Viikko sitten kävin Valkealan Puotimuseolla Arabin vanhat kahvikupit näyttelyssä. Itseltäkin löytyy noita arabian kahvikuppeja. Ns. parempina kuppeina minulla on Lumi-sarjan puhtaan valkoiset kupit. Valkoinen kahvikuppi on siitä kiva, että siihen saa helposti erilaista ilmettä erivärisillä serveteillä. Lisäksi olohuoneen vitriinistä löytyy äidiltäni lainassa oleva Arctica-kahviastiasto. Sain astiaston viime kesänä lainaan, kun meillä oli kahdet rippijuhlat ja noita kuppeja on täydet kaksi tusinaa. Jos noista vanhoista arabian kupeista pitää nimetä suosikki, minun suosikkini on kaikki värikkäät 50-70-luvun retro kupit. Niitä haluaisin kerätä myös itselleni yhden kutakin mallia. Kesällä olisi sitten mukava kattaa kahvit kesähuoneeseen ja laittaa jokaiselle erilainen kahvikuppi ♥ Nuo punaiset pelargoniat muuten sopivat täydellisesti tuon Puotimuseon ikkunalle.
Viime viikolla meillä oli myös puutalkoot. Veljeni toi meille lainaan klapikoneen ja mies teki siten yhdessä oman veljensä ja isänsä kanssa meille omista puista polttopuita. Nyt puut on pinossa ja lämpö taattu ainakin kahdeksi talveksi. Kuvassa näkyviä isoja halkopinoja löytyy nimittäin pihalta kaksin kappalein.
Alimmassa kuvassa näkyy ihana kesäherkku; vaniljajäätelö ja mansikat. Vielä emme ole päässeet herkuttelemaan kotimaisilla mansikoilla, mutta hyvin ovat maistuneet myös nuo ulkolaiset mansikat. Kohta meinaan syödä tätä herkkua seuraavan kulhollisen, kun saan ystävättäreni meille kylään. Katoin jo kahvikupit kesähuoneeseen ja leivoin raparperipiirakkaa. Lisäksi dippasin muutaman mansikan valkosuklaaseen ja pyörittelin kookoshiutaleissa, hmm... Kokeilkaahan! ♥ ♥
Täytyypä laittaa tuo museo itselle korvan taakse muistiin, jos vaikka jonkun ystävän kanssa ajelisi.:) Tuskin miestä kupit kiinnostaa.;D Mäkin haaveilen, että keräilisin vanhoja Arabian kuppeja sellaisen määrän, että niitä riittäisi juhlissa jokaiselle, ja erilaisia saisivat olla ihan reilusti. Ehkä pitäisi tehdä jotain tän haaveen toteuttamiseksi...Toisaalta kaapissa on Pentikin Vanija-sarjan kahvikuppeja, jotka saimme häälahjaksi, ja viime vuosina vieraat ovat saaneet kahvinsa yleensä Muumi-mukeista. Ei tarvitse olla kaatamassa koko ajan lisää.:)
VastaaPoistaMäkin olen haaveillut tästä kuppiasiasta jo useamman vuoden. Eilen ostin sitten kirpparilta ensimmäisen. Uusi keräilykohde on siis nyt totta :) Meilläkin juodaan eniten kahvia muumimukeista, myös juhlissa (lue: synttäreillä) Tuo on ihan totta, että sitten ei tarvitse kaataa niin usein lisää kahvia. Jos tulet kuppinäyttelyyn, mä voin keittää kahvit. Asun aika lähellä, matkan varrella.
PoistaMielenkiintoisen kuuloinen paikka....korvan taakse täälläkin laitetaan:)
VastaaPoistaOi, mitä mansikoita kuvissa, nams:)
Olen nyt kahtena kesänä käynyt tuolla näyttelyssä. Joka vuosi on eri teema. Kiva paikka! Mansikat on niin herkkua. Tänä kesänä olen ihastunut niihin aiempia vuosia enemmän.
PoistaIhana kuva pelakoista :) Dippimansikat maistuis ihanalle, nam. Mukavaa viikkoa!
VastaaPoistaKiitos Kati ♥ Suklaan ja mansikan liitto, lurps... ♥ Kannattaa kokeilla. Helppoja ja nopeita tehdä!!
PoistaIhana talo - pitääpä todella painaa mieleen tuo paikka. Minustakin jäätelö ja mansikat ovat aivan ehdoton kesäherkku. Meillä on aina syysloma semmoinen puutalkoiden aika - tiedänpä ,että turha haikailla reissuun :)
VastaaPoistaSe on joku vanha asuinrakennus, mutta nyt en muista kenen. Ihan kiva kesäkohde. Samassa pihapiirissä toimii myös Valkealan kesäteatteri. Viisi vuotta olen nyt asunut Valkealassa, mutta sinne en vielä ole koskaan "ennättänyt". Olen kyllä nyt niin onnelinen ja kiitollinen noista puista, kun tietää, että niitä on nyt valmiina pitkäksi aikaa. Yksi murhe vähemmän.
PoistaOnpa mielenkiintoinen näyttely! Vanhaa Arabiaa minäkin hamstraan jos sopivasti vastaan tulee :) Ja hieno halkopino, meilläkin on autokatoksen seinustoilla pinot valmiina parille seuraavalle talvelle (ja vähän kesällekin, meidän sauna lämpiää puilla :) kun saatiin kaatuneita puita miehen sukulaisten mailta. Kyllä niihin puihin uppoaa aikamoinen rahamäärä joten ilolla otettiin puut vastaan.Tosi kiva kun teilläkin on nyt halkoasiat järjestyksessä! Mukavaa viikon jatkoa ♥
VastaaPoistaVanhassa arabiassa on sitä jotain ♥ Kyllä meidän sitten kelpaa ensi talven pakkasilla pistää pökköä pesään, hih... Polttopuut ovat tosiaan kalliita ja siksi minäkin varmasti olen niin kiitollinen, että puut on nyt pinossa odottamassa talvea.
PoistaMansikat ovat niin hyviä... Ja kyllä odotan jo mustikoita ja vadelmiakin:)
VastaaPoistaMustikka on kukkinut tänä vuonna tosi runsaasti eli odotettavissa olisi hyvä mustikkavuosi. Vadelmat ovat mun ehkä kuitenkin lempparimarja ♥ Ne ovat vaan aika hinnakkaita ja luonnosta vaikeampi löytää.
Poista