Terveiset Kevätmessuilta ♥

11.4.2016


Helsingin Messukeskuksessa pidettiin viime viikonloppuna nelipäiväiset Kevätmessut. Messujen aihealueina olivat piha, mökki, koti, sisustus ja lähiruoka&luomu. Minua kiinnostivat eniten piha- ja sisustusjutut. Messuilla riitti paljon nähtävää pelkästään näilläkin osa-alueilla ja paljon jäi varmasti näkemättäkin. En nimittäin ole kovinkaan kokenut messukävijä, jonka johdosta kiertelin messuhallia ehkä vähän holtittomastikin ristiin rastiin. 

Oma suosikkialueeni messuilla oli ehdottomasti Puutarhauni alue. Täällä oli jotenkin ihan satumaista kävellä, kun kokoajan huomasi jotain uutta ja niin ihmeellisen kaunista ympärillään. Tältä alueelta löytyivät Puutarhaetsivien suunnittelemat trendinurkkaukset. Jokaisessa niissä oli joku kiva juttu, mikä viehätti. Oi, mä olisin voinut kierrellä ja olla tuolla alueella vaikka kuinka kauan ♥





Mä olen aina sanonut, että en ole mikään puutarhaihminen. Kyllä se totta onkin! Minä en vaan pysty/jaksa huolehtia kauniista istutuksista ja kukkaloistosta. Kevätihminen olen kyllä henkeen ja vereen. Täällä messuilla kierrellessä, joku kummallinen puutarhainnostus alkoi kuitenkin nostaa päätään. Sieltä se varmasti salaa hiipi jonkun puskan takaa mun kimppuun :))




Toinen todella mielenkiintoinen alue messuilla oli Bloggarikylä. Siellä neljä bloggaria olivat saaneet suunnitella ja toteuttaa omannäköisensä kasvihuoneen terassialueineen. Mukana olivat mm. Kukkaiselämää-blogin Sadun suloinen kasvihuone, jossa hänen itsensä tekemät pupuset istuivat teellä kauniisti katetun pöydän äärellä sekä Koti kaupunginlaidalla, Kukkala ja Rauharentolan kasvihuoneet. Jokaisessa kasvihuoneessa oli joku juttu, mistä tykkäsin. En osaa nimetä omaa suosikkiani, mutta jokainen kasvihuone oli varmasti tekijänsä näköinen.



 Messuilta tuli napsittua mukaan myös paljon kivoja ideoita. Tämä harjateräksestä tehty ristikko oli ihan mielttömän hieno. Tässä siihen oli kiinnitetty valokuvia, vanhoja pyykkipoikia ja suloisia lasipulloja. Ihan mahtava idea, jota jokainen voi muunnella omien mieltymystensä mukaan. Myös nuo isoihin lasipurkkeihin tehdyt asetelmat olivat todella näyttäviä. Täällä opin ainakin sen, että myös puutarhassa ja pihalla voi antaa mielikuvituksen laukata valtoimenaan. Kodin sisustamisen voi siis laajentaa ulottumaan myös talon seinien ulkopuolelle.



Sisustusihmisenä tuli tietenkin kierreltyä koko sisustuspuoli läpi moneen kertaan. Hempeillä pastellisävyillä jatketaan tänäkin keväänä kodin sisustamista. Meidän kodista niitä ei kuitenkaan liiemmin löydy, vaikka ne esteetikon silmääni kovasti miellyttävätkin.



Messuilla pääsi monessa kohden ihastelemaan aivan mahtavia ja värikkäitä tulppaani-istutuksia. Tämä aivan Puutarhauni alueen vieressä oleva suuri tulppaanimeri oli kyllä näkemisen arvoinen. Kuvan perinneaita on Hagafence Oy:n valmistama ja nuo aidan nokissa istuvat varikset olivat kyllä ihania, jos variksia nyt ihaniksi voi sanoa. Noh, nämä varikset kyllä olivat!



Messuilta sai ostaa myös kukkia mukaan. Huikea 50 kpl:een tulppaanipuntti houkutteli, mutta isokukkaiset orvokit ja ruusut veivät tällä kertaa voiton. Todellisille puutarhaihmisille oli tarjolla myös paljon erilaisia kukkasipuleita ja juurakoita. Niihin minä en kajonnut, kun en niistä oikein mitään ymmärrä, hih...



Messupäivä oli kaikin puolin oikein onnistunut ja luulenpa, että myös ensi keväänä minut tullaan näkemään Messukeskuksessa Kevätmessuilla. Silloin täytyy vaan järjestellä asiat niin, että pääsee paikalle jonain muuna päivänä kuin lauantaina. Lauantai taitaa olla messujen suosituin päivä ja sen kyllä huomasi. Ihmisiä oli todella paljon liikkeellä.


Kiitos Sydämellä tehtyä-blogin Katjalle seurasta ja kyydistä sekä suurkiitos Messukeskukselle bloggaripassista. Oli ilo päästä kokemaan tämä kaikki ♥

*yhdessä Messukeskuksen kanssa*

32 kommenttia:

  1. Vaikuttaapa kivalta tapahtumalta, mietin itsekin menoa sinne mutta jäi nyt käymättä.Bloggarikylä on kyllä viihtyisän näköinen :) Ihania kuvia joista pääsi hetkeksi tunnelmaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukava tapahtuma. Mä tykkäsin. Kiva, jos pystyin välittämään kuvillani tunnelmia messuilta :))

      Poista
  2. Vitsit, just postasin, että mä en oikein nyt saanut irti muuta kuin kauniita kukkia tuolta kevätmessuilta. Mulla on siis jäänyt tuo bloggarien nurkkaus näkemättä, joten ilmankos haahuilin ilman päämäärää:) Noh, en kyllä ole puutarhuri, vaikka epätoivoissani jotakin yritän kasvattaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään lukeudu puutarhaihmisiin, mutta sain tuolta silti ideoita omaan pihaan ja ainahan kaikkea kaunista on mukava katsella. Harmi, ettet löytänyt tuota bloggarikylää. Se olisi ollut näkemisen arvoinen.

      Poista
  3. Oi, ihania kuvia. Ja, messut olivat varmasti jälleen hienot. Itse en valitettavasti päässyt paikalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Minä olin messuilla ensimmäisen kerran, mutta luulenpa että en viimeistä kertaa :))

      Poista
  4. Ihanat kuvat! Kiitos sinulle kauniista sanoista. Oli tosi mukavaa tavata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu ♥ Totta, joka sana! Minustakin oli mukava tavata sinut. Toivottavasti tapaamme joskus uudelleen ♥

      Poista
  5. Tuolla kukkien ja satumaan keskellä olisin voinut viettää koko päivän. Huikeaa kukkaloistoa.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ööö...tykkäsit siis kuitenkin?

      Poista
  6. On niin hauska katsella toisten kuvia tuolta, jossa itsekin ollut ja kuvaillut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Minäkin olen mielenkiinnolla katsellut toisten messupäivityksiä. Kiva nähdä esimerkiksi, mistä kulmasta toinen on kuvaillut samaa kohdetta kuin itse.

      Poista
  7. Vautsit, mitkä messut!
    Upeita juttuja ja varmasti huikeasti uusia ideoita!

    Mukavaa alkanutta viikkoa Krisse! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Kyllä oli tosiaan hyvät messut. Paljon sai ideoita, kun joku sitten vain toteuttaisi ne, hih...

      Poista
  8. Siellä oli kyllä niin paljon nähtävää, että ku näitä ihania kuviasi katselin huomasin, että paljon jäi näkemättä.
    En myöskään bongannut teitä ja se harmitti...olisin halunnut tavata Sinut ja Katjan,jolta lipun messuille voitin. :(
    Mutta ehkäpä toisella kertaa tavataan!
    Mukavaa viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marita ♥ Olisi kyllä ollut tosi kiva tavata sinut, mutta toivottavasti vielä joskus jossain tavataan. Meillä jäi varmasti myös paljon näkemättä, mutta siitä huolimatta olen iloinen, että tuli mentyä.

      Poista
  9. Kivoja inspiksiä oot bongaillut! Ja muutenkin vaikuttaa mukavalta tapahtumalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisa ♥ Tuo ideoiden löytäminen oli itselleni tosi tärkeä asia messuilla ja tietenkin se tunnelma tuolla paikan päällä :))

      Poista
  10. Ihania kuvia ja oli kyllä kauniit messut, mikä kukkameri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia ♥ Kukkaistutukset olivat kyllä upeita. En ole koskaan nähnyt missään vastaavia.

      Poista
  11. Hauska, kun sulla on ihan erilaiset kuvat kuin mulla!:) Samoista kyllä tykättiin, ja nyt mua harittaa, että jäi tuo sisustuspuoli ilmeisesti löytämättä. Olin niin touhuissani jo noista puutarhajutuista.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen huomannut, miten erilaisista kuvakulmista samoja asioita voi kuvata, kun olen lueskellut toisten päivityksiä messuilta. Mäkin olin kyllä tosi innostunut noista puutarhajutuista, vaikken itseäni tosiaankaan lue miksikään puutarhaihmiseksi. Hämmentävää....

      Poista
  12. Olin messuilla viime vuonna. Olisipas ollut taas mukava päästä ihastelemaan kukkaloistoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, jospa sitten taas ensi vuonna pääset käymään!

      Poista
  13. Upean näköiset messut,nyt pikkuisen harmittaa etten itse käynyt ihastelemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä upeat messut! Ensi vuonna sitten...

      Poista
  14. Minäkin messuilin Pasilassa viime viikonloppuna mutta pelkästään siellä luonnonkosmetiikkapuolella =) Messut ovat ihana kevään piristysruiske!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä piristää ja on niin mukava päästä välillä vähän käymään jossakin! :)

      Poista
  15. Näyttää upealta ja ihanan värikkäältä! Voi hurja tuota kukkien ja tulppaanien määrää! Ensi vuonna täytyy kyllä itsekin yrittää päästä messuille. :)

    VastaaPoista
  16. Hyviä ideoita sain messuilta. Ihania värejä täynnä koko tapahtuma. Olet ottanut kauniita kuvia. :)

    VastaaPoista
  17. Ihania kuvia ja ideoita. Harmittaa kun en päässyt paikalle.

    VastaaPoista
  18. Minä en oikein löydä itsestäni puutarha- enkä kevät ihmistä vaikka kuinka koitan aina kaivella, mutta kovasti nautin näistä kuvista ja tunnelmista! :)

    VastaaPoista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan