Suomalainen lähihoitaja on taitava ja osaava

1.10.2018

Niin on lokakuu alkanut ja minulle se merkitsee neljännen harjoitteluviikon alkamista. Aika on tässäkin harjoittelussa mennyt tosi nopeasti ja olen päässyt näkemään ja kokemaan paljon uutta tulevasta ammatistani. Olen edelleenkin vahvasti sitä mieltä, että tein noin puoli toista vuotta sitten täysin oikean valinnan, kun irtisanomisen rohkaisemana lähdin opiskelemaan itselleni ihan uutta alaa ja ammattia. Olen aina arvostanut hoitajien, niin lähi- kuin sairaanhoitajienkin, tekemää työtä ja arvostus hoitajien ammattitaitoa kohtaan on vain kasvanut opintojeni ja sen mukanaan tuomien keikkatöiden myötä. 


Viime viikonloppuna päättyi Budabestissä nuorten hoitajien ammattitaitokilpailu EuroSkills. EuroSkills on nuorille alle 25-vuotiaille tarkoitettu ammattitaitokilpailu, johon on mahdollista päästä mukaan kisaamaan lajinsa mestaruudesta alkukarsinnan kautta. Tämän vuotisen Unkarin kilpailun alkukarsinta järjestettiin marraskuussa 2017 Helsingissä. EuroSkills on arvostettu kilpailu, jossa voi kilpailla seitsemässä eri kilpailualassa. Yksi seitsemästä kilpailualasta on sosiaaliset ja henkilökohtaiset palvelut. Kilpailu kestää kolme päivää ja suomesta tämän vuotiseen kilpailuun osallistui niin yksilö kuin tiimikilpailijoita. 

Suomesta kilpailuun osallistui yhteensä 25 nuorta kilpailemaan kukin oman alansa mestaruudesta. Yksi kilpailijoista oli joulukuussa 2017 lähihoitajaksi valmistunut Aino Takala. Aino kilpaili siis lähihoitajalajissa ja sijoittui kilpailussa hienosti kolmanneksi. Onnea Aino ♥ Reipas, aktiivinen ja osaava Aino työskentelee HYKS:n Sydän- ja keuhkokeskuksessa. Ainon kilpailukokemuksista vuosien varrelta voi lukea hänen omasta blogistaan. 

Suomessa lähihoitaja suorittaa sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, joka kestää nuorisopuolella kolme ja aikuispuolella kaksi vuotta. Tutkinnon suorittaminen antaa valmiudet työskennellä lähihoitajana alalla hoidon, huolenpidon, kuntoutuksen ja kasvatuksen tehtävissä. Lähihoitajan työ on monipuolista ja ihmisläheistä. Alan työllisyysnäkymät suomessa ovat hyvät.

Vaikka EuroSkills onkin nuorille tarkoitettu kilpailu, se kertoo suomen lähihoitajien ammattitaidosta ja osaamisesta. Minusta on ihan mahtavaa opiskella alaa, joka valmentaa minua työhön, joka on vastuullista ja jolla oikeasti on merkitystä. Arvostan suuresti Ainon kaltaisia niin nuoria kuin vanhojakin hoitajia, jotka tekevät hoitajan työtä suurella sydämellä. Valmistuttuani lähihoitajaksi haluan olla yksi heistä ♥

11 kommenttia:

  1. Ihana postaus meistä lähihoitajista. Ammattitaitoa riittää ja siksi onkin niin ikäväö, että se arvostus alaa kohtaan on kovin suppeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi ♥ Minusta parhaiten voimme kasvattaa arvostusta, kun itse arvostamme omaa työtämme ja kerromme siitä reilusti myös muille.

      Poista
  2. Minustakin kirjoitit hienosti meistä lähihoitajista, tai olen oikeastaan perushoitaja, vanhan kaavan mukaan. Työmme on arvokasta, itse työskentelen mielenterveysalalla.

    Kivaa, että löysit uuden ammatin Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Teet tärkeää työtä oli ammattinimike sitten mikä hyvänsä. Työ on juuri sitä samaa kuin lähihoitajankin työ.

      Poista
  3. Kyllä meitä lähihoitajia arvostetaan, yleensä arvostus tulee sieltä töistä, omilta asiakkailta. Ammatin arvostus ylemmällä tasolla taas on retuperällä joka näkyy mm. palkkauksessa. Meillä on vastuullinen työ johon on laajat opinnot takana sekä työssäosaamisen harjoittelut sekä näytöt. Hyvä me <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Paras kiitos onkin juuri se, että asiakas on tyytyväinen. Työn vastuullisuus ja vaativuus tulisi kyllä huomioida paremmin palkkauksessa.

      Poista
  4. Kiva, että olet viihtynyt lähihoitajan opinnoissa noin hyvin! Mäkin oikeastaan juuri nyt keväällä valmistuin lähihoitajaksi ja nyt olen jälkeen ollut vähän lomalla ja nyt aattelin, että voisi ruveta etsimään työpaikkoja. Varmaan hauskat olleet nuo kilpailut, jännä ei ole itselle tullut koskaan vastaan.

    VastaaPoista
  5. Kaunista kirjoitustasi oli ilo lukea! Ihanaa, että näet ja koet alan niin positivisessa valossa. Siskoni opiskelee lääkealalla ja hän on myös kokenut sen antoisaksi, vaikka viime aikoina hän kertoo viettäneensä paljon aikaa lääkehuoneessa eikä ole muiden opiskelojoiden kanssa päässyt aikaa viettämään. Pitää kertoa hänelle ammattitaitokilpailu EuroSkillsista, vaikka ehkä hän on tästä jo tietoinen!

    VastaaPoista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan