Ihanaa Naistenpäivää kaikille ♥ Ihan ensimmäiseksi haluan kiittää kaikkia blogini seuraajia, jotka kommentoitte edelliseen postaukseeni ja jaoitte omia kokemuksianne suosikkituotteistanne sekä annoitte mulle vinkkejä entistä parempaan kauneudenhoitoon. Kiitos, olen niin iloinen ja kiitollinen jokaisesta saamastani kommentista ♥ Viikonloppuna tulikin sitten otettua vähän kauneuteen, ihon hoitoon ja kosmetiikkaan liittyen selvää erilaisista tuotteista ja tulipa jo katsottua muutama meikkivideokin tuolta YouTubesta. Täytyy kyllä sanoa, että niistä on hurjasti apua, kun näkee ihan livenä, miten esimerkiksi luomiväriä sinne luomelle kannattaa laittaa ja millaisella sutikalla. Kannattaa siis katsoa, jos tuntuu, että tarvitsee apua omien taitojen kartuttamiseen.
Joku saattaa nyt ihmetellä, miksi mä nyt "vouhkaan" meikkaamisesta ja kauneudesta näin paljon, kun en oikeastaan koskaan ole tästä aiheesta täällä blogissani kirjoitellut. Kuten edellisessä postauksessani jo kerroin, olen aina halunnut olla mahdollisimman huolitellun näköinen niin töissä kuin vapaa-ajallanikin. Moni asia elämässä on kuitenkin vaikuttanut siihen, minkä verran minulla on ollut varaa ja aikaa panostaa siihen. Nyt iän karttuessa, kun aloin tätä asiaa tarkemmin pohtimaan, olen tullut siihen tulokseen, että kosmetiikka on ihanaa hemmottelua ja ylellisyyttä meille naisille ♥ Olen myös ymmärtänyt sen, että jokainen meistä on sen hemmoittelun ansainnut, minäkin ♥
Viime viikolla otin varaslähdön tämän päivän Naistenpäivään. Tilasin nimittäin itselleni Zalondolta uuden käsilaukun. Kolme vuotta sitten syntymäpäivälahjaksi saamani Guessin uskollinen palvelijani on hiukan kärsinyt matkan varrella ja toinen käytössäni oleva käsilaukkuni on arkikäyttöön liian pieni eli tälle shoppingbagille oli siis ihan tarvettakin. Laukku on Valentino-merkkinen ja siinä on kivasti noita sisätaskujakin ja useampi osio tuolla sisällä. Nyt mahtuu iso kalenterikin kulkemaan työpaikan ja kodin väliä sekä kaikki muu tarpeellinen mukaan lukien kamera ja selfietikku.
Hajuvesivarastoni kaipaisi myös kipeästi täydennystä, joten kävin eilen tuoksuttelemassa Emotionissa Marc Jacobsin tämän kevään uutuustuoksuja ja nyt olen aivan myyty. Mitä ihania tuoksuja kaikki ♥ Omaksi suosikikseni osoittautui kirpeän hedelmäinen Daisy Dream Kiss. Tykkäsin myös tuosta Kiss tuoksusta, mutta tämä Dreamin tuoksu oli jotain tajunnan räjäyttävää. I love it. Tiian blogissa Minäkö keski-ikäinen? on muuten nyt huikea arvonta, jossa kolmella osallistujalla on mahdollisuus voittaa itselleen näistä kolmesta tuoksusta se oma lemppari. Kannattaa siis käydä osallistumassa, jos tuoksut miellyttävät ja oma hajuvesivarasto kaipaa täydennystä.
Samalla käydessäni Emotionissa tutustuin myös Max Factorin meikkiuutuuksiin. Kuvassa näkyvä luomiväripaletti, Max Factor Masterpiece Nude Palette, pääsi ehdottomasti ostoslistalleni. Paletin värit ovat tosi kivoja ja juuri sellaisia, jotka kuvittelen sopivan hyvin sinisiin silmiini. Max Factorilta on ilmestynyt myös uusi, tosi musta ripsiväri, Max Factor 2002 Colorie Curl Addict. Sen suuri koko ja edullinen hinta miellyttivät tälläistä ripsivärin suurkuluttajaa, joten nappasin sen heti mukaani. Ripsivärissä on aika paksu ja kaareva harjasosa, jota hiukan aluksi vierastin. Tuntui, että en saa laitettua sillä ripsiväriä siististi, mutta enköhän minä siihen totu. Tutustuin myös samalla uusiin mattahuulipuniin, joita on kehuttu myös jo kovasti. Kivoja värejä oli tarjolla, mutta vielä jätin ne toistaiseksi ostamatta.
Kaikissa Sokoksissa ja Emotioneissa on muuten tällä viikolla kauneusviikot. Kutsu Kauneuteen on suuri kauneustapahtuma, missä on esillä kosmetiikan kuumimmat tuoteuutuudet ja paljon huippu hyviä tarjouksia merkkituotteista. Kauneuspassilla saat kolmesta normaalihintaisesta tuotteesta -20%. Etu koskee muuten myös sokos.fi-verkkokaupasta tehtyjä ostoksia. Nyt jos koskaan kannattaa päivittää omat meikkivarastot kevättä varten. Kaikki Sokokset ja Emotionit järjestävät myös 6-11.3 klo.12,15 ja 17 kauneusvartteja, joissa asiantuntijat antavat ihonhoito- ja meikkivinkkejä ja kertovat kevään kauneustrendeistä. Itse ajattelin poiketa vielä loppuviikosta joku päivä napsimassa ammattilaisten vinkit talteen. Kyllä nämä kosmetiikkajutut vaan ovat mielenkiintoisia ja ihania juttuja ♥ niitä arjen helmiä ♥
Kaikissa Sokoksissa ja Emotioneissa on muuten tällä viikolla kauneusviikot. Kutsu Kauneuteen on suuri kauneustapahtuma, missä on esillä kosmetiikan kuumimmat tuoteuutuudet ja paljon huippu hyviä tarjouksia merkkituotteista. Kauneuspassilla saat kolmesta normaalihintaisesta tuotteesta -20%. Etu koskee muuten myös sokos.fi-verkkokaupasta tehtyjä ostoksia. Nyt jos koskaan kannattaa päivittää omat meikkivarastot kevättä varten. Kaikki Sokokset ja Emotionit järjestävät myös 6-11.3 klo.12,15 ja 17 kauneusvartteja, joissa asiantuntijat antavat ihonhoito- ja meikkivinkkejä ja kertovat kevään kauneustrendeistä. Itse ajattelin poiketa vielä loppuviikosta joku päivä napsimassa ammattilaisten vinkit talteen. Kyllä nämä kosmetiikkajutut vaan ovat mielenkiintoisia ja ihania juttuja ♥ niitä arjen helmiä ♥
Ihanaa Naistenpäivää Teille kaikille ♥
Ihanaa hemmottelua! Taidanpa mennä tänään tuoksuostoksille minäkin.
VastaaPoistaIhanaa arjen luxusta, joka on tarkoitettu juuri meille kaikille ihanille naisille ♥ Nauttikaamme kaikki siitä ihan täysillä.
PoistaUpeaa arjen luxusta.
VastaaPoistaIhanaa naistenpäivää ❤️
Kiitos, Outi ♥ Sitäpä juuri.
PoistaOikein ihanaa naistenpäivää myös sinulle Krisse! <3
VastaaPoistaKiitos, Riina ♥
PoistaOikein ihanaa naistenpäivää sinulle Krisse!
VastaaPoistaKiitos, Marika ♥
PoistaKivaa naistenpäivää! <3
VastaaPoistaps. ihana ja tyylikäs uusi laukku! Pitäiskö sitä lähteä naisporukalla ulkoiluttamaan lähiaikoina syömään ja leffaan? ;)
Kiitos, Marika ♥ Se on mun Valentino ♥ ja sitä pitää ehdottomasti päästä ulkoiluttamaan joku päivä. Ollaan yhteyksissä ♥
PoistaTyylikkään laukut olet hankkinut ♥ ja naistenpäivänä on hyvä vähän hemmotella itseään.
VastaaPoistaArjen luksus on tärkeää ja meidän naisten pitää ehdottomasti myös muistaa hemmotella itseämme aina silloin tällöin.
Ihanaa naistenpäivän iltaa sinulle ♥
Kiitos, Marjo ♥ Minun on aina ollut vaikea hemmotella itseäni, vaikka pidänkin koruista, tuoksuista, meikeistä ja kauniista vaatteista. Minusta on tuntunut, että en ole ollut oikeutettu siihen/niihin.
PoistaIhanaa naistenpäivän iltaa sinulle <3
VastaaPoistaKiitos ♥
PoistaMieheni yllätti lähes samanlaisella laukulla minut tänään. Ihanaa olla nainen!
VastaaPoistaHyvää naistenpäivää!
Kiitos ♥ Oi, sinullapa on huomaavainen ja ihana mies!
PoistaIhana laukku! Ja ihanaa hemmottelua!
VastaaPoistaHyvää naistenpäivää <3
Kiitos, Tuula ♥ Onneksi olen vihdoin oppinut huomioimaan ja hemmottelemaan itseänikin. Aiemmin muiden etu ja asiat ovat menneet aina oman edun ja terpeiden edelle.
Poista