Isänpäivä

8.11.2014

Mies näki jo noin kuukausi sitten kirppiksellä todella vanhan, ison arkun. Hinta ei päätä huimannut, joten kiinnostus tuota vanhaa aarretta kohtaan vain lisääntyi. Mies pähkäili kotona asian kanssa...ostaa vai ei? Minä päästin hänet pälkähästä ja lupasin ostaa arkun hänelle isänpäivälahjaksi. Kerrankin lahjan osto miehelle oli helppoa ja lahja oli varmasti mieluisa.


Jostain noista sisäpuolen vanhoista sanomalehdistä löytyi vuosiluku 1885. Tämä on siis oikeesti vanha. 


Pienen puhdistuksen ja raikastuksen arkku vaati, mutta muuten se oli heti käyttövalmis. Loistavaa!


 Arkku on todella suuri ja nielee sisuksiinsa aikamoisen määrän tavaraa. Tervetullut lisä meidän makkariin siis senkin puoleen.



Meillä isänpäiväviikonloppu alkoi lastenlasten yökyläilyllä eilen. Nyt vietetään iltaa ihan kahden ja huomenna kokoonnutaan mummolaan isänpäivälounaalle, johon myös miehen lapset saapuvat. Oma tyttöni ei ole paikalla. Isänpäivä on hänelle varmasti aina yksi vuoden vaikeimmista juhlista. Suhde biologiseen on katkennut ja pappakin on tähtenä taivaalla. Tytöllä on kuitenkin hyvä suhde mieheeni, mutta tällä kertaa tyttö teki päätöksen ja lähti poikaystävän perheen kanssa ruotsin risteilylle. Illalla saamme sitten vielä minun keskimmäiseni kylään. Arvostan suuresti sitä. että hän aina muistaa miestäni isänpäivänä. Hänellekään, niinkuin ei varmasti kenellekään omistani, isänpäivä ei ole mikään helppo/suosikki juhla, mutta näin meillä. Miten teillä vietetään isänpäivää?

10 kommenttia:

  1. Wautsi, miten upea arkku ♥ Meillä isänpäivänä vietetään myös esikoisen 17v synttäreitä. Tyttö putkahti aikanaan maailmaan sopivaan aikaan ;) Kakkua ja muita herkkuja sekä pienimmäisten tarhassa/koulussa tekemät paketit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuullostaa hyvältä! Mukavaa yhdessäoloa teille kaikille!

      Poista
  2. Meillä ei vietetä oikein mitenkään tuota päivää... Vaikka tässä on lapset kotosalla isointa lukuun ottamatta, niin ei meillä ole oikein koskaan vietetty mitenkään ihmeellisesti näitä äitien tai isien päiviä. Saa nähdä saako iskä täällä aamulla jotain aamupalaa lasten toimesta - en usko... Eikä ole mitään tietoa onko miehen lapset aiemmasta liitosta tulossa käymään. Eikä ole muuten käynyt mielessäkään, että ollaanko me menossa käymään miehen isän luona (oma isäni ja ukki sekä pappa on kuolleet). Lahjoja ei ole, paitsi ostin yhden arvan miehelle, sekä hänen lempparisuklaata (Budabest) pari rasiaa, joista toinen taitaa olla jo syöty...

    Mies ei minua muista äitienpäivänä, koska "en minä ole hänen äitinsä" - en muista oliko joskus lasten ollessa pieniä sitten jotain aamupaloja... Vähän sama meininki on myös minulla, enkä nyt muutenkaan ole ollenkaan mikään juhlien laittaja tai viettäjä, enkä oikein osaa lahjojakaan ostella ihan vaan siksi, että täytyis kun nyt markkinameininki sanoo, että olis päivä jolloin pitäis jotakuta muistaa...

    Kuulostan ehkä jotenkin tylyltä, mutta meillä ollaan oikeesti tosi huonoja viettämään yleensäkin mitään juhlapäiviä, joulu taitaa olla ainoa jonka vuoksi ees jotain tehdään, eikä paljon senkään eteen... Toisaalta minusta olis ihanaa viettää kaikenlaisia juttuja, ja ostella lahjoja, mutta kun mies on jotenkin ihan eri maailmasta (heillä ei ole edes lapsena vietetty synttäreitä tms), eikä nyt oikeastaan ole ees rahaa... niin olen sitten minäkin vuosien varrella aika samanlaiseksi muuttunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen viettää juhlia, kuten haluaa. Minullekin tuo lausahdus "en minä ole hänen äitinsä" - on tuttu. Siitä huolimatta mä tykkään muistaa miestä hänen merkkipäivinään. Mä rakastan lahjoja. Niiden antamista ja saamista. Ainut ongelma meilläkin on raha ja sen puute. Sen vuoksi lahjojen ostosta saattaa tulla mulle ahdistava asia juuri ennen joulua. Oman työn kautta joulun kaupallisuus ahdistaa enkä tykkää siitä yhtään. Sillä on kumma voima, kuinka se vaan nappaa ihmisen mukaansa. Itse en siis osta lahjoja sen vuoksi, että niin pitää tehdä, vaan siksi, että itse niin haluan tehdä ja muistaa itselle rakkaita ihmisiä.

      Poista
  3. Hyvä löytö tuo arkku!! Mukavaa, kun miehesi on nuin kiinnostunu sisutelusta!
    Meillä isänpäivää juhlistetaan syömällä yhdessä hyvää ruokaa ja jotain pientä nuo nuoret on ostaneet isälle annettavaksi? Kivaa iltaa sinne teille kahdelle ja mukavaa huomista!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Hyvä ja edullinen löytö! Sari, miehen innostus sisustamiseen on välillä haastavaa, mutta se on myös meidän yhteinen "juttumme". Se on vähän kakspiippunen juttu. Kaikki oikeasti vanha kiinnostaa häntä.

      Mukavaa Isänpäivää teillekin! <3

      Poista
  4. Hyvä lahja miehelle, kun tuntui olevan hänelle tärkeä. Me isompien aikuisten lasten kanssa hommattiin iskän autotalliin ilmanvaihtoputket isänpäivälahjaksi. Oli hymyssä pitelemistä :) oltiin kokopäivä vain yhdessä, kun eilisen päivän olin puol yhteentoista töissä ja taas huomenna, joten syötiin, saunottiin ja oltiin vaan ja pienet oli tehnyt tarhassa ja koulussa isänpäivä lahjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä kuullosti teidänkin isänpäivän vietto. =) Miehen lapset olivat myös tehneet itse isälleen ja ukilleen kortit. Esikoisen kortti päätyy kehyksiin niin upea piirros siinä oli.

      Poista
  5. Mikä AARREARKKU <3 IHANA!!!! Meillä vietettiin isänpäivää perinteisesti ruokailemalla koko perheen voimin ja mukavata oli. Enemmän eilen aamusta oli melkein juhlallisempaa uuden eteisen valmistuminen, taas on yksi nurkka enemmän sitä mitä kodilta haluan <3 Oikein hyvää viikon alkua sinne teille!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja! Kävinkin jo kurkkimassa eteiseenne...a-i-v-a-n ihana <3 Mukavaa alkanutta viikkoa sinullekin!

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan