Jouluttaako, ei jouluta...pian kyllä jouluttaa...

Aika juoksee ihan hurjaa vauhtia. En meinaa pysyä sen perässä. Taas on viikon puoliväli ylitetty ja pian on edessä viikonloppu. Viikonloppuna onkin luvassa paljon mukavia juttuja. Tulevana viikonloppuna alkaa nimittäin mun joulunaika ihan lopullisesti. Tulevan viikonlopun aikana tulen viettämään paljon aikaa ystävieni kanssa. Perjantaina luvassa kahvihetki blogiystävien kanssa, lauantaina lähden katsastamaan Tallinnan Joulumarkkinat ja sunnuntaina tapaamme vielä konsulettiystävien kanssa meillä kahvikupposen äärellä. Paljon kaikkea mukavaa ja jouluista siis tiedossa. Ihme, jos ei tämän viikon jälkeen jo jouluta minuakin oikein kunnolla.

Tänne Pierren suklaakahvilaan on pakko mennä lauantaina.



Blogini on saanut taas pari uutta lukijaa. Mahtavaa! Tervetuloa mukaan. Toivottavasti viihdytte kaikki matkassani mahdollisimman pitkään. Blogiini on tällä hetkellä klikkailtu kylään yli 5000 kertaa. Se on aika paljon se. Päivässä noita vierailuja on viidestäkymmenestä sataan. Pari viimeistä päivitystäni ovat saaneet myös ennätysmäärän kommentteja, joista olen jokaisesta äärettömän iloinen. Kommenttejanne on niin ihana saada ja lukea. Kiitos, Ystävät!

 

Mitä olen sitten hommaillut tämän alkuviikon? Päivät menee töissä eikä iltaisin juuri jaksa mitään. Maanantaina menin töistä suoraan salille ja nyt on kintut kippeet. Noh, se on tervettä kipua...kestän sen kuin nainen! Tiistai-illan vietin taas äitini kanssa. Juteltiin, kahviteltiin, katseltiin vähän telkkua ja leipasinpa minä hänelle yhden kahvikakunkin Sydämellä tehtyä-blogin hyvällä ja helpolla ohjeella. Isänpäivän aikaan tein tuota kakkua ensimmäisen kerran yhdessä F:n kanssa. Kakku on siis tosi helppo tehdä, kun siinä ei tarvita mitään sähköisiä laitteita, vaan kaikki ainekset vaan sekoitellaan ihan käsipelillä sekaisin. Kakku säilyy viikonkin muovipussissa ihan hyvänä, ellei tule syötyä sitä ennen. Tämä kahvipöydän herkku oikeastaan vain paranee vanhetessaan ja maistuu myös hyvin kuuman glögin kanssa. Suosittelen kokeilemaan. Ohjeen löydätte tuolta Katjan Sydämellä tehtyä-blogista.

 

Eilen olin suunnitellut siivoavani alakerran töiden jälkeen. Meillä ei nimittäin ole suuremmin siivottu moneen viikkoon. Imuroitu kyllä, mutta sitäkin vähän harvakseltaan. Pyysinkin miestä nakkaamaan matot pihalle ennenkuin kotiudun töistä. Tuo varokeino kannattaa meillä tehdä tai muuten homma vaan jää helposti kokonaan tekemättä. Auto on vähän reistaillut pariinkin otteeseen tällä viikolla. Niin kävi eilenkin ja kotiintulo viivästyi. Elättelin mielessäni jo kauhukuvia kasvavista villakoirista, mutta mies yllätti. Kotiin saapuessani alakerta oli siivottu, ruoka valmista ja uunissa tulet. Hieno homma! Olen varmasti aiemminkin täällä tämän sanonut, mutta ei kai tätä liikaa voi hehkuttaa. Arvostan siis tosi paljon sitä, että mies osallistuu noihin kotiaskareisiin. Kumpa muistaisin vain sanoa sen joskus hänellekin, hih...

Aina ei minunkaan kodissani ole ollut tämä tilanne. Ikävä kyllä, unohdan sen kai aina aika ajoin. Välillä joku pikku örkki istahtaa olkapäälleni ja muistuttaa minua asiasta. Tämä pikkuveijari vierailee luonani useinmiten silloin, kun olen nalkuttanut miehelleni kaikista pienemmistäkin asioista, mitä vaan olen keksinyt. Joskus vaan on sellaista, että mikään ei muka ole hyvin. Herätessäni tuosta tilasta taas todellisuuteen tunnen olevani todella kiittämätön. Nyt juuri on sellainen hetki. Tänään on siis kiitoksen aika.