Ahkeran miehen uusin projekti ja vähän muutakin

19.7.2015

Meillä mies jaksaa ahertaa ja emäntä yrittää suoriutua pakollisista. Mun väsymyksen ja kaikkien mahdollisten oireiden syy on vihdoin puolen vuoden tutkinnan ja seurannan jälkeen selvinnyt. Sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa. Ties kuinka kauan olen sitä jo sairastanut, kun en ole osannut yhdistää oireita tuohon sairauteen, vaan olen oppinut vain pikku hiljaa elämään niiden kanssa. Nyt lääkitys on aloitettu. Sehän tulee sitten kestämään koko loppuelämän. Nyt vain toivon, että annostus saadaan mahdollisimman pian kohdilleen ja oikeaksi, että elämä alkaisi pikku hiljaa voittaa ja jaksaisin töiden jälkeen tehdä muutakin kuin pidellä sohvaa selässäni. 

Mutta nyt siihen, miksi aloin tätä postausta kirjoittamaan eli miehen uusin projekti, roskiskatos. Vielä ei ole valmista, mutta muutaman kuvan myötä vähän esimakua tulevasta.




Kaikki puutavara tähän mennessä on kierrätysmateriaalia eli vanhasta autotallista purettua. Maaliakin oli vanhastaan jäljellä. Valutarpeet (valmispetoni, lattarauta) ja nuo "piikkijalat" on vain nyt ostettu (43e). 

Sadekin on taas yön aikana lakannut eli mies voi jatkaa pihalla puuhastelua tänäänkin, hih...ja emäntä hyppää kohta auton kyytiin ja lähtee viettämään tyttöjen päivää ♥ 

Mukavaa sunnuntaita sinullekin ♥

24 kommenttia:

  1. Vautsi, tuleepa hieno! Ja mä niin aina tykkään, kun ihmiset osaa hyödyntää kierrätysmateriaalia. :) Meidän pitäis kans tehdä roskiskatos, mutta voi olla, ettei tänä kesänä ehdi kaikkien muiden miljoonien projektien lisäksi..

    Kurja ja tosi yleinen vaiva tuo kilpparin vajaatoiminta, mutta onneksi löytyi, niin voidaan hoitaa. Toivotaan erittäin pikaista tasapainoa lääkityksen kanssa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri ♥ Mä olen sitä mieltä, että kaikenlainen tuunaaminen, vanhan uusiminen ja kierrättäminen on viime aikoina lisääntynyt ihan huimasti. Ei ostetakaan heti uutta, vaan mietitään voisiko tehdäkin itse jostain vanhasta :)

      Helpotti kyllä tosi paljon, kun oireilleni löytyi selitys. Vielä ei ole ihan lääkitys kohdillaan, mutta eiköhän se tästä pikku hiljaa löydy sopiva annostus.

      Poista
  2. Hieno homma tuo löydös vaikkakin tietysti olisi saanut olla kokonaan olematta mutta nyt saat helpotuksen ja avun! <3 Sulla on siellä semmonen puuha pete että asiat hoitunee hetkessä, ihana juttu ja kaunis roskis ehostus tulossa!! :) Kohta nähdään ja pidetään tänään lystiä tyttöjen kesken <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, olishan se tietysti voinut olla tulematta tuo,mutta nyt kuitenkin helpottaa ajan myötä,kun tietää mistä kyse! Puuha Petehän oli taas ahertanut kovasti sillä aikaa, kun me tytöt vietettiin kiva päivä kierrellen toinen toistan ihanampia puoteja ♥

      Poista
  3. Onpa hyvä, että syy löytyi! Elämä helpottuu.
    Itselläni hoitamaton keliakia vei tosi väsyneeksi ja huonovointiseksi silloin 4 v. sitten. En jaksanut oikein mitään töiden jälkeen. No, kun aloin elää ohjeiden mukaan, niin löysin taas muutaman kuukauden jälkeen touhutäti minäni. Ihanaa!
    Nytkin viimeistelemme miehen kanssa kylppärin pikaremppaa. Silikonit uusittu, katto maalattu, suihkusetti vaihdettu ja ihana kristallilamppu asennettu. Laitan kuvia myöhemmin:)
    Muksaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että helposta tule pian. Pää olisi täynnä ideoita, joita pitäisi päästä toteuttamaan, kun vain jaksaisi. Ihanaa, että sinä olet saanut voimasi takaisin ja jaksat taas touhuta entiseen malliin.

      Poista
  4. Tervetuoloa joukkoon...samaa sairastan minäkin. Jo vuosia olen ollut lääkityksellä ja aina arvot vaan heittelee ja tälläkin hetkellä taas olen väsyyt ja paino nousee.
    Mutta kyllä se siitä...ja kuten sanoit, on hyvä, kun tietää väsymyksensä syyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut, että lääkityksen saaminen kohdilleen ei ole ihan helppo juttu ja voi viedä pitkäänkin, joten ei auta kuin toivoa parasta Toivottavasti sinunkin olosi korjaantuu pian ♥

      Poista
  5. Hyvä, että syy selvisi ja sait lääkkeet Krisse! Kyllä se nyt:)

    Sulla on kyllä ahkera mies, kun aina jotaki puuhastelee!
    Kivaa päivää<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ♥ Mies on kyllä tosi ahkera. Koko ajan puuhastelee jotain ulkona. Ei oikein osaa olla tekemättä mitään. Mukavaa alkavaa viikkoa Sinullekin ♥

      Poista
  6. Onneksi selvisi ja toivottavasti auttaa pian. Hymyä sinulle!
    Ahkera ahertaja siellä, meillä on roskiskatos vasta mietinnässä, eli tehty ei ole sit vielä yhtään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika ♥ Kyllä se roskiskatos tuo heti sellaisen siistimän ilmeen. Kuormalavoistakin sais kivan katoksen. :)

      Poista
  7. On helpottavaa saada oireille nimi - ja nyt sitten voi suunta olla vain ylöspäin kun lääkitys on kohdillaan. Tuo kierrätys on niin fiksua ja mikä lopputulos :) kätevä isäntä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ihan kuin olisi iso taakka pudonnut harteilta, kun selvisi, mikä minua vaivaa! Kätevä isäntä ahertaa, kun emäntä vielä keräilee voimiaan.

      Poista
  8. Jonkin aikaa varmasti menee, kun lääkitys haetaan kohdilleen. On kuitenkin hyvä saada ololle "nimi". Silloin tietää, että apua saa, eikä kaikki ole "vain omassa päässä". Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on todella helpottavaa, kun saa tietää, että ei olekaan mikään luulosairas, vaan omalle pahalle ololle (*lue:väsymykselle) on oikeasti jokin syy. Aikaahan tämä varmasti vie ennenkuin voimat palaavat ja olo helpottuu, mutta minullahan ei ole kiire;)

      Poista
  9. Ihana mies sinulla!
    Meillä minä suunnittelen ja toivon ja niitä esitän miehelleni, -mutta sanonta "suutarin lapsella ei ole kenkiä" pitää paikkaansa meillä. Toki mies jotakin tekee, mutta kun työkseen rakentaa ja remontoi, niin ei oikein enää kotona innostu!
    Hyvä että syy oloosi on löytynyt!
    Itselläni on juurikin kilpirauhasen vajaatoiminnan tyylisiä oireita paljon, mutta ei kuulemma kokeissa mitään näkynyt...
    Mukavaa tulevaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, Titti ♥ Minä myös suunnittelen meillä ja haalin ideoita, joita mies sitten toteuttaa mahdollisuuksien ja omien mieltymystensä mukaan. Nuo vajaatoiminnan oireethan ovat hyvin samankaltaisia kuin masennuksenkin oireet. Toivon, että sinunkin olosi korjaantuu ja oireille löytyy syy.

      Poista
  10. Hyvä että löytyi syy väsymykseen, vaikka toisaalta ihmettelen, että se löytyi vasta nyt!! Eikä työterveydessäkään sitä tutkittu?? Toivotaan, että pikkuhiljaa alkaa nyt sitten lääkkeet auttaa.

    Ihana toi roskiskatos!! Mä aloin miettiä, voiskohan meillekin tehdä tollasen vastaavan, missä on valettu pohja, tonne tienvarteen, missä meidän roskis sijaitsee.. aina tuulisilla keleillä saadaan noukkia roskis ojasta, minne se on lennellyt. Jos tuollanen systeemi vaikka pitäis sen pystyssä!!

    Toivottavasti teillä oli kiva päivä - kuulumisia odotellessa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työterveydessä olen nimenomaan ollut kokoajan potilaana. Asiaa on tutkittu tammikuusta lähtien, seurattu verikokeilla noita kilpirauhasarvoja sekä otettu ohutneulanäyte. Ei ne lääkärit ihan helpolla ja heti määrää lääkitystä, kun kyseessä kuitenkin sitten ihan jatkuva lääke.

      Roskiskatoksesta tulee kyllä kiva. Vielä vähän kesken, mutta valmistunee pian. Olishan sellainen varmasti ihan kiva teilläkin.

      Kiitos ♥ Meillä oli eilen oikein kiva reissu. Päästiin hiplailemaan paljon ihania tavaroita. Hinnat oli aika kovia, mutta paljon saatiin uusia ideoita mukaan ihan ilmaitteeksi :)

      Poista
  11. Hyvä juttu, että olet saanut oireille selityksen ja lääkkeet. Nyt varmasti olosi piristyy :)
    Roskiskatoksesta näyttää tulevan komea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mä niin odotan, että saan voimani takaisin ja pääsen taas touhuamaan niinkuin ennenkin. Roskiskatoksesta tulee kaunis. Nyt jo peltikatto päällä. Laitan sitten kuvia, kun ihan valmis.

      Poista
  12. Hyvä että oireille löytyi selitys! Epätietoisuus on niin kuluttavaa- ja herkästi sitä saattaa alkaa jo epäilemään itseään ja tuntemuksiaan jos syytä väsymykselle ja muille vaivoille ei löydy. Toivottavasti lääkitys saadaan pian tasapainoon! Parempaa vointia sinulle Krisse ♥♥♥ Ja katos on tosi hieno!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos P ♥ No, minulla kävi juuri tuo, että aloin jo epäillä itseäni ja tuntemksiani! Helpotti henkisesti,kun syy löytyi. Minäkin toivon, että oikea annostus löytyy pian, sillä tilanne tällä hetkellä on aika uuvuttava.

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan