistä. Ihan kuin kuskaisi lasta johonkin harrastukseen, hih...

20 kommenttia:

  1. Meille tuli mustia tänä vuonna enemmän kuin näinä kolmena vuonna, mitä ollaan tässä asuttu :)

    Mehuja täälläkin tehdään ja tuntuu ettei ne marjat lopu ikinä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olisin kyllä mieluusti poiminut noita mustia enemmänkin, mutta juuri tässä mietin, että pitäisiköhän niitäkin vanhoja pensaita joskus vähän leikata?! Tuottaisivatko ne sitten paremmin satoa? Tsemppiä mehuhommiin!

      Poista
  2. Kiva että kesäfiilis on tavoittanut! Ja vaikka loma loppuu niin kesä jatkuu vielä! (näin itsellenikin tolkutan.. ;D )

    Meillä esikoinen alkoi säästää rahaa uuteen puhelimeen ja lupasin maksaa vähän jos kerää marjoja. Tänään sain ekan satsin punaisia. :) Mustat meillä 2 puskaa nuoria joten niistä ei tule paljoa ja yksi vanha jäänyt vuosien saatossa vähän pöpelikköön. Punaisten kanssa vähän sama kuin sulla, eli pari puskaa pitäis siirtää kun ovat turhan lähellä toisiaan ja yhtä omenapuuta. Joskus vielä... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on kyllä ollut tosi kiva puuhastella tällä viikolla täällä kotona, kun on saanut mielestään jotain oikeesti hyödyllistäkin aikaan eikä vaan aina niitä normisiivouksia jne. Mä uskon, etä joskus vielä meilläkin puskat siirtyvät, mutta koska, sitä en tiedä!

      Poista
  3. Kiva, että olet tervehtynyt ja kesäfiilis palautunut.

    Ihanan nostalgisia nuo MehuMaija ja mehupullo kuvat. Tuli lapsuuden kesät mieleen ja isoäiti keittämässä marjoja. Kurjaa ettei teille tullut mustia viinimarjoja. Itse tykkään juuri niitä syödä.

    Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosi kiva, kun taas jaksaa puuhastella kaikkea kivaa :)) Itse en pysty syömään noita mustia ihan marjoina, mutta mehussa tykkään niistä tosi paljon. Sekamehu on minusta juuri parasta ♥ Mukavaa alkavaa viikonloppua Sinullekin, Marjo ♥

      Poista
  4. Tuossa lukion läppäri jutussa on hyvää se, että osan kirjoista saa ostettu e-kirjoina. E-kirjat tulevat paljon halvemmiksi kuin tavalliset kirjat.

    Mahdottoman paljon olet marjoja kerännyt, minä olin tyytyväinen kun sain kolme litraa pakkaseen punaviinimarjoja.
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, noita punaisia oli 12 litraa eli ihan hyvin! Meillä ei oikein tule sitten marjina syötyä noita viinimarjoja tuolta pakastimesta, joten siksi ajattelin keittää nyt viime vuotisetkin marjat mehuiksi. Mukavaa viikonloppua Sinullekin, Outi ♥

      Poista
  5. Meillä pensaat vielä niin pieniä , että ei paljon voi mehuksi keitellä. MInulla tahtoo olla vähän sama ,en osaa kauan olla paikollani - aina jotain pientä puuhaa. Nauti tästä loppuviikosta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anne ♥ Mä nautin. Toivottavasti elokuusta tulee lämmin ja saadaan nauttia kesästä vielä silloinkin. Kivaa viikonloppua Sinullekin, Anne ♥

      Poista
  6. Minä olen juuri samanlainen auringosta nauttija: pörrään kuin kimalainen pitkin pihaa koko ajan jotain puuhastellen. Auringon ottaminen paikoillaan on ahdistava ajatus;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaisia me äiti-iihmiset taidetaan olla, hih...

      Poista
  7. Mehunkeittäminen on kivaa puuhaa. Täälläkin jo hankitaan lukioon välineitä kovaa vauhtia. Kivaa viikonloppua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiina ♥ Kyllä mäkin tykkään keitellä mehua, mutta olihan tuo vähän hikistä hommaa noin hellepäivänä :))

      Poista
  8. Huh, aikamoista hommaa! Aika samanlaisia minäkin olen täällä tehnyt mutta vähän eri lailla. Minulla ei ole mehumaijaa eli keittelen ihan kattilassa mehua. Vadelmapuskia on myös tosi paljon tuolla takapihalla ja niistä riittää poimittavaa pakkaseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, vadelmat olisivat niin ihania ♥ Ehkä paras marja kaikista.Itse en ole koskaan kokeillut tuota mehun keittoa kattilassa. Olen kyllä kuullut, että hyvin onnistuu niinkin :))

      Poista
  9. Hyvä että olet parantunut :) Mehutus on kyllä työlästä niinkuin moni muukin säilömtä mutta sen arvoista ja voi kuinka hyvää on vaikkapa mustaherukkamehu. Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maiccu ♥ Säilöminen on tosiaan hyvin palkitsevaa. Talvella on sitten niin ihana ottaa kaapista itsesäilötyt herkut esille ♥

      Poista
  10. Meillä oli lapsuudessa maalla 40 isoa pensasta mustaherukkaa Vieläkin mehusta tulee nostalginen (työleiri)fiilis. Nyt poimin vadelmaa kuitenkin ihan mielelläni vaikka silloin vannoin etten enää marjoja poimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, mikä määrä! Niiden säilöminen käy kyllä jo työstä. Itsekin muistan kuinka lapsena marjojen poimiminen oli aikamoista pakkopullaa, mutta niin se taitaa olla kaikille lapsille?! Nyt se tuntui jo paljon mukavammalta :))

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan