Kukkailoittelua

21.5.2016



Mun on ihan pakko laittaa vielä pari kuvaa tosta meidän omenapuusta. Nyt kaikki kukat ovat auki ja näky on todellakin silmiä hivelevä. En ehkä kyllä tiedä mitään niin kaunista kuin omenapuun kukka ♥ Puussa käy kova kuhina ja pörinä. Luulisi siis, että on tulossa mieletön omppusato, vaan eipä ole. Tämä on joku ihan ihmeellinen omenapuu. Se tekee pieniä sormenpään kokoisia ja kovia omenia, jotka pitää sitten joka syksy haravoida ja kerätä kottikärriin ja kärrätä tunkiolle. Ärsyttävää! Kaikki ilo on siis nyt otettava irti tästä puusta. Joskus ollaan puhuttu sen kaatamisesta, mutta vielä ei olla raaskittu, kun on kukkiessaan kuitenkin niiiin ♥ ja ompa tuolla oksien alla joskus ollut pöytä ja tuolitkin. Aika kiva kahvittelupaikka, etten sanoisi.


 Muutenkin meidän pihalla kukkii tällä hetkellä normaalia enemmän. Norjanargervo on täydessä kukassa, samoin joku valtava koristepensas ja tuomikin lopettelee kukintaansa tuossa kellarin nurkalla. Harvinaista herkkua siis meidän pihalla, koska vaikka puita ja pensaita on paljon, ei niissä kukkivia ole montaakaan. Pitäisköhän asialle tehdä jotain? Meillä kun ei siis ole noita kukkapenkkejäkään, jos ei kuunlilja ja pionipenkkejä lasketa. Ehkä, mutta kuka ne penkit sitten hoitaa?


Osallistun tällä postauksella Mansikkatilan mailla-blogin Kukkailoittelua haasteeseen. Siinä linkataan kukkapostauksia Tainan Kukkailoittelua postauksen perään ja käydään lukemassa ja kommentoimassa toisten postauksia. Kukkailoitteluun voi osallistua myös Instassa lisäämällä kuviin #kukkailoittelua ja #mansikkatilanmailla. Mukaan kelpaavat kaikki kukkiin liittyvät postaukset ja Instassa kukkakuvat. Tainalla oli vielä toiveena, että lisäisit postaukseesi tai blogin sivupalkkiin tuon Kukkailoittelua logon.


Kaunista lauantaita kaikille!

28 kommenttia:

  1. Älä ihmeessä kaada noin upeaa puuta - hedelmistä viis! Juuri äsken ylistin - taas kerran - meidän omppupuuvanhusta. Ikinä ei tällaista kukintaa ole ollut!

    Ei muuta kuin ulos ja nauttimaan ja ihailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna tuntuu omenapuut kukkivat erityisen runsaasti. Meillä tuosta kyseisestä puusta alkaa jo kukat pikku hiljaa rapista alas nurmelle. Vielä ehtii kuitenkin ihailemaan sen kukintaa ♥

      Poista
  2. Jos tuon kaadat, ei ole tuota upeaa kukkaloistoakaan. Upeet on kuvasi!

    VastaaPoista
  3. Voi, miten kaunis puu! Mukavaa viikonloppua sinulle. <3

    VastaaPoista
  4. Kukkivat puut ovat upeita.
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Onpas sulla kauniita kukkivia puita ja pensaita. Täällä ei vielä kuki mikään. Mutta kohta.
    Osallistu kastehelmi arvontaan.
    Hyvää lauantai päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Olen osallistunut jo aiemmin arvontaasi.

      Poista
  6. Meillä ei vielä kuki, kun luumupuu. Meidän omppupuu on muuten ihan samanlainen, en ole koskaan siitä yhtään omenaa syönyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin toinen vanhempi omenapuu vasta availee pikku hiljaa kukkiaan. Niin ne kukkivat eri aikaan.

      Poista
  7. Upeasti kukkii omenapuusi, vaikka harmi, jos hedelmät eivät ole hyviä. Komean kukinnan vuoksi on kyllä ehdottomasti säilyttämisen arvoinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hensku ♥ Kyllä se varmaankin tulee säilytettyä, vaikka monesti syksyllä asiasta onkin eri mieltä.

      Poista
  8. Ei kyllä ole mitään kauniinpaa kuin kukkiva omenapuu! <3
    Meillä on ollut monta kertaa puhetta, että se yksi ja sinut omenapuuvanhus kaadettaisiin pois , kun on niin julmetun ruma, mutta kun se puhkeaa kukkaan tulen aina toisiin aatoksiin! Ihanaa viikonloppua sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Marita ♥ Kevät ja kukinta aika saa kyllä aina kaikki puun kaato hommat unohtumaan/peruuntumaan. Niin kauniita nuo kukat ovat ♥

      Poista
  9. Viis ompuista -kukathan ne on se juttu ;) upea puu. Meillä ei olla vielä noin pitkällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anne ♥ Vielä ne kukkii omppupuut teilläkin...ihan pian.

      Poista
  10. Ihanasti kukkii omenapuu! Aiemman omenankukka-postauksesi innoittamana menin kurkkaamaan meidän omenapuuta ja totesin että se on myös kukassa. On ne kukat kyllä niin kauniita!

    Mietin että mahtaisiko tuo teidän puu olla joku koristeomenapuu jos ei kerran tee kunnollisia omppuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Heli ♥ Kyllä tuo varmaankin on joku koristeomenapuu, koska ei ne omenat ikinä ole olleet syötäviä. Vanhakin se on kuin mikä.

      Poista
  11. Upeat kuvat ja mikä kukinta!<3 Mä olen istuttanut päärynäpuun alunperin ihan vain kukikkan vuoksi. Kun viime vuonna päärynöitä viimein tuli, vähän mutta kuitenkin, niin nyt oikein himoitsen niitä hedelmiä!:) Kaksi neljästä omenapuusta meillä on koristeomenapuita. Hedelmillä ei ole käyttöä, tai kai niistä voisi saada hilloa tai mehua, mutta ovat pieniä...En ole jaksanut nähdä vaivaa. Syötävät omenapuut taas ovat kelvanneet niin hyvin pupuille, että vasta toisessa on ollut pari kertaa omenoita, toisessa ei koskaan. Tää on tätä puutarhurin epävarmuutta.:)
    Mutta kannustan sua hankkimaan perennoja! Niitä voi vaikka saada kavereiden pihoista, ja minusta niitä on sata kertaa helpompaa hoitaa kuin nurmikkoa.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja kannustuksestasi, Taina ♥ Mä en vaan tiedä, mitä perennoja mä ostan. Mulla on yksi penkki, joka pitäisi täyttää jollain, mutta kun en tiedä millä. Sempä vuosi se on jäänyt sitten hoitamatta ja ammottaa tyhjyyttään...ainakin perennoista.

      Poista
  12. Nyt on jumalaisen kaunista, ihan kun koskaan ei olisi edes ollut näin kaunista aiemmin. :) Kivaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Joka puolella on niin kauniita ja runsaskukkaisia omenapuita.

      Poista
  13. Upeita kuvia, nyt on luonto kyllä kauneimmillaan - kuvainnollisesti puhjennut kukkaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on niin ihanaa aikaa. Mun lempivuodenaika.

      Poista
  14. Upean näköinen, meillä on vasta nuppu vaiheessa. :) En kyllä kaataisi tuota puuta on niin mahtava. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä kukkaloisto vielä edessä päin. Kyllä tuo puu saa jäädä. On se niin kaunis aina näin keväällä.

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan