Tähtiä ja alekoodi

6.8.2015

 
Viikko alkaa taas olla loppupuolella ja enää yksi päivä töitä ennen viikonloppua ja vapaata. Työt on lähtenyt hyvin rullaamaan loman jälkeen ja aika on mennyt tosi nopsaan. Ensi viikolla alkaa lapsillakin koulut ja heilläkin kesäloma on taakse jäänyttä elämää. Mulla on ollut jo jonkin aikaa aika syksyinen fiilis. En tiedä mistä johtuu. Ehkäpä näistä ei niin kesäisistä ilmoista, mutta mä en valita. En ole kaivannut niitä kovia helteitä, koska mun on paljon helpompi olla tän mun kilpparivaivani vuoksi ilman niitä. Tykkään syksystä ja mun puolesta se voi tulla. Hyvällä omallatunnolla voin käpertyä sohvalle viltin sisälle, vetää villasukat jalkaan ja katsella tulia uunissa kynttilän valossa ♥


Sanokoon viimeisimmät sisustustrendit mitä tahansa, minä tykkään edelleenkin tosi paljon tähdistä. Siksi olenkin erityisen iloinen siitä, että pääsin tekemään blogiyhteistyötä Ruukissa sijaitsevan Sisustus Vaniljaunelmia kanssa. Niinpä siis tähtienystävänä valitsin meille muutamia tähtiastioita. Meillä oli jo entuudestaan tuo Krasilnikoffin popcorni-kulho. Niinpä valitsin nyt sen kaveriksi tuon beigen karkkikulhon. Lasten synttäreillä olen käyttänyt monesti tuota popparikulhoa ja usein meillä on tarjolla myös irtsareita, joten karkkikulho oli helppo valinta. 


Olen suuri kahvin ystävä. Meillä juodaan aina arkena kahvi mukeista. Niinpä valitsin meille kaksi uutta mukia ihanilla teksteillä. Vaaleanpunainen, P.S. I love you-muki on ihanasti sydämin koristeltu ja valkoinen Live Love Laugh-muki (tietenkin) tähdillä. Mukit ovat kahvatonta mallia ja niiden korkeus on 10cm. Mukit ovat käsinmaalattua posliinia. 



Lisäksi valitsin meille vielä kaksi suloista ja ihanan vaaleanpunaista espressomukia. Kyllä kelpaa nyt miehen juoda näistä erikoiskahvinsa ♥

Sisustus Vaniljaunelmien verkkokaupasta löytyy paljon muutakin kuin vain tähtiastioita. Nyt kannattaa käydä tutustumassa verkkokaupan valikoimaan, sillä kaikki lukijani saavat 31.08. asti 5e:n alennuksen tilauksestaan.
Alekoodi on 137713QtzV5 ja voimassa siis verkkokaupassa 31.08. asti.

*Yhdessä yrityksen Sisustus Vaniljaunelmia kanssa*

18 kommenttia:

  1. Syötävän söpöt noi pikkuiset vaaleanpunaiset mukit ja ihanat myös isommat!! Mulla on myös noita tähtikulhoja just saman värisenä, oisko ollu sipsi ja dippi :) Tähdet on edelleen niin mun juttu myös että hyvää ei kannata vaihtaa kyllä ;) Oikein ihanaa torstai iltaa ja täytyypä klikata itsensä tuonne verkkokauppaan ihastelemaan mitäs meille ois kivaa :D Nähdään Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! Mun oli pakko ottaa ne juuri sen vuoksi. Voihan niissä pitää vaikka coctailtikkuja tms. jos ei ole käyttöä espressokuppeina. Mä en varmaan koskaan kyllästy noihin tähtiin. Ne vaan on niiiiin ihania ♥ Kannattaa tosiaan käydä tutustumassa tuonne verkkokauppaan. Siellä on niin paljon muutakin ihanaa sisustusjuttua tarjolla. Mukavaa torstai-iltaa Sinullekin, Katja ♥

      Poista
  2. Tähdet toimii aina. Ihanat nuo vaaleen punaiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Olen samaa mieltä. Vaaleanpunaiset on niin söpöläiset ♥

      Poista
  3. Ihania tähtiä, täällä tykätään kans nuista aina ja aina vain!!!!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niihin ei varmasti kyllästy koskaan. En minä ainakaan!

      Poista
  4. Mähän vasta oon viime vuoden lopussa hurahtanut tähtiin. Ne on ihania ☆☆☆

    VastaaPoista
  5. Onpas suloisia kulhoja ja kuppeja! <3
    Minäkin tykkään kyllä edelleen monista tähti-jutuista, hui hait trendeille niiden suhteen! ;)
    Syksyiset tunnelmat minullakin on ollut jo useamman päivän ajan, ja vielä vaan voimistuu nyt kun koulutkin jo taas alkavat. Helteistä en oikein välitä samasta syystä kuin sinä, viileämpinä ilmoina on paljon helpompi olla. :)

    Rentouttavaa viikonlopun alkua sinulle sinne! :)

    T: Emppu / Iloa & Unelmaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emppu ♥ Nuo Krasilnikoffin tähtiastiat on kyllä super ihania. Itsellä vielä ostoslistalla ainakin dippi- ja salty-kulhot. Hyvää viikonloppua Sinullekin ♥

      Poista
  6. One word; vaaleanpunainen. <3 <3 <3

    Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Tuolla olisi nyt saatavilla noita beigejä tähtikulhoja. Mikäs sulla oli hakussa? Poppari? Ihanaa ja aurikoista mökkiviikonloppua myös teille ♥

      Poista
  7. Voih... miten suloisia arjenilostuttajia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Frida ja tervetuloa blogini lukijaksi! Toivottavasti viihdyt pitkään blogini parissa.

      Poista
  8. Kertakaikkiaan ihania joka ikinen, kelpaisi kaikki <3 Ihana yhteistyö <3 Oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ♥ Minusta oli niin ihanaa päästä tekemään tätä blogiyhteistyötä. Astiat on yks munkin heikkous, hih... Muksaa viikonloppua Sinullekin, Tiia ♥

      Poista
  9. Tähdet näkyvät myös meillä :)

    VastaaPoista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan