Meidän juhannus ♥

26.6.2016


Toisen juhannuspäivän aamu on valjennut ja aurinko paistaa...taas. Tänä vuonna olemme kyllä saaneet nauttia todella hyvistä juhannusilmoista, vaikka joku sadekuurokin taisi osua ainakin tähän meidän kohdalle. Me ollaan oltu juhannus ihan kotona. Meillä ei ole omaa mökkiä emmekä näe mitään syytä, miksi meidän pitäisi lähteä johonkin vuokramökille juhannuksen viettoon. Asumme kuitenkin maalla, meillä on iso piha ja jokikin ihan vieressä. Me nautimme siitä, että saamme olla kotona ja tärkeintä on yhdessä vietetty aika, hyvä ruoka ja stressittömyys. Juuri tälläinen on meidän juhannuksemme ollut tänä vuonna. Mieskin on malttanut olla suuremmin ahertamatta kokoajan ja ollaan nukuttu jopa päikkärit kumpanakin päivänä, niin aattona kuin juhannuspäivänäkin. Ihan mahtavaa! Itsekin olen pystynyt ottamaan hiukan rennommin ja nauttinut tästä kaikesta, mitä meillä on ♥

 Tänä juhannuksena lapsista kotona oli vain kuopukseni poikakaverinsa kanssa. Aattona grillattiin yhdessä nuorten kanssa. Olin tosi iloinen siitä, että nuoret malttoivat
 grillata ja syödä meidän kanssa ennenkuin lähtivät tapaamaan kavereita ja viettämään iltaa heidän kanssaan. Vaikka pyrin välttämään turhaa ruoan hamstraamista juhannukseksi, ruokaa oli yllin kyllin ja kaikki saivat syötyä vatsansa täyteen. Kyllä tuo grilliruoka ja uudet perunat vaan ovat niin herkkua ja kuuluvat ehdottomasti kesään ♥


 Eilen lähdettiin sitten miehen kanssa pikkuiselle juhannusajelulle. Muistan kuinka lapsena aina äidin ja isän kanssa käytiin juhannusajelulla. Ajeltiin pitkin maakuntaa ja käytiin katsomassa kokkoa. Nyt ei kokkoa tietenkään nähty, kun juhannusajelumme ajoittui juhannuspäivään, mutta ihanaa se silti oli ja toi mieleen paljon mukavia lapsuusmuistoja ♥ Ensimmäiseksi ajelimme ihan meidän lähellä olevalle Kettumäelle katsastamaan, kuinka tätä kotiseutumuseo aluetta oli alettu kehittämään. Ihania vanhoja talojahan sieltä löytyikin. Talot ovat ilmeisesti vanhoja asuinrakennuksia, joita on nyt alettu kunnostaa. Yhteen rakennukseen oli avattu kesäkahvila. Pihapiiristä löytyi vielä kotieläinpihakin. Tosi kivanoloinen paikka ja erittäin mukava kohde kaikille lapsiperheille. Suosittelen!


Kettumäellä emme kuitenkaan juoneet kahveja, vaan miehen ajatuksesta päätimme ajella vielä johonkin muualle kahville. Niinpä matkamme jatkui Kuusankoskelta Kotkan suuntaan. Hurukselassa ihan Kymijoen rannassa on ihanalla paikalla Susikosken kahvila ja kun minä en siellä ollut koskaan aiemmin käynyt, ajeltiin sinne. Paikka on varsinkin monien moottoripyöräilijöiden suosima paikka enkä ihmettele kyllä yhtään. Aivan mahtava paikka juoda kahvia ulkona jokitörmällä ja katsella samalla Susikosken kuohuja ♥ Sieltä sitten ajeltiin hiljakseen kaunista rantatietä pitkin takaisin kotiin grillailemaan yhdessä kuopuksen kanssa ♥

Tänään miehellä onkin jo työpäivä ja iltapäivällä pääsemme juhlimaan rakkaiden lastenlastemme yhteissynttäreitä. Tällä kertaa juhlat pidetäänkin toisessa mummolassa, johon lähden kohta kuopuksen ja hänen poikaystävänsä kyydillä. Mies tulee sitten perässä, kun pääsee töistä.

Mukavaa juhannuksen jatkoa Teille kaikille!

Krisse

12 kommenttia:

  1. Mukavalta ja kiireettömältä kuulosti juhannuksenne, juuri niinhän sen pitääkin olla! Mekin vietimme juhannuksen kotona grillaillen ja oleillen ja ssäkin suosi :) Mukavaa päivänjatkoa sinne ja kivoja synttäreitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Juhannus oli kyllä onnistunut ja synttäritkin menivät oikein hyvin. Teilläkin on ollut mukava ja rento juhannus. Kiva ♥

      Poista
  2. Tuo Kettumäki on aivan ihana paikka, kävin siellä joskus vuosi-pari sitten ihastelemassa niitä taloja ja haaveilemassa, että asuisinpa sellasessa... Se koko paikka on jotenkin niin ihanan rauhallinen ja ne talot aivan hurmaavia.

    Ja Susikoskella käytiin tässä ihan äskettäin, se on kans aivan mahtava paikka! Aurinkoisena päivänä siellä on ihana istuskella jokea tuijottelemassa!

    Mukavaa sunnuntai-iltaa sulle! Pian nähdään! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Heli ♥ Kyllä, tuolla Kettumäellä tuo hiljaisuus ja rauha ovat ihan käsittämättömiä. Miten voi olla, vaikka ollaan niin lähellä keskustaa?

      Susikoskella oli kyllä ihana istuskella ulkona ja tuijotella joelle kahvia juoden, ah...

      Piam tosiaan nähdään ♥

      Poista
  3. Juuri niin täydellinen juhannus kun sen kuuluukin olla. Onnea pikkuisille ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marika ja kiva, kun poikkesit kommentoimaan ♥

      Poista
  4. Ihanan kiireetön juhannus ja nuo ajelut on ihan parhaita! Meillä n tapana tehdä ns. peuralenkkejä autolla ja bongailla peuroja ja muita nelijalkaisia metsän eläimiä. Niitä ollaan tehty jo silloin kun lapset olivat pieniä!
    Paljon onnea lapsenlapsille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marita ♥ Minusta noilla ajeluilla on maisemien lisäksi ihana katsella ihmisten pihoja, hih...

      Poista
  5. Juhannukseen kuulee meilläkin ajelu. :) Kiireetön juhannus on parasta. Kivaa uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiina ♥ Mä rakastan muutenkin kiireettömyyttä. Yritän arkenakin hoitaa asiat niin, ettei koskaan olisi kiire. Kiireessä mä ainakin ahdistun tosi herkästi :(

      Poista
  6. Tuo juhannusajelu kuulosti kivalta - sitä vois joskus itsekin kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Mä ainakin tykkään tosi paljon.

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan