Vuosi 2015: tammi - huhtikuu

31.12.2015

 Muutamissa blogeissa on luotu jo katsaus menneeseen vuoteen. Itse en ole aiemmin näitä yhteenvetoja tehnyt, mutta nyt ajattelin palata ajassa taaksepäin ja tehdä teille kolme erillistä postausta tänään päättyvästä vuodesta 2015. Tässä osa yksi: tammi-huhtikuu

TAMMIKUU:




- hakeuduin työterveyteen lääkärin puheille, koska olin huolissani omasta jaksamisestani ja mielialastani

- ensimmäiset kilpirauhaskokeet otettiin

- arjen lomassa vietettiin neljättä hääpäiväämme

- vanha puusohvani löysi vihdoinkin paikkansa kodistamme

HELMIKUU:







- muisteltiin yhtä elämämme ihaninta päivää, hääjuhlaamme ♥

- vietettiin päivä esikoisen luona. Mies auttoi tapetoinnissa ja minä vietin laatuaikaa pikkuisten kanssa ♥

- hyvästelin pelonsekaisin tuntein keskimmäiseni viiden viikon reppureissulle Malesiaan

MAALISKUU:














-sairastettiin koko perheen voimin flunssaa ja vatsatautia :(

- odotettiin jo pääsiäistä

- ensimmäiset blogitreffit blogiystävän kotona

- kaupunkiloma miehen kanssa kahden Helsingissä

-kotimatkalla kävimme (minä ensimmäisen kerran) Vanhassa Porvoossa

- käytiin laavuretkellä pojan ja vanhemman lapsenlapsemme kanssa

- katselin ensimmäisen kerran elämässäni auringonpimennystä

-keskimmäinen kotiutui ehjin nahoin reppureissulta

- vietettiin tytön 16v.-synttäreitä

HUHTIKUU:





- olin ystävän kanssa Zizzin stailaustilaisuudessa

- viikonlopunviettoa lastenlasten kanssa

- kävin syömässä yhdessä blogiystävien kanssa

- sain ensimmäiset Happy Lights-pallovaloni lahjaksi äidiltäni ♥

- vietettiin vappua yhdessä naapuripariskunnan kanssa :)

Tässä siis oli ensimmäinen osa vuosikatsauksestani. Kuvien valitseminen oli vähän vaikeaa, kun tuntui ettei postauksissa olleet kuvat oikein sopineetkaan aiheisiin, jotka valitsin kuukausilistalleni. Noh, toivottavasti jaksoitte kuitenkin lukea tänne asti! Lupaan olla ensi vuonna tarkempi kuvien kanssa ja yrittää ainakin parantaa niiden laatua ja sopivuutta postauksiini :)

Nyt lähden käymään työterveydessä, kun ei tämä tauti nyt meinaa helpottaa. Palaan vielä illalla toivottamaan teille hyvät uudet vuodet. Pus!


8 kommenttia:

  1. Mä niin tykkään näistä vuosikatsauksista. Itse oon vaan niin laiska näitä tekemään, mutta onneksi muut tekee niin pääsen nauttimaan tunnelmista. Hyvältä näytti alkuvuosi ja ihana tuo kuva sinusta ja miehestäsi <3
    Upeaa uutta vuotta 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ♥ Onhan näiden tekemisessä oma hommansa, mutta niinhän se on kaikkien päivitysten kanssa.

      Kuvat hääjuhlastamme onnistuivat hyvin. Meillä oli niin paras valokuvaaja...juuri meidän tyylillemme sopiva.

      Poista
  2. Kiva postaus!
    Kaikkea hyvää pian alkavaan vuotenn Krisse! <3

    VastaaPoista
  3. Mukavia muisteloita! Mä kans meinaan tehdä tällaisen jossain välissä... en vaan ehdi tänään, kohta mentävä töihin ja pääsen vasta 18.15 ja sitten alkaakin jo varmaan iltariennot...

    Ihanaa vuoden vaihdetta sulle Krisse, toivottavasti paranet pian ja voit aloittaa uuden vuoden terveenä! ♥ (Hirveen paljon ihmiset kipeänä just nyt, varmaankin osasyynä nuo leudot kelit.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli ♥ Jään innolla odottamaan sun postausta :))

      Poista
  4. Kaikkea hyvää ja onnellista sinulle ensi vuoteen! <3

    VastaaPoista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan