Himahiiren kituviikko

29.6.2016

Niin se juhannus meni ja arki alkoi taas. Mukava kolmen päivän vapaa oli tervetullut ja sujui paremmin kuin hyvin. Me ollaan kyllä aikamoisia himahiiriä ja viihdytään tosi hyvin ihan vain kotona. Se on ehkä vähän olosuhteidenkin pakottama juttu, kun ei ole varaa matkustella. Meillä ei siis oteta tosta vaan äkkilähtöä etelään, jos aamulla ikkunasta uloskatsoessa sää ei miellytä eikä me muutenkaan hirveemmin reissata. Kai sitä vaan on vuosien mittaan tyytynyt osaansa ja alkanut viihtymään entistä paremmin vaan kotona, vaikka kyllä mä olen aina valmis myös lähtemään johonkin reissuun, jos sellaiseen tilaisuus tarjoutuu.


Mies varsinkin on kiintynyt meidän paikkaan ihan erityisesti ja ymmärrän sen kyllä erittäin hyvin. Ostaessaan talon 16 vuotta sitten sen ja pihan kunto on ollut ihan jotain muuta kuin se on nyt. Remppaa ja raivausta on tehty niin sisällä kuin ulkonakin. Pitkää heinää kasvanut niitty on muuttunut siistiksi nurmikoksi, talo on vaihtanut väriä ja sisällä on sitten tehty "pientä" pintaremonttia melkeinpä joka huoneessa ainakin kertaalleen. Joissain huoneissa mennään jo toista kierrosta. Oma kädenjälki siis näkyy kodissamme ja se on se syy, miksi kodista on tullut meille erityisen tärkeä. Itse olen asunut tuossa kodissa nyt kuusi vuotta ja täytyy tunnustaa, että minulla vei kyllä aikansa ennenkuin kotiuduin. Voin kertoa, että toisen valmiiseen kotiin muuttaminen ei ole ihan helppoa eikä varsinkaan, kun koti on ollut vuosia miehen ja hänen perheensä koti myös hänen entisen avioliitonsa aikana. Omia huonekaluja en juurikaan mukanani tuonnut, vain vaatteeni, astiat ja jotain pientä. Jopa osa lapseni leluista asusteli pitkään varastossa, kun ei niille alkuun ollut mitään paikkaa. Jälkeenpäin ajateltuna tuntuu kyllä aika julmalta. Onneksi mies jatkoi talon remontointia sitten minun kanssani ja sain esittää omia toiveitani sen suhteen. Remontoinnin myötä kodista on tullut meidän näköisemme ja nyt jopa minä tunnen sen oikeasti omakseni ♥


Mutta nyt siis juhannuksen miniloma on takana ja menossa on mun kituviikko. Mulla nimittäin alkaa tämän työviikon jälkeen kesäloma, JEEEE!! Tänä vuonna pidänkin kaikki neljä kesälomaviikkoa yhteen putkeen, kun se kerran työnantajan puolesta on mahdollista. Neljä viikkoa. Koko heinäkuu. Unelma. Tuntuu kyllä jotenkin niin hyvältä. Vaikka olen hurjan hyvin jaksanut olla töissä sen alkuvuoden pitkän sairasloman jälkeen, tällä viikolla on alkanut tuntua, että loma tulee tarpeeseen. Uskon kuitenkin, että jokaisen työssakäyvän ihmisen loma tulee aina tarpeeseen. Välillä pitää vaan saada olla poissa niistä työkuvioista ilman aikatauluja ja saada tehdä jotain ihan muuta. Meillä miehellähän ei ole lainkaan kesälomaa, koska on pätkätyöläinen. Minä vietän siis lomani periaatteessa yksin. Miehen ainut kesäloma/-reissu alkaa tänään, kun hän lähtee iltapäivällä Pärnuuseen rata-autokisoihin. Yhdelle viikolle pyydetty pitkä vapaa tietää hänelle pitkiä työputkia ja yhden vapaapäivän työviikkoja, joten yhteinen aina lomani aika on todellakin kortilla. Olen kuitenkin iloinen, että mies pääsee irrottautumaan hetkeksi arjesta ja sen oravanpyörästä, vaikka kieltämättä olisihan se ollut ihanaa viettää puolikas viikko miehen kanssa jollain yhteiselläkin reissulla... Itselläni ei ole tulevalle lomalleni mitään muita suunnitelmia kuin yhteinen viikonloppu lastenlasten kanssa lomani puolivälissä. Muun ajan ajattelin elää hetkessä ja tehdä, mitä mieleen juolahtaa. Saa nähdä, mitä saan aikaiseksi vai saanko mitään?!



19 kommenttia:

  1. Kotona menee meidänkin lomat. Tykkään olla puutarhassa ja ei sitä hevin viitsi jättää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri! Meillä mies myös viettää kaiken vapaa-ajan ulkona. Mä voisin opetella samaan, kun kuitenkin tykkään kaikesta kauniista. Kyllähän sitä voi laajentaa noita sisustusjuttuja tuonne puutarhan ja pihan puolelle. Pari DIY -juttua onkin jo mielessä.

      Poista
  2. Meilläkin kotoillaan loma. Ihan siksi, ettei kasvihuonetta voi yksin jättää, saati teiniä. :) Mutta eikö se ole niin, että kodin tulee olla kaiken olemisen sydän. Miksi sieltä edes haluaisi olla pitkään poissa? Tuo polkupyörä on muuten aivan ihana. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttavaa kuulla, että muutkin kotoilevat lomillaan. Jotenkin mulla vaan on ollut sitten sellainen virheellinen käsitys, että kaikki matkustelee tosi paljon. Koti pitäisi olla turvapaikka ihan jokaiselle. Paikka jossa viihtyy ja on hyvä olla ♥

      Polkupyörän olen kaivanut lapsuudenkotimaisemista aitan takaa. Mä pelastin sen ja annoin sille uuden elämän. Se on aarre, josta en varmasti koskaan luovu.

      Poista
  3. Kotona ollaan täälläkin.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Koti on paras paikka maailmassa <3
    Mekin viihdytään kyllä kotona tosi hyvin ja silloin kun aikaa on ei edes kylästellä :) Samat jutut täälläkin loman varalle, ei mitään sen kummempaa ole vielä suunnitteilla, hetkessä mennään!
    Mukavaa Krisse, kun vapaus pian koittaa ;) mulla se alkaa vasta heinäkuun lopulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Home sweet home ♥ On kyllä tosi kivaa päästä pian lomailemaan ja tosiaan tällä kertaa neljä viikkoa putkeen. Ihan luxusta! Työniloa sinulle, Sari ♥ Pian sinunkin lomasi koittaa.

      Poista
  5. Kotiloma täälläkin, ens viikko vielä pitää töissä jaksaa ja sit se alkaa!! Jotain pientä ajelua on mietitty mutta saa nyt nähdä toteutuuko mikään...

    Jaksaa jaksaa Krisse, pari päivää sulla enää ja sit voit vipata tennarit nurkkaan ja olla ihan relax! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Heli ♥ Yritän tehdä lomalla vaan kivoja juttuja ja niitä pakollisia kotihommiakin vähän rennommalla otteella ilman stressiä. Jaksuja sinullekin viimeisiin työpäiviin ja -viikkoon ennen lomaa, Heli ♥

      Poista
  6. Kyllä kotona on mukava olla, ei sitä reissata tarvi. Yhdessäolo on sitä tärkeintä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, meillä vaan mies on koko kesän töissä, kun hänellä ei ole lomaa, mutta onneksi sentään joitain vapaita!

      Poista
  7. Kotona ollaan täälläkin <3 vaikka kaksi haavetta on suunnitteilla . Pikku loma rapakon toiselle puolelle Carl Larsonin kotimuseoon ja sitten ajelulle Tuusulan rantatielle.
    Oma koti ja perhe siinä ympärillä. Mitä sitä ihminen muuta kaipaiskaan. Arkea ja pikkusia juhlia. Lämpöä ja sadettakin. Meillä on viikonloppuna isot hipat. Tyttären ja miehensä 10v vihkivalan uudistus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä täytyy vain oppia löytämään arjesta niitä pieniä ilon aiheita ja onnen hetkiä. Teillä tulossa varmasti ihanat juhlat ♥

      Poista
  8. No nyt löytyi itseä kiinnostava blogi! :). Itse olen vasta kaksi päivää sitten aloittanut bloggauksen. Tässä, kun katselin sivujasi ja luin kirjoituksiasi, huomasin, että paaaaljon on vielä itsellä opittavaa bloggauksesta. :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että blogini kiinnostaa. Bloggaaminen on hauska harrastus ja vaikka tätä on harrastanut jo pidempään, silti joka päivä oppii uutta. Tervetuloa mukaan blogien ihmeelliseen maailmaan!

      Poista
    2. Kiitos :). Vasta alkeet alkaa pikkuhiljaa jäsentymään itselle. Eiköhän se tästä :).

      Poista
  9. Kotona on hyvä olla! <3 Eikä tarvitse kauas lähteä, jos haluaa vaihtelua. Ihan kotimaassakin on paljon nähtävää...meillä on tapana tehdä päiväreissuja, ajella jonnekkin kivaan kahvilaan kahville...kivoja reissuja ovat olleet ja yöksi pääsee omaan sänkyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivreitkillä saa tosiaankin vaihteua lomaan ja tuo on ihan totta, että kotimaassakin on paljon nähtävää. Kivaa heinäkuuta sinulle, Marita ♥

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan