Kiireettömästä aamusta mukavaan päivään

24.1.2015



Lauantai. Olen nukkunut viime yöt taas hyvin. En enää heräile kääntämään kykeä vähän päästä. Aamulla sisäinen kello herättää ennen kuutta, kun on tottunut arkena siihen aikaan nousemaan töihin. Tänään ei vielä kuitenkaan ollut työaamu, joten onnekseni sain nukuttua vielä kolme tuntia. Hyvät ja pitkät yöunet takana nousin aamukahville. Kone auki, kahvimuki ja suosikkiblogieni uusimmat päivitykset. Näistä koostuu mun unelma aamu ilman kiirettä ♥ 

Ensimmäisten kuvien luminen sypressi on muisto menneestä joulusta. Se on kuitenkin vielä niin hyväkuntoinen, etten hennonnut heittää sitä menemään. Onhan nyt vielä ihan talvi. Siirsin sen vain hyasinttiasetelmasta jääneeseen sinkkiruukkuun, laitoin tuota valkoista meriheinää vai mitä tuo nyt onkaan nimeltään, sinne juurelle ja jostain vanhasta jouluasetelmasta jääneen rusetin vielä somisteeksi. Toimii. Ihan kaunis asetelma talviselle kuistille ♥


Kiireettömän aamun ja pienen siistiytymisen jälkeen hyppäsin autoon ja ajelin äidin luo maalle. Liian pitkä aika oli jälleen kulunut edellisestä käynnistäni. Ilokseni tapasin siellä myös siskoni ja veljeni ♥ Vietimme mukavan iltapäivän äidin luona jutellen, syöden ja kahvitellen yhdessä ♥ Ihan parhautta. 



Sairaslomani aikana olen päivittäin puuhaillut jotakin pientä, mitä nyt mieleeni on juolahtanut. Viime viikonloppuna tuunailin hieman yhtä vanhaa ikkunanpokaa, johon mies on aikanaan laittanut tuollaisen kanaverkon. Nyt pyysin miestä poraamaan pienet reijät noihin lusikoihin ja kakkulapioon, että sain ne rautalangalla roikkumaan tuohon verkkoon. Toisella puolella olevat pikku vuo'at ovat olleet minulla vuosia, mutta ne eivät ole koskaan oikein löytäneet paikkaansa. Alkujaan ovat kai tarkoitettu koristeeksi joulukuuseen. Nyt niillekin löytyi paikka. Mitäs tykkäätte?


Olen jatkanut kuvaamista tytön järkkärillä. Kuvat on kai ihan ok, mutta niissä on nyt tuo päivämäärä. Ei kiva! Täytyy kysyä tytöltä, kun kotiutuu viikonlopun vietosta, miten sen saa pois. Älkää antako sen häiritä! 

Mukavaa lauantai-iltaa Teille kaikille! Me ollaan miehen kanssa kahden. Luvassa saunaa, telkkua ja pikku naposteltavaa. Mites teillä?

16 kommenttia:

  1. Ihanaa että olet nukkunut paremmin. <3 Levollista viikonloppua <3

    VastaaPoista
  2. Ihana toi ikkunanpoka! :) Rauhallista menoa on täälläkin luvassa. Suunnitelmana oli leipoa ja lopputulos oli se, että mä leivoin ja likka söi taikinaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nea ♥ Hyvä työnjako teillä noissa leivontapuuhissa, hih...

      Poista
  3. Hyvä että olet saanut nukuttua paremmin! <3 Unella on ihan uskomaton vaikutus jaksamiseen! <3 Minulla stressi aiheuttaa ihan tyypillisesti heräilyä aamuyöllä tunnin välein.. :/
    Aivan ihana ikkunanpoka kanaverkolla! <3 Lusikat näyttävät kivoilta siinä roikkuessaan! :)
    Ja ihanat tikkaat, voi että! <3

    Tunnelmallista lauantai-iltaa sinulle sinne! :)

    T: Emppu / Iloa & Unelmaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emppu ja kiva, kun ehdit taas piipahtamaan tänne mun blogiini! Heinäseivästikkaat on miehen tekemät ♥ Mäkin tykkään. Toiset on ulkoterasilla. Kissa tykkää niistä ihan erityisen paljon. Terottaa kynsiään niihin, murr... Olen miettinyt maalaisinko ainakin toiset kesällä valkoiseksi!?

      Poista
  4. Työpäivä takana ja nyt väsyttää. Aion nukkua piiiiitkään! Uni on aliarvostettua luksusta! Hyvää ja levollista unta myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinne Villa Kardemummaan ♥

      Poista
  5. Kiva kuulla että olet saanut levättyä ♥ Suloisia kuvia ja tuunailuja- ja mukavan leppoisalta kuulosti aamun aloituksesi! Rauhallista sunnuntaipäivää sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos P ♥ ja rauhallista sunnuntaita Sinullekin ♥

      Poista
  6. Kuullosti oikein leppoisalta sinun lauantaipäiväsi ❤️ Ihana kuulla, että olet saanut nukuttua myös ❤️ Meillä onkin samankaltainen aamurutiini nimittäin minäkin herään melkein aina meidän perheestä ensimmäisenä ja keitän kupin kahvia kääriydyn viltin alle sohvalle ja i padillä surffailen suosikkiblogini läpi ❤️ Leppoisaa sunnuntaita ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Tuo on niin hyväksi havaittu aamukaava, että siitä ei vaan voi luopua. Minusta on ihanaa päästä kurkkimaan, mitä blogiystäville kuuluu ja mistä he ovat postailleet ♥ Leppoisaa sunnuntaita Sinullekin ♥

      Poista
  7. Ihania juttuja näkyy kuvissasi, kuten ikkunapoka! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli ja kiva, kun poikkesit blogissani! Ikkunanpokat on mun yksi heikkouksista tähtien, sisustustarrojen, lyhtyjen jajajaja... lisäksi ♥

      Poista
  8. Hauska idea ikkunanpokaan :) Pitkästä aikaa ehdin vierailulle, vietellyt tässä oikein iltaa selaillen blogeja. Täytyy sitten lukasta aina enempi kerralla, kun viimeinkin ehtii.

    Toivottavasti näemme pian ja oikein ihanaa alkavaa helmikuuta Krisse! Koko teidän perheelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun ehdit poikkeaaan ja jätit kommenttia ♥ Poka on minustakin hauska. Välillä vähän jotakin erilaista. Jep, nähdään pian ja kerron terkut eteenpäin ♥

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan