Viikonlopun kuulumisia

19.4.2015

Heippa kaikille!
Taas ollaan jo sunnuntaissa. Täällä on vietetty viikonloppua lastenlasten kanssa. Pikkuiset tulivat molemmat perjantaina mun töiden jälkeen meille yökylään. Perjantaina illalla kylvettiin ja saunottiin. Se on pikkuisten oikein lempipuuhaa. Yö nukuttiin hyvin ja lauantaina sitten jatkettiin yhdessäoloa leikkien ja ulkoillen. Viime kesänä hankkimamme leikkimökki on vanhemman lapsenlapsen eli tytön unelmapaikka. Hän puhuukin usein "Minun mökistä" ♥ Leikkimökki sijaitsee pihallamme lasten leikkipaikalla, jossa on myös hiekkalaatikko ja keinut. Siinä lasten leikkiessä minä aloittelin haravointeja. Tärkeysjärjestys siinäkin hommassa eli leikkipaikka ja -mökin ympäristö ensimmäisenä.


Lasten vanhemmat kisailivat lauantaina Espoossa BJJ:n Finnish Openissa. Vävy paini pronssille. Meistä kotijoukoista sijoitus tuntuu toki hyvältä, vaikkei vävy itse ollutkaan tyytyväinen suoritukseensa. Esikoisenikin sanoi, ettei tatamilla paininut ollenkaan normaali vävymme. Luulenpa, että edellisviikolla painitut EM-kisat painoivat vielä kropassa eikä vire siitä syystä ollut paras mahdollinen. Tuolta Rooman EM-kisoistahan vävymme toi kotiin myös pronssisen mitalin. Esikoisellani on takana huomattavasti lyhyempi historia lajin parista, mutta ottaen huomioon kahden lapsen synnytyksen kolmen viime vuoden sisällä, hän otteli eilen Espoossa oikein hyvin. Häviö tuli pisteillä, mutta vähänkin isommilla treenimäärillä hänellä olisi ollut täydet mahdollisuuden voittoon. Kamppailun jälkeen esikoinen vain hymyili, kun vastustajan käsi nostettiin ylös eikä hänen. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin lajin ja urheilun parissa.


Eilen illalla uni maistui hyvin tälle mummolle ja yhdeksän tunnin yöunien jälkeen olin taas kuin eri ihminen, hih... Nyt ymmärrän, miksi luoja on ajatellut niin, että lapset tehdään nuorena. Tänään käytiin miehen kanssa äänestämässä ja nyt vietän loppupäivän tässä kotona kotiaskareiden parissa. Mitään erityistä en ole suunnitellut, joten teen taas sitä, mitä mieleen juolahtaa ja mistä hommasta saan kiinni. Mitäpä teidän viikonloppuunne ja sunnuntaihin kuuluu?


Ps. Voit nyt seurata blogiani myös facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tässä, klik.
Muista myös merkitä ruksi Arjen Helmien facebook sivujen tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa ilmoitukset-kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

12 kommenttia:

  1. Teillä onkin ollut ihanan vauhdikas viikonloppu :) Minäkin taas haravoin eilen nurkkia, alan olla vakuuttunut, että ne kaikki lehdet tulevat tuulen mukana naapureilta, eihän ne tunnu loppuvan koskaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, vauhtia piisasi ja välillä tuntui, että mummolta loppuu kädet kesken. Onneksi kuitenkaan syli ei loppunut kesken, vaikka välillä sain molemmat yhtä aikaa syliini ♥ Ihania nuo pikkuiset kyllä ovat ♥ Meilläkin tuota haravoitavaa on kyllä vielä ihan liiankin kanssa. Tänään homma ei ole edennyt yhtään :(

      Poista
  2. Kivan kuuloinen viikonloppu ollut siellä pikkuisten kanssa!
    Mekin kävimme miehen kanssa äänestämässä, muuten sunnuntai onkin kulunut kylästellen
    ja oleillen, illalla kai nuita vaalilähetyksiä pitänee hieman seurailla.
    Letkeää sunnuntain jatkoa sinne<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavan kuuloinen sunnuntai sielläkin! Kyllähän tuo äänestäminen on ihan kansalaisvelvollisuus, vaikkakin ehdokkaan valitseminen olikin aika haastavaa.

      Poista
  3. Anonyymi19.4.15

    Mukava viikonloppu varmasti lastenlasten seurassa <3 Lapset ovat kyllä elämän suola ja sokeri <3 Haravoimisesta minäkin olen täällä jo haaveillut kun kaikki lumet ovat sulaneet mutta odottelen josko vaikka ensi viikonloppuna olisi hieman aurinkoisempi päivä, tänään on totaalinen pyjamapäivä täällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyjamapäivät on ♥ Minäkin olen odotellut pihan kuivumista niin mukavampi haravoida. Nyt alkaisi olla tosiaan jo haravoitavassa kunnossa.

      Poista
  4. Kiva viikonloppu ollut teillä- onnea hienoista kisasuorituksista!! Mukavaa alkanutta viikkoa sinne ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos P ♥ Aina on niin superihanaa viettää aikaa noiden pikkuisten kanssa ♥ Mummous on kyllä ihana asia ♥

      Poista
  5. Ihana mummoilu viikonloppu <3 Tuommoisen jäljiltä on mukava sitten palautua taas seuraavaan kertaan :D En malta oottaaaaaaa..... Oikein ihanaa loppu viikkoa sulle <3 Ja kiitos eilisestä, odotan innolla ens kuuta!!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten olen aiemminkin sanonut, olen todella iloinen, että olemme ukin kanssa saaneet olla alusta asti osa lastenlasten elämää. Nuo pienet vaan ovat niin ♥ Mummon huutelu ja viereen kömpiminen nukkumaan...ah, niin ihanaa ♥ Kiitos sinullekin viimeisestä ♥ Mukava saada teidät tosiaan ensi kuussa luokseni..minäkin odotan tapaamista innolla/jännityksellä...

      Poista
  6. Kiva viikonloppu teillä!
    Herkät nuo pehmosydämet...ja ihanat valkeat tulppaanit!
    Viikonloppuna olimme pelaamassa hiekkarannalla mölkkyä suomalaisten ystäviemme kanssa!
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle!
    Lähetän ripauksen mimosan tuoksua täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
  7. Kiios Susanna kommentistasi ♥ Minulla on monta erilaista sydännauhaa. Ne ovat yksi ihastukseni kohde ♥ Olen ripotellut niitä itkin kotia ja yhden ostanut lapsenlapsellekin omaan huoneeseensa. Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua Sinullekin sinne Mantelilaaksoon ♥

    VastaaPoista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan