Pitkänperjantain puuhia

19.4.2019

Hyvää pitkäperjantaita teille kaikille! Aurinkoiset kevätsäät ovat hellineet meitä jo useamman päivän aikana ja sää on ollut suojaisissa paikoissa jopa kesäistä. Näiden ihanan lämpimien ilmojen innoittamana olemme miehen kanssa ulkoistaneet elomme ihan täysin. Meillä on molemmilla huikea neljän päivän pääsiäisloma, joka tuli monellakin tapaa juuri oikeaan aikaan. Työpäivien jälkeen en oikein ehdi eikä paljon jaksakaan puuhastella kotona, vain ne pakolliset hommat tulee tehtyä eikä aina edes jaksa niitäkään. 

Nukuimme kunnon yöunet viime yönä ja siitä huolimatta nousimme jo varhain tänä aamuna. Rauhallisen aamukahvihetken jälkeen aamuauringon ensisäteiden paistaessa kutsuvasti ikkunoista sisään lähdin minäkin ulos. Mies oli siis jo mennyt edellä. Aloitin eilen illalla terassien pesun. Painepesurilla terassit oli helppo puhdistaa. Ensin vain terassin tyhjennys ja sitten pesu. Auringossa terassit kuvuivat nopeasti ja tavarat sai jo pian takaisin paikoilleen. Terassin kuivumista odotellessa hioin ja lakkasin vanhan pöydän, joka on ollut meillä kukkapöytänä etuterassilla. Pöydän maalipinta hilseili pahasti ja roskasi terassia ihan valtavasti. Hionnalla ja lakkauksella tuo ongelma poistui. Samalla vein lyhdyt ja ylimääräiset ruukut kellariin säilöön. Mies puolestaan leikkasi meidän lumen painosta kovin huonoon kuntoon pääseet norjanangervot ja kylläpä tulikin siistiä. 


Miehen jatkaessa haravointia ja roskien polttamista tyhjensin vielä meidän kesähuoneen ja pesin senkin painepesurilla. Ikkunoiden pesua en jaksanut enää tänään tehdä, mutta onneksi minilomaa on vielä jäljellä ja uskon, että sekin homma tulee hoidettua lähipäivinä. Grilli pitää myös puhdistaa, mutta mies lupasi tehdä sen homman. Ajattelimme nimittäin korkata grillikauden nyt pääsiäisenä. Mitään kesäkukkia, en edes orvokkeja, en ole vielä käynyt ostamassa. Ihanahan niitä olisi jo istuttaa ruukkuihin ja laitella terasseille, mutta ajattelin vielä hetken malttaa ja odottaa kevään etenemistä. Kiertelin myös hiukan pihalla ja pionipenkissäni punertaa jo lupaavasti. Muutama krookuskin kukkii kauniisti yhden puskan juurella. Minulla jäi syksyllä istuttamatta krookuksen ja helmililjan sipulit, joten ajattelin istuttaa ne nyt pääsiäisen aikaan. Ne joko lähtevät kasvamaan tai sitten eivät, mutta yritetään ainakin. Samettikukan taimet täytyisi myös ruukuttaa eli pientä puuhaa riittää varmasti kaikille lomapäivälle. Eiväthän nämä nyt kovin perinteisiä pääsiäisen askareita ole, mutta rintamiestalossa tekemistä riittää niin arjeksi kuin pyhäksikin.

Miten teidän pääsiäinen ja pitkäperjantai on sujunut? Onko muita, jotka ovat puuhastelleet pihahommissa? 

18 kommenttia:

  1. Kauniita kuvat! Reippaita olette olleet ja ihana kun on niin kaunista keliäkin pitänyt! Ihanaa pääsiäistä💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päde ♥ Eilen oli selkeästi kylmempi päivä kuin torstaina ja välillä tuulikin aika kovaa, mutta lämmintä kuitenkin.

      Poista
  2. Täälläkin on puuhailtu pienesti ja lämmitetty ulkosauna. Nyt odottelen voice of finlandin alkamista. Täälläkin paistoi aurinko tänään, mukavaa!

    Leppoisia vapaapäiviä teille ja mukavaa pääsiäisen jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Kivalta kuullostaa teidänkin pitkäperjantai. Tuo ulkosauna on kyllä niin ihana ♥ ja kiva, kun aurinko on näyttäytynyt sielläkin.

      Poista
  3. Yllätin itsenikin puuhastelemalla tänään takapihalla. Nämä ihanat säät saavat minut energisemmaksi. Tänään olen touhunnut jo vaikka mitä ja ystävääkin ehdin jo treffata :)
    Ihanaa pääsiäistä sinulle Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi ♥ Lämpimät ilmat ovat saaneet minutkin energisemmäksi. Olet ollut reipas ja aikaansaava sinäkin. Ihana aurinko ja kevät ♥

      Poista
  4. Kiinnitin huomiota tuohon 'perinteisiin pääsiäishommiin' - meillä ei edes tunneta sellaisia :) Olemme mökillä ja eilen tuli 11 mottia polttopuita, joita alettiin tänään pinomaan saunan seinustalle. Sen jälkeen tyhjensin saunamökin pikkuhuoneen, tuuletin kaikki tekstiilit, imuroin ja pesin lattiat. Silloin kun ollaan mökillä, tehdään kaikkea mitä pitää tehdä ja mikä kiinnostaa tai mihin on inspis sillä hetkellä.
    Kaikki tämmöiset puuhastelut on minusta niin ihania ja kivaa vastapainoa kaupunkielämälle.

    Aurinkoista pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit ♥ Niin, mitkä ovat perinteisiä pääsiäispuuhia, kun oikein alkaa miettimään. En tiedä. Ajattelin ehkä niitä suvun yhteen kokoontumisia ja yhdessä syötyjä pääsiäisaterioita. Sinä olet ollut reipas ja ahkera. Noinhan se pitää ollakin, että tehdään sitä, mikä kiinnostaa ja mihin on inspis. Mökkipuuhat ovat varmasti mukavaa vaihtelua kaupunkielämälle. Mekin asumme kaupungissa, mutta kuitenkin ihan maalla ja rintamiestalossa elämä on välillä kuin mökillä. Järvi vain puuttuu.

      Poista
  5. Täällä on myös "muutettu" ulos ja nautittu lämpimistä päivistä.
    Aurinkoista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisa ♥ Ulkona on ollut nyt kiva puuhastella, kun on ollut niin lämmintä. Olen itse yllättynyt, kuinka paljon olen saanut jo aikaan.

      Poista
  6. Aika samansuuntaiset suunnitelmat meillä, terassien pesu ja grillikauden avaus on meilläkin työn alla. Yritän ehtiä pestä myös ikkunoita, mutta vähän täytyy löhöilläkin😊 Mukavaa pääsiäisen aikaa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Itse touhuilen aina aamusta, kun virtaa on eniten. Sitten iltaa kohden hommat alkavat "hyytymään" ja tahti hidastuu. Kyllä minä eilenkin istuin välillä kesken hommien alas terasilla ja nautin vaan olostani.

      Poista
  7. Anonyymi20.4.19

    Nyt onkin mitä mainioimmat terassin siivous kelit olleetkin,meilläkin tuo on edessä lähiaikoina,odotan jo niin kovasti että pääsisi aamukahvin juomaan terassille 😃
    Mukavaa pääsiäisen jatkoa 🤩🐣🐥⭐️😍✨

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Meidän pitäisi vielä jotenkin uudistaa tuon yhden terassin kalustusta tai järjestää johonkin muualle kiva aamukahvipaikka. Terassikahvit on niin ihania ♥ Mukavaa pääsiäisen aikaa sinullekin ♥

      Poista
  8. Superhyvät kelit kyllä pihahommiin ja terassin pesuun! Mekin vähän siivottiin parveketta ja nautittu ulkoilusta ja hyvästä ruoasta.

    Aurinkoa pääsiäiseen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maikku ♥ Ilmat on kyllä suosineet tosi kivasti. Tulee niin hyvä mieli, kun saa hommia tehtyä ja sen jälkeen voi keskittyä nautiskeluun. Hyvää pääsiäisen aikaa sinullekin, Maikku ♥

      Poista
  9. Ihanassa säässä ollaan kyllä saatu pääsiäistä viettää. Pihalla onkin kiva nyt puuhastella.

    Mukavaa pääsiäisen jatkoa sinulle Krisse! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Nyt on kyllä ilmat suosineet pihahommien tekoa ja paljon ollaankin saatu aikaiseksi. Niin hyvä mieli :) Hyvää pääsiäisen jatkoa sinullekin, Sari ♥

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan