Kehukeskiviikko - Laitetaan hyvä kiertämään

20.3.2019

Ihanaa keskiviikkoa kaikille! Noin kuukauden ajan Kaunismäessä blogin Virpi on kerran viikossa, aina näin keskiviikkoisin, esittellyt blogissaan kivan blogin ja haastanut sen kirjoittajan mukaan Kehukeskiviikko-haasteeseen. Näin voimme kaikki löytää lisää luettavaa ja tutustua uusiin blogeihin. Kaksi viikkoa sitten oma blogini sai kunnian olla kehuttuna. Olen äärettömän onnellinen ja iloinen siitä ja kiitollinen Virpille kauniista sanoista. Juuri tuolloin minulla oli hiukan netin ja läppärin kanssa ongelmia, joten en päässyt heti vastaamaan haasteeseen. Nyt taas koneet toimii ja on aika laittaa hyvä kiertämään.



Itse haluan esitellä teille itsellenikin melko uuden blogituttavuuden, Tuumasta toimeen-blogin. Blogia kirjoittaa  kolmen nuoren aikuisen tyttären äiti ja kotipalveluyrittäjänä toimiva, Leena. Leena on ihanan energinen, toimelias ja liikunnallinen aikuinen nainen. Lapset ovat lentäneet jo pesästä ja Leena asustelee nyt kahden miehensä kanssa. 



Leena on aina tykännyt leipoa ja laittaa ruokaa. Hän on myös kokenut juhlien järjestäjä ja laittaja. Blogista löytyykin paljon reseptejä erilaisiin ruokiin ja postauksia erityyppisistä juhlista aina rapujuhlista ja syntymäpäivistä ylioppilasjuhliin ja monenlaista siltä väliltä. Uskon, että syy, miksi jäin seuraamaan tätä blogia on se, että sen postausten aiheet ovat suoraan Leenan elämästä ja arjesta, jota hän elää. Blogi on aito, rehellinen ja elämänmyönteinen ja sen ansiosta myös mielenkiintoinen. 

Pidän myös blogin visuaalisesta ilmeestä. Blogissa on isot, selkeät ja kauniit kuvat, jotka ovat minulle todella tärkeitä niin omassa kuin seuraamissanikin blogeissa. Tämän postauksen kuvat on Leenan luvalla lainattu hänen blogistaan. Kuvat on ottanut Leenan tytär. Kuten kuvista näkyy Leena on myös taitava kattausten tekijä ja tuo ruokapöytä on niin kutsuva. Voisin vaikka heti istahtaa sen äärelle syömään. 

Onko Leenan blogi sinulle ennestään tuttu vai ihan uusi tuttavuus? Kannattaa ottaa blogi haltuun ja käydä tutustumassa siihen. Ja tästä lähtee samalla haaste Leenalle, esittele joku kiva blogi Kehukeskiviikkona ja pistä haaste eteenpäin.

Kivaa keskiviikkoa kaikille ♥

12 kommenttia:

  1. Leenan blogi ei ollekkaan minulle tuttu, täytyy mennä tutustumaan:) Kiva idea tuollainen kehukeskiviikko! Leppoisaa päivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päde ♥ Tälläinen yhteisöllisyys on minustakin tosi kiva juttu, kun nostetaan toinen toistemme blogeja esille. Kannattaa käydä tutustumassa Leenan blogiin.

      Poista
  2. Onpa kivan kuuloinen blogi. Pitääkin käydä kurkkimassa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ehdottomasti tutustumisen arvoinen blogi. Kiva, jos pystyin vinkkaamaan ennestään tuntemattoman blogin teille seuraajilleni ♥

      Poista
  3. Ihanaa kun olet mukana kehumisessa! Leenan blogi on minulle uutuus, kiitos vinkistä :) Olen tämän haasteen myötä löytänyt niin paljon uutta luettavaa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kiva haaste. Kiitos sinulle, Virpi sen aloittamisesta. Ihan varmasti tämän avulla löytyy monelle muullekin uutta luettavaa.

      Poista
  4. Kiitos Krisse kehuista! Olen aivan sanaton, niin yllättynyt olen. Otan haasteen vastaan, mutta teen postauksen, kun kiireiltäni ehdin. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut kiva tutustua sinun blogiisi. Tykkään tosi paljon tälläisistä aidoista ja elämänmakuisista blogeista. Niitä on mukava seurata. Kiva,jos otat haasteen vastaan. Aikataulu sen mukaan kuin ehdit.

      Poista
  5. Mukava haaste ja aivan oiva tapa löytää uutta luettavaa ♥

    VastaaPoista
  6. Onpa mukava haaste, ja kiitos kivasta blogi-suosituksesta!
    Iloisia kauniita kevätpäiviä sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Taina ♥ Kiva, jos vinkistäni oli iloa sinullekin. Leenan blogi on kyllä kiva ♥

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan