Vuoden 2017 luetuimmat postaukset

31.12.2017

Vuoden vaihtuessa on hyvä hetki katsella hiukan mennyttä blogivuotta ja tsekata vuoden luetuimmat blogipostaukset TOP5. Katsellessani blogini tilastoja huomasin, että juuri viisi postausta oli ihan ylitse muiden. Neljää postausta yhdisti se asia, että ne olivat kaikki jonkun paikan tai kaupungin ns. esittely- tai reissupostauksia. Näiden postausten lukijamäärät olivat ihan eri luokkaa kuin muiden postausten. Tämä kertoo siis siitä, että omilta päivämatkoilta (tai vähän pidemmiltäkin) kannattaa postailla, koska ne kiinnostavat teitä lukijoita. Lupaan siis tehdä niin tulevanakin blogivuotena 2018. Toivottavasti vaan ehdin opiskelun ja töiden ohella myös tekemään noita reissuja. Mutta nyt TOP5, olkaa hyvät ♥




Vuoden 2017 luetuin postaus oli Marjon matkassa - Hamina. Tämä postaus oli ylitse muiden ja sen lukijamäärä oli ihan eri tuhatluvulla kuin muut postaukset. Postaus kertoo keväisestä päivästäni blogiystäväni Marjon kanssa Haminassa. Marjo kirjoittaa blogia Marjon matkassa ja on kokenut reissaaja. Hänen opastuksellaan oli mukava päästä tutustumaan niin ortodoksikirkkoon kuin sisustuspuotiinkin. Parasta reissussa oli kuitenkin hyvä seura. Kiitos vielä kerran Marjo mukavasta päivästä ♥



Toiseksi luetuin postaus oli syksyinen postaus Loviisan Wanhat Talot tapahtumasta, johon vihdoin pääsin tutustumaan ystäväni kanssa. Monia vuosia olin haaveillut osallistumisesta tapahtumaan ja viime syksynä se sitten toteutui. Postauksessa esittelen kolme tapahtumaan osallistunutta kotia. Minusta oli ihanaa päästä tutustumaan näihin koteihin ja sainpa sieltä napsittua muutaman sisustusidean omaankin kotiini.



Kolmanneksi luetuin postaukseni oli keväiseltä blogimatkaltani Tampereelta, jossa kävin yhdessä Sydämellä tehtyä-blogin Katjan kanssa. Postauksessa kerron, mistä löytyy ehdottomasti Tampereen parhaat burgerit ja esittelen hiukan paikkaa. Paikkahan on persoonallinen ja ehdottomasti käymisen arvoinen hampparipaikka - Naughty Brgr Aleksanterinkadulla. Ihan vesi herahtaa nytkin kielelle, kun muistelen noita herkullisia burgereita. Kiitos Katjalle reissuseurasta ♥



Neljänneksi luetuin postaus poikkeaa neljästä muusta postauksesta aiheeltaan eli se on ns. DIY-postaus Keittiön kaapin ovet. Tässä postauksessa kerron kalkkimaali kokeilustani, jossa maalasin meidän keittiön kaappien ovet kalkkimaalilla valkoiseksi. Hyvin on maalit kestäneet nyt ovissa vuoden päivät eli tuunausprojekti oli kaiken sen vaivan arvoinen. Blogit ovat mitä parhain paikka kertoa muille kaikista tuunailuista ja diy-jutuista. Itsekin haen vinkkejä ja inspiratiota muiden blogeista oman kotini sisustukseen.



TOP5:n viimeinen postaus on jälleen reissupostaus, jossa kerron kylpyläreissustani ystäväni kanssa Naantali Spahan. Voitin jo edellisen vuoden loppupuolella Villejä Lupiineja blogin arvonnasta kylpylälahjakortin tuonne Naantaliin ja talvilomalla sitten käytin tuon saamani edun. Mukaan matkalle pyysin taas erään ystäväni, jolle halusin tarjota pienen hengähdyshetken pikku lapsi arjesta. Kylpyläreissu oli ihanaa hemmoittelua arjen keskelle ja elävästi muistan vieläkin, kuinka söimme itsemme ihan ähkyn partaalle kylpyläpäivän päätteeksi, hih...

Siinä oli viisi vuoden 2017 luetuinta postausta vai oliko sittenkään?! Näiden kaikkien postausten yläpuolella jatkaa jo toista vuotta luetuimpana postaukseni DIY-Suodatinpussikranssi. Suodatinpussikranssit taitavat edelleenkin olla suuressa suosiossa ja ohjeita niiden tekoon haetaan googlen kautta. Mitään postaustani ei tässä eikä missään muussakaan blogissa ole koskaan luettu näin paljon. Postauksella on nimittän jo yli 36 000 katselukertaa ja se on minusta tosi paljon, ainakin minun pikkuisen blogini yhdelle postaukselle. 

Kiitos kaikille blogini lukijoille ja seuraajille kuluneesta vuodesta ja siitä, että olette viihtyneet blogini parissa! Kiitos myös kaikista kommenteista, joita olen saanut postauksiini ♥ Olen niistä jokaisesta todella kiitollinen ja onnellinen. Toivon, että pystyn myös jatkossa tuottamaan blogiini teitä kiinnostavaa sisältöä. Haluan kuitenkin pitää blogini omannäköisenäni ja senpä vuoksi tulevaisuus ja uusi blogivuosi on avoinna edessämme. Vuoden päästä voimme sitten tehdä yhteenvedon siitä, mitä se piti sisällään.

Kiitos vielä kerran kuluneesta vuodesta ja Oikein Hyvää Uutta vuotta 2018 kaikille ♥

18 kommenttia:

  1. Tuolla burger-paikassa täytyykin käydä, kun joskus treella pistäytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa käydä. Viihtyisä, pieni paikka, josta saa niin hyviä burgereita.

      Poista
  2. Kivoja postauksia kaikki! Hyvää uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa uutta vuotta Krisse ❤️

    VastaaPoista
  4. Kiitos Krisse, että lähdit mukaani Haminan ympyräkaupunkiin seikkailemaan päiväretkelle.
    Meillä oli supermukavaa ja paljon ehdittiin nähdä ja kokea yhdessä ♥

    Reissupostaukset/kaupungit kiinnostavat lukijoita. Itselläni myös tänä vuonna jostain syystä Hamina oli luetuin postaus. Aina aiemmin se on ollut Loviisan Wanhat Talot ja Loviisan Wanhan Ajan joulu.

    Oikein mukavaa uutta vuotta 2018 ja toivottavasti tapaamme pian ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjo ♥ Olisi tosiaan kiva tavata pitkästä aikaa. Haausk yhteensatttuma, että meillä molemmilla vuoden luetuin postaus oli tuo Hamina-postaus. Ihmekös tuo, niin mahtaava päivä ♥

      Poista
  5. Kiitos - hyvää uutta vuotta myös sinulle <3

    VastaaPoista
  6. Tuokoon tämä uusivuosi tullessaan sinne kaikkea mukavaa♥ Hyvää uutta vuotta 2018♥

    VastaaPoista
  7. Kiva on ollut olla matkassasi :) Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maiccu ♥ Toivottavasti viihdyt blogini parissa jatkossakin.

      Poista
  8. Inspiroivaa alkanutta vuotta sinulle Krisse <3

    VastaaPoista
  9. Kiitos sinulle mukavasta blogista.
    Hyvää uutta vuotta 2018 sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija ♥ Kiva kuull, etä olet tykännyt blogistani. Toivottavasti se tuo sinulle iloa jatkossakin.

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan