Kaupallinen yhteistyö: Coloria
Teimme kolme vuotta sitten pintaremontin olohuoneeseemme. Viinipunaiset seinät saivat uuden vaaleamman värin ja samalla maalasimme myös olohuoneen pystyuunin. Mies kysyi silloin minulta maalataanko myös katto ja minä olin sitä mieltä, että ei tarvitse, koska se oli jo entuudestaan vaalea. Mies yritti selittää minulle, että katon väri on kulta, mutta minusta se ei yhtään näyttänyt kullan väriseltä. Niinpä mies tyytyi vastaukseeni ja katto jäi maalaamatta. Seinien maalaamisen jälkeen totuus kuitenkin selvisi minullekin. Aiempi seinien viininpunainen väri sai katon siis näyttämään hyvinkin vaalealta ja vasta uusi väri toi esille kullan sävyn katossa. Koko kolmen vuoden ajan olen kärsinyt kullan värisen katon hohteesta, koska se vääristi seinien väriä ja sai ne näyttämään todella keltaisilta ja keltainenhan ei todellakaan ole lempivärejäni. Saatuani sovittua kaupallisen yhteistyön Colorian kanssa päätimme maalata uudelleen olohuoneen katon ja seinät.

Kuten kuvasta näkyy, katto ei tosiaankaan ollut aiemmin vaalea, vaan kullankeltainen. Kuvasta näkyy myös listojen alta paljastunut seinien vanha väri, viininpunainen. Tällä kertaa valitsimme katon uudeksi väriksi valkoisen, lempivärini kodin sisustuksessa. Valkoinen väri tuo huoneeseen puhtautta ja valoisuutta, josta pidän erityisen paljon.
Colorian PaneeliPro kattomaali on vesiohenteinen, himmeä akrylaattisideaineinen paneelikattomaali uusille ja vanhoille kattopinnoille. PaneeliPro Kattomaalissa on hyvä tartunta eikä kattoa sen vuoksi tarvitse hioa eikä pohjamaalata ennen maalausta. Pelkkä pölyjen ja mahdollisten likatahrojen (kärpästenkakkojen) pyyhkiminen kostealla riittää. Vaikka PaneeliPro kattomaalissa on tosi hyvä peittävyys, vaati olohuoneemme katto kaksi maalikerrosta peittääkseen vanhan värin kokonaan. Näin varmistuimme myös siltä, että vanha, kellertävä maali ei kuultanut uuden, valkoisen värin läpi. Maali oli todella riittoisaa ja sitä oli helppo levittää kattoon.
Nyt olohuoneemme katossa on oikea väri, johon olen todella tyytyväinen. Koko huoneen ilme raikastui kertaheitolla ja voi ihme, miten nautinkaan tästä valoisuudesta, joka olohuoneessa nyt vallitsee. Tuntuu, että kaikki muut värit ja sisustus tulevat nyt paljon paremmin ja selkeämmin esille.
Suurkiitos Colorialle saamastani PaneeliPro Kattomaalista!
Kivalta näyttää ja kyllä nuo vaaleat sävyt aina vaan tuovat sitä valoisuutta, huoneetkin näyttävät heti isommilta:) Mukavaa alkanutta viikkoa♥
VastaaPoistaKiitos, Päde ♥ Juuri näin. Huone tuntuu aivan eri huoneelta vaaleampien sävyjen ansiosta.
PoistaHienolta näyttää! :)
VastaaPoistaKaunis tuo kattolista!
Mukavaa maanantaita Krisse!
Kiitos, Sari ♥ Mies on itse tehnyt nuo kattolistat, nyt vain maalasimme nekin uudelleen.
PoistaValkoinen vaan toimii aina! :) Tosi raikkaan ja kauniin näköistä tuli! ♥
VastaaPoistaKiitos, Marika ♥ Näin on. Olen niin iloinen tästä remontista ja sen lopputuloksesta.
PoistaKaunis lopputulos ♥
VastaaPoistaKiitos, Maiccu ♥
PoistaSiis todella upea lopputulos, wau!
VastaaPoistaKiitos, Souliina ♥
PoistaHieno lopputulos ja kirkasti huoneen yleisilmettä.
VastaaPoistaKätevä mies 😉
Minäkin tykkään tästä valoisuudesta, minkä uusi väri sai aikaan. Juu, onhan se ihan näppärä!
PoistaTulee suuri ero, kun maalaa katon oikein valkoiseksi. Minä olen suunnitellut, että tilaan erikoispaneelit. Vaaleat myöskin. Meillä talo on vasta rakenteilla, joten paljon on suunniteltavaa ja tehtävää. https://www.parkanonlista.fi/projektivalmistus/
VastaaPoista