Kesän parhaita hetkiä ♥

22.7.2017




Tänä kesänä olen sattuneesta syystä ollut melkein koko kesän lomalla. Mitään sen kummempia reissuja ei ole tullut tehtyä eikä ole suunnitelmissakaan muutamia päiväreissuja lukuunottamatta. Kotonakin riittää paljon kaikenlaista puuhaa enkä voi kyllä sanoa, että aika olisi missään vaiheessa käynyt pitkäksi. Pitkä kesäloma on mahdollistanut myös sen, että olen saanut viettää normaalia enemmän aikaa rakkaiden lastenlasteni kanssa. Niinkuin olen monasti aiemminkin kertonut olemme tuon ukin kanssa siitä onnellisessa asemassa, että olemme saaneet olla osa näiden pikkuisten elämää ihan alusta asti. Minusta on ollut todella hienoa saada seurata näiden pikkuisten elämää ja kehitystä näiden vuosien aikana. En voi liikaa toitottaa sitä, että lapsenlapset ovat yksi elämäni ihanimmista asioista, mitä olen voinut saada. 




Lapsenlapseni ovat nyt 3- ja 5-vuotiaita ja tuntuvat jotenkin jo niin isoilta. Miten tämä aika on voinut mennä näin nopeasti? Pian vanhempi aloittaa jo koulutien ja sitten se aika vasta alkaakin juosta. Niinpä olen halunnut viettää lastenlasteni kanssa nyt niin paljon aikaa kuin on vaan ollut mahdollista. Tänä kesänä aikaa on ollut siis normaalia enemmän ja olen siitä kyllä todella iloinen. Viikonloput mummolassa menevät omalla painollaan ihan normaalin puuhastelun merkeissä. Mitään erityistä ei tarvita, kunhan vain saamme olla yhdessä. Ulkoilua, sisäleikkejä, pelejä, piirtelyä, saunomista, hyvää ruokaa (ja herkuttelua) jne. Vaikka yhteiset puuhamme ovatkin hyvin arkisia ja tavallisia, uskon, että lapsillekin tärkeintä on se yhdessä vietetty aika. Se, että isovanhemmat ovat mukana heidän elämässään, välittävät ja luovat yhdessä lastenlasten kanssa niitä toivottavasti koko loppuelämän mittaisia muistoja.


Kuten edellä jo mainitsinkin lapsenlapsemme ovat jo niin isoja, että pärjäävät tarpeen vaatiessa myös hetken keskenäänkin ulkona. Leikit luistavat yleensä hyvin siihen asti, kunnes tulee kiistaa jostain lelusta, jolla molemmat haluavat leikkiä yhtäaikaa tai toinen sotkee toisen leikit. Nämä lapset on opettu pienestä pitäen tekemään myös ihan oikeita asioita, ei vain leikkimään. Minusta on hienoa, että lapset otetaan mukaan arjen askareisiin. Annetaan heille pieniä tehtäviä. Annetaan mahdollisuus tehdä ja sitä kautta myös oppia. Niinpä minäkin sain viime viikonloppuna näistä pikkuisista pieniä apureita kitkemään kivipuutarhaamme. Onneksi minulta sattui löytymään heille molemmille omat puutarhalapiot. Vaikkei lasten "työn" tulos aina ole eikä tietenkään tarvitsekaan olla priimaa, uskon, että lapsille on kuitenkin todella tärkeää päästä tekemään niitä ihan oikeita, aikuisten hommia. 


Tämän kesän ehdottomasti parhaita hetkiä ovat siis olleet näiden rakkaiden kanssa vietetyt yhteiset hetket. Lapsenlapset ovat tuottaneet minulle paljon iloa näillä mummolareissuillaan ja antaneet voimaa jaksaa elämässä eteenpäin. Vielä viikko ja sitten olemme taas yhdessä ♥ Haluan myös välitää näin blogin välityksellä lasten vanhemmille, mitä kauneimman kiitoksen siitä, että saamme aika ajoin nämä ihanuudet luoksemme tänne mummolaan. Mikään ei korvaa sitä yhteistä aikaa, minkä saamme näiden pikkuisten kanssa viettää. 

Toivon, että jokainen aikuinen saisi halutessaan viettää vastaavanlaisia hetkiä lasten kanssa. Eikä tässä ole tärkeintä se ovatko lapset biologisesti omia vai ei. Suomestakin löytyy paljon lapsia, joiden elämästä puuttuu oma mummo tai ukki ja juuri sinä voit olla heille se tärkeä aikuinen ryhtymällä tälläisen lapsen sijaismummoksi tai -ukiksi. En tiedä, mutta kuvittelen, että olemalla yhteydessä kunnan tai kaupungin sosiaalitoimeen, saat halutessasi selville, miten sinun olisi mahdollista ryhtyä tähän arvokkaaseen ja tärkeään tehtävään. Ihanaa kesää kaikille isovanhemmille ja sijaisisovanhemmille ♥ Tehdään yhdessä tästä kesästä se paras kesä kaikille lapsille ♥

17 kommenttia:

  1. Sydämestä ottava postaus. Lapset eivät tosiaan ihmeellisiä kuvioita tarvitse, vaan ovat kovia keksimään leikkinsä mielikuvituksen avulla ja kunhan aikuinen vaan jaksaa olla aidosti läsnä. <3

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Me ei olla koskaan yritetty ostaa lasten rakkautta, vaan se rakkaus ja luottamus on hankittu ihan muulla tavalla. Se on mielestäni sitä aitoa rakkautta.

      Poista
  2. Ihanaa seuraa teillä ollut ja nuo ihan tavalliset pihaleikit ovat niitä arvokkaimpia muistoja mitä lapsi muistaa vanhempana. Hetken kun äidin/mummin kanssa hiekkakakkuja on saanut tehdä tai isä/pappa pöristellyt kaivurin kanssa hiekkalaatikolla. Pillimehut ja herkut pihalla napostellen. Ihania muistoja olet taas saaneet säilytettäväksenne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo pienet ovat kyllä ihan parasta seuraa ja parhaita vieraita, joita voimme ikinä saada ♥

      Poista
  3. Ihana, sydämellinen postaus ♥
    Läsnäolo todellakin on tärkeintä lapselle ja yhdessä vietetty aika lisää niin isovanhemman kuin lapsenkin hyvinvointia. Se on molemminpuolista rikkautta ja rakkautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ansku ♥ Noiden pienien ihmisten hyvinvointi on meille niin tärkeää. Lapset antavat niin paljon meille isovanhemmille, mutta toivottavasti myös he saavat meiltä yhtä paljon.

      Poista
  4. Ihana postaus 💖

    VastaaPoista
  5. Ihana postaus ja ihanat kuvat ja ihanat ipanat <3
    Juuri näin, lapset mukaan hommiin, niin oppivat ja saavat toteuttaa itseään. Tyyli heillä on omansa, mutta eipä kukaan ole seppäsyntyessään, nyt kun saavat tuntumaan juttuihin, niin ei tarvitse sitten aikuisena aloittaa alusta.
    Olette ihania isovanhempia ja annatte lapsenlapsillene ihanat puitteet kasvaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu ihanasta kommentistasi ja kauniista sanoistasi ♥ Puitteet täällä mummolassa ovat suht'hyvät. Täällä on pihalla palajon tilaa olla ja mennä sekä vähän virikkeitä puuhasteluunkin.

      Poista
  6. Suloiset lapsenlapset sinulla,ja ihana postaus kuvineen. Minä olen saamassa toisen lapsenlapsen syyskuussa, mutta asun niin kaukana heistä kun olen täällä etelässä,ja he Suomessa.Olen Skype-mummi;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jael ♥ Onnea tulevalle tuplamummille. Skype-mummin virka on myös tärkeä. En tiedä pystyisinkö itse samaan, mutta kyllähän sitä olosuhteiden pakosta varmasti sopeutuu tilanteeseen kuin tilanteeseen.

      Poista
  7. Olet varmasti mitä ihania mummi lastenlapsillesi ♥ Ja todellakin, tärkeintä ei ole kaikkien maailmankolkkien koluaminen ja sirkushuvit vaan juuri ne arkiset asiat, yhdessäolo ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maiccu ♥ Isovanhemmuus on ihana asia ja mieluusti teemme asioita näiden pikkuisten kanssa ja heidän hyväkseen, että heidän olisi mahdollisimman hyvä olla.

      Poista
  8. Ihania hetkiä, ihanasti kuvattuina <3 Parasta lapsille on turvallinen ja toistuva arki, ei siinä muuta kummempaa tarvita :) Ihanaa, että mahdollistatte näin myös lasten vanhempien yhteisen ajan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Marika! Olen pitänyt mottonani jo vuosia lausetta "onni löytyy arjesta ". Myös omat lapset tietävät ja nyt aikuisina ymmärtävät, että lukemattomat kerrat lausumani sanat "Rajat ovat rakkautta " pitää paikkansa. Turvallinen arki ja koti on kaiken perusta. Meille on ilo, että pystymme auttamaan vanhempia saamaan yhteistä aikaa.

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan