Askeleen lähempänä tavoitetta - valmistujaiset

12.12.2018

Minulla on kolme lasta ja kun olen aikanaan heidät saanut on yksi suurimmista tavotteistani ollut se, että osaisin kasvattaa lapseni niin, että he jonain päivänä elättäisivät itse itsensä ja perheensä omalla työllään. Kun tuo tavoite on saavutettu, voin sanoa onnistuneeni. Ihanteellisin tilanne olisi tietenkin se, että lapset saisivat tehdä juuri sitä työtä, josta he pitävät, koska kaikkihan me tiedämme, kuinka tärkeää se meille on.






Viime lauantaina vietimme meillä keskimmäisen tyttäreni valmistujaisia. Tyttäreni on peruskoulun jälkeen valmistunut ensin lähihoitajaksi ja nyt saimme juhlistaa hänen valmistumistaan sairaanhoitajaksi. Pitkä ja kivinen, välillä jopa kuoppainenkin, tie on kuljettu, että tähän pisteeseen on päästy. Muistan aina sen päivän, kun tytär aloitti opiskelun ammattikorkeassa ja intoa puhkuen tuli ensimmäisen koulupäivän jälkeen käymään meillä. Korkea motivaatio kertoi siitä, kuinka tärkeää hänelle oli päästä jatkamaan opiskeluja ja oppimaan lisää. Matkan varrella on aina myös niitä kuoppia ja epätoivon hetkiä, mutta kokoajan tiesin, että jonain päivänä, ennemmin tai myöhemmin, tyttäreni tulee maaliin voittajana.








Viime viikolla oli sitten se kauan odotettu päivä, kun tutkintotodistus kolahti postiluukusta. Tyttäreni facebook päivitys tuolta päivältä kertoo paljon; Ei se aina oo ollu helppoa ja tuskin sen pitääkään olla helppoa. Hikeä, naurua ja kyyneleitä. Itkupotkuraivareita. Kaikki tunne skaalat käyty läpi näiden reilun 3,5 vuoden aikana. Vaikka välillä oon meinannut heittää hanskat tiskiin, että ei musta ole tähän. Samalla muistanut ja tiedostanut, että kyllä mä osaan ja pärjään. Tätä mä haluan! Nyt on sama fiilis kuin silloin kun valmistuin lähihoitajaksi vuonna 2011. Pitäskö mun nyt osata kaikki? Ei. Nyt olen oppinut, että kukaan ei ole koskaan valmis hoitaja. Joka päivä oppii uutta ja aina voi kehittää itseään. Itsensä kehittäminen ja halu oppia on tärkeä osa hoitajan roolia. Oon oppinut tänä vuonna ihan hirveästi uusia asioita työrintamalla ja nyt loppuvuosi vietetäänkin *päksissä. Toivottavasti pääsen kohti unelmia töiden suhteen jota tavoittelen. Mutta näin alkajaisiksi aloitetaan sieltä missä voi kehittää mahdollisimman paljon itseään, näin aluksi. Kiitos ja anteeksi niille jotka mun itku rageja on joutunut kuuntelemaan. Mut hei, nyt se on ohi!😂Kiitos perheelle ja ystäville ketkä on tukenut mua monilla eri tavoilla❤️ ja uskoneet ja luottaneet muhun!".  * Phhyky - Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä

Nyt olen taas askeleen lähempänä tavoitettani ja jälleen kerran voin olla ylpeä äiti. Voin iloita siitä, että murrosiän myllerrysten jälkeen tyttärestäni on kasvanut itsenäinen ja fiksu nuori nainen, joka tulee varmasti pärjäämään tässä elämässä, vaikka siellä elämän tiellä välillä olisikin niitä kuoppia. 

Juhlat ovat nyt onnellisesti ohi. Oli tosi ihanaa kokoontua pienen pienen sukumme kesken pitkästä aikaa saman katon alle. Mukavaa oli myös tavata tyttären appivanhemmat ensimmäistä kertaa. Nyt suuntaan katseeni kohti joulua, suoritan teoriaopinnot loppuun ja rentoudun neulomalla villasukkia. Ei kuullosta yhtään hullummalta, eihän?!

16 kommenttia:

  1. Muistan niin sen epävarmuuden, kun olen aikoinaan miettinyt ihan samoja asioita lasteni suhteen.Eikä se huoli ladtemme tulevaisuudesta ja onnesta taida koskaan hävitäkään.
    Paljon onnea sinulle äitinä ja tyttärellesi tästä etapista 💕
    Leppoisaa joulunalusaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit ♥ Huoli lapsista ei tosiaankaan katoa heidän kasvaessaan ja aikuistuessaan. Se vain muuttaa hiukan muotoaan. Mukavaa joulun odotusta sinullekin ♥

      Poista
  2. Onnea tyttärelle valmistumisen johdosta! Hieno saavutus.💖 Oma tyttäreni on ysillä ja kovasti miettii mihin lähtisi opiskelemaan. Lähihoitaja on yksi vaihtoehto, mutta katsotaan mihin päätyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjaana ♥ Ysiluokkalainen on vielä kovin nuori päättämään, mikä hänestä tulee isona. Lähihoitajan työ on hyvä vaihtoehto, joka työllistää takuuvarmasti.

      Poista
  3. Onnea valmistuneelle sekä äidille :)

    VastaaPoista
  4. Herkullisen näköisiä leivoksia! Onnea tytölle ja äidille!

    VastaaPoista
  5. Onnea onnea sekä tyttärelle että äidille, hieno saavutus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuuli ♥ Hieno saavutus tosiaankin. Olen niin onnellinen ja iloinen tyttäreni puolesta.

      Poista
  6. Hieno saavutus! Lämpimät onnittelut sekä sinulle että tyttärellesi ❤❤
    Teillä on pöytä suorastaan notkunut herkullisen ja houkuttelevan näköisistä tarjoiluista. Tässähän tulee ihan vesi kielelle näitä kuvia katsellessa :)
    Tsemppiä teoriaopiskeluun, ja oikein lempeää sekä leppoisaa joulunalusaikaa sinulle ❤


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ansku ♥ Tykkään kovasti laittaa juhlia ja lähipiiri tunteekin minut kakuistani ja siitä, että koskaan ei tarjoilut ainakaan lopu kesken. Lempeää joulunalusaikaa sinullekin ♥

      Poista
  7. Paljon onnea tyttärellesi ja sinulle! ❤️
    Ihania juhlaherkkuja!
    Leppoisat suunnitelmat, sukkien neulominen rentouttaa mukavasti! Ihanaista joulun odotusta! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Hyvin maistuivat kaikki tarjottavat vieraille ja nuoret veivät sunnuntaina loput kakut mennessään, joten mitään ei jäänyt hukkaan. Leppoisaa joulun odotusta sinullekin ♥

      Poista
  8. Onnea valmistuneelle! Suunnitelmasi kuulostaa oikein hyvältä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi ♥ Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan