Himahiiren kituviikko

Niin se juhannus meni ja arki alkoi taas. Mukava kolmen päivän vapaa oli tervetullut ja sujui paremmin kuin hyvin. Me ollaan kyllä aikamoisia himahiiriä ja viihdytään tosi hyvin ihan vain kotona. Se on ehkä vähän olosuhteidenkin pakottama juttu, kun ei ole varaa matkustella. Meillä ei siis oteta tosta vaan äkkilähtöä etelään, jos aamulla ikkunasta uloskatsoessa sää ei miellytä eikä me muutenkaan hirveemmin reissata. Kai sitä vaan on vuosien mittaan tyytynyt osaansa ja alkanut viihtymään entistä paremmin vaan kotona, vaikka kyllä mä olen aina valmis myös lähtemään johonkin reissuun, jos sellaiseen tilaisuus tarjoutuu.

Mies varsinkin on kiintynyt meidän paikkaan ihan erityisesti ja ymmärrän sen kyllä erittäin hyvin. Ostaessaan talon 16 vuotta sitten sen ja pihan kunto on ollut ihan jotain muuta kuin se on nyt. Remppaa ja raivausta on tehty niin sisällä kuin ulkonakin. Pitkää heinää kasvanut niitty on muuttunut siistiksi nurmikoksi, talo on vaihtanut väriä ja sisällä on sitten tehty "pientä" pintaremonttia melkeinpä joka huoneessa ainakin kertaalleen. Joissain huoneissa mennään jo toista kierrosta. Oma kädenjälki siis näkyy kodissamme ja se on se syy, miksi kodista on tullut meille erityisen tärkeä. Itse olen asunut tuossa kodissa nyt kuusi vuotta ja täytyy tunnustaa, että minulla vei kyllä aikansa ennenkuin kotiuduin. Voin kertoa, että toisen valmiiseen kotiin muuttaminen ei ole ihan helppoa eikä varsinkaan, kun koti on ollut vuosia miehen ja hänen perheensä koti myös hänen entisen avioliitonsa aikana. Omia huonekaluja en juurikaan mukanani tuonnut, vain vaatteeni, astiat ja jotain pientä. Jopa osa lapseni leluista asusteli pitkään varastossa, kun ei niille alkuun ollut mitään paikkaa. Jälkeenpäin ajateltuna tuntuu kyllä aika julmalta. Onneksi mies jatkoi talon remontointia sitten minun kanssani ja sain esittää omia toiveitani sen suhteen. Remontoinnin myötä kodista on tullut meidän näköisemme ja nyt jopa minä tunnen sen oikeasti omakseni ♥

Mutta nyt siis juhannuksen miniloma on takana ja menossa on mun kituviikko. Mulla nimittäin alkaa tämän työviikon jälkeen kesäloma, JEEEE!! Tänä vuonna pidänkin kaikki neljä kesälomaviikkoa yhteen putkeen, kun se kerran työnantajan puolesta on mahdollista. Neljä viikkoa. Koko heinäkuu. Unelma. Tuntuu kyllä jotenkin niin hyvältä. Vaikka olen hurjan hyvin jaksanut olla töissä sen alkuvuoden pitkän sairasloman jälkeen, tällä viikolla on alkanut tuntua, että loma tulee tarpeeseen. Uskon kuitenkin, että jokaisen työssakäyvän ihmisen loma tulee aina tarpeeseen. Välillä pitää vaan saada olla poissa niistä työkuvioista ilman aikatauluja ja saada tehdä jotain ihan muuta. Meillä miehellähän ei ole lainkaan kesälomaa, koska on pätkätyöläinen. Minä vietän siis lomani periaatteessa yksin. Miehen ainut kesäloma/-reissu alkaa tänään, kun hän lähtee iltapäivällä Pärnuuseen rata-autokisoihin. Yhdelle viikolle pyydetty pitkä vapaa tietää hänelle pitkiä työputkia ja yhden vapaapäivän työviikkoja, joten yhteinen aina lomani aika on todellakin kortilla. Olen kuitenkin iloinen, että mies pääsee irrottautumaan hetkeksi arjesta ja sen oravanpyörästä, vaikka kieltämättä olisihan se ollut ihanaa viettää puolikas viikko miehen kanssa jollain yhteiselläkin reissulla... Itselläni ei ole tulevalle lomalleni mitään muita suunnitelmia kuin yhteinen viikonloppu lastenlasten kanssa lomani puolivälissä. Muun ajan ajattelin elää hetkessä ja tehdä, mitä mieleen juolahtaa. Saa nähdä, mitä saan aikaiseksi vai saanko mitään?!