Paljastuksia

28.6.2015

Annen blogissa Vihdoinkin maalla oli mukava haaste: 10 asiaa, joita en ole koskaan tehnyt! Jos ette muuten ole koskaan käyneet Annen blogissa, suosittelen. Vihdoinkin maalla-blogista löytyy paljon ihania kuvia ja kodikasta tunnelmaa ♥

Minusta oli mukava lukea Annen kymmenen lista ja siksi haluan nyt tehdä myös oman listani.

1. En ole koskaan käynyt 3D-elokuvissa. Käyn ylipäätään todella harvoin elokuvissa. Hyvä, jos kerran vuodessa käyn, korkeintaan kaksi. 3D-elokuviin en ole koskaan vielä päätynyt, vaikkakin se voisi olla todella mielenkiintoinen kokemus, mitä olen siitä kuullut.


2. En ole koskaan lasketellut. Olen eläissäni käynyt kaksi kertaa pohjoisessa laskettelukeskuksessa, mutta en ole siellä koskaan lasketellut. Jalassa on kyllä ollut sukset, mutta ne ovat olleet ihan perinteiset murtsikat. Onhan niitä pienempiäkin laskettelurinteitä täällä lähempänä, mutta rohkeus ja luottamus itseen on tässä(kin) kohtaa sen verran heikko, etten ole koskaan mennyt täälläkään laskettelemaan. Se ei vaan ole kiinnostanut ja onhan se tietenkin ollut myös rahakysymys...siihen ei vaan kysinkertaisesti ole ollut varaa.


3. En ole koskaan ajanut moottoripyörällä. Kyydissä olen kyllä ollut ja jopa pysynyt matkassa mukana. Osannut kallistaa kurvissa oikeaan suuntaan jne. Mopolla yritin kerran teinivuosina ajaa, mutta vähän huonolla menestyksellä. Kun piti vaihtaa vaihdetta, mopo meinasi kirjaimellisesti karata käsistä ja minä meinasin päätyä lähellä olevan talon seinään.


4. En ole koskaan ollut oopperassa. Balettiin pääsin kerran entisen koulukaverini järjestämänä Kansallisoopperaan. Kokemisen arvoinen juttu ja niin saattaisi olla oopperassakin käynti, vaikkei todellakaan ole sitä mun lempparimusaani.


5.En ole koskaan ollut missään leikkauksessa. Olen ollut siitä onnekas, että olen saanut olla perusterve pääosan elämääni. Sairaalassakin olen ollut vain synnytyksieni yhteydessä. Terveys ei ole itsestäänselvyys, joten täytyy vain toivoa, ettei sairaalajaksoja ilmaannu elämääni jatkossakaan.


6. En ole koskaan osannut soittaa mitään soitinta. En ole mitenkään musikaalinen ihminen. Pienenä tyttönä istuin kyllä lapsuudenkodissani vanhan harmoonin luona, aukaisin nuottikirjan ja soitin virsiä...omalla tavallani. Kyllä on vanhemmillani ollut kestämistä, hih... Alakoulussa soitimme tietenkin nokkahuilua, mutta ei sekään oikeen puhtaasti onnistunut. Ennemmin sitten lauloin ja siinä olin sitten hiukan lahjakkaampi sentään kuin soittajana, mutten mikään mestari siinäkään.


7. En ole koskaan pukeutunut tai edes sovittanut valkoista hääpukua. Astellessani vihdoin rakkaimpani kanssa kirkon käytävää pitkin alttarille avioliittomme siunaamista varten (kirkkohäitä ei minulla siis ollut koskaan sitä ennen ollut) , olin jo +40v. kolmen lapsen äiti, kolmen lapsen bonusäiti ja yhden lapsen mummo. Minusta ei siis ollut kovinkaan sopivaa pukeutua valkoiseen pukuun. Pukuni oli kyllä kaunis. Pidin siitä todella paljon ja sain kuin sainkin olla väristä huolimatta sen yhden päivän prinsessa.


 8. En ole koskaan leikannut nurmikkoa ajettavalla ruohonleikkurilla. Vaikka meillä on suuri piha ja iso nurmialue, jota ei todellakaan kukaan jaksa leikata työnnettävällä leikkurilla, en ole koskaan leikannut nurmikkoa ajettavalla ruohonleikkurilla. Mies hoitaa homman, joten minun ei vaan ole tarvinut opetella koko juttua...ainakaan vielä.


9. En ole koskaan koskenut käärmeeseen. Mä pelkään käärmeitä enkä onnekseni ole koskaan luonnossa tavannut esim. kyykäärmettä läheltä. Eikös siinä kohden pitäisi olla ihan paikoillaan, mutta mä varmasti yrittäisin pinkoa karkuun.


10. En ole koskaan saanut tuntea niin suurta rakkautta ja hellyyttä kuin saan nykyiseltä mieheltäni. Minusta on äärettömän tärkeää/ihanaa, että saan olla oma itseni ja että mieheni rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen. Joka päivä muistamme sanoa toisillemme, kuinka paljon toisiamme rakastamme. Niiden sanojen kuuleminen, ohimennen saadut kosketukset arjessa ja iltasin toisen kainaloon käpertyminen ovat vaan niin ♥

Tässäpä minun 10:n listani. Haasteen voin napata mukaansa ken tahtoo. Voin sanoa, että aika haasteellinen tehtävä...ainakin minulle.


Leppoisaa sunnuntaita teille kaikille rakkaille lukijoilleni ♥ Voit seurata blogiani myös facebookissa. Minut löydät myös Instagramista nimellä komonkr Facebookista löydät muitakin Kaakonkulman blogeja ja niiden päivityksiä. Kaakonkulman blogit-sivusto kokoaa yhteen Kymenlaakson alueen blogeja.

16 kommenttia:

  1. Tää oli sen verran mun henkinen haaste, että saatanpa tarttua siihen. Tällaisella jääräpäisellä vastarannan kiiskellä onkin pitkä lista asioita. :D Enkä mäkään oo koskaan lasketellut. Oon tarpeeksi vaarallinen itselleni ja ympäristölleni ihan tavan murtsikoilla. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä mäkin pystyn telomaan itseni jo ihan tavissuksilla. Siihen ei tarvita rinteitä. Jään mielenkiinnolla odottamaan listaasi.

      Poista
  2. Olipas todella kiva lukea näitä :) En lupaa vastata haasteeseen, mutta vastaan, mikäli muistan ja jaksan, hahahah :) Flunssa vienyt aivot narikkaan ja ei meinaa jaksaa oikein mitään. Nro10 oli paras <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ♥ Ei paineita vastaamisen suhteen. Haasteen voi ottaa, jos haluaa. Ei pakko! Toivottavasti flunssa helpottaa pian.

      Poista
  3. No juu, kieltämättä olis varmaan aika haastava haaste tämä! Mutta hienosti olit kyllä keksinyt mielenkiintoisia juttuja tähän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se oli! Aika kauan kesti tämän postauksen tekeminen, kun piti miettiä ja keksiä asioita, mitä ei tosiaan koskaan ole tehnyt.

      Poista
  4. Vai muka vaikeaa?! Mun mielestä tää postaus oli niin hyvä ja soljui niin kivuttomasti eteenpäin, paljon oli meillä samoja juttuja ja mitä käviskään jos itse alkaisi miettimään mitä ei oo ikinä tehnyt... hih... Onhan niitä vaikka kuinka paljon..tarvii ehkä joku päivä toteuttaa tämä kiva haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kyllä näitä kymmentä kohtaa piti oikeesti miettiä! Sitten, kun ne keksi, kirjoittaminen oli helpompaa. Olisi kiva tosiaan lukea sinun kymmenen listasi!!

      Poista
  5. Nää oli kivat! Etenkin kymppi, ihana! ♥ Mä oon kans miettiny välillä että tekiskö tän saman, ehkä jossain välissä teenkin. On vaan vaikee keksiä jotain mitä kukaan ei ole vielä ehtinyt keksiä, kun minäkin olen jo monesta blogista näitä lukenu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en edes ajatellut tuota, että pitäis olla jotain muuta, mitä joku muu ei ole vielä keksinyt ti mitä jollai muulla ei vielä ole ollut. Mä listasin vaan niitä omia juttujani. Olis kiva lukea sinunkin listasi.

      Poista
  6. Tää oli hauska :D Ja aika paljon samoja juttuja löytyy myös mun listalta! Pitää katsoa josko ehtisi paneutua ja vastata itsekin näihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä oli mukava haaste. Jätän paljon tarttumatta haasteisiin, mutta tätä oli kiva tehdä. Toivottavasti ehdit tehdä oman listasi.

      Poista
  7. Ihana haaste! Tuo viimeinen kohta oli niin kauniisti kirjoitettu. Rakkaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli ♥ Rakkaus on kaiken kantava voima, kaiken perusta. Mitä muuta me enää tarvitsemme, kun meilläon rakkautta?

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan