Lauantaiterkut täältä Arjen Helmistä ♥ Mullahan on aina viikonloput vapaata töistä, joten olenkin tänään viettänyt vapaapäivää ihan kotoillen. Aamulla heräsin kyllä ihan ajoissa seiskan maissa, kun mies teki lähtöä töihin. Tänään olikin sitten hänen määräaikaisen työsuhteensa viimeinen työpäivä, huoh... Nyt sitten taas ollaan uuden edessä...tai eihän tuo työttömyys nyt meille enää mikään uusi juttu ole, mutta kuitenkin. Jotenkin siihen jo tottu, että mieskin oli töissä ja sehän oli hurjan kivaa. Talouskin alkoi pikku hiljaa korjaantua, mutta ihmeitähän tässä ei vielä ehtinyt tapahtua, vaikka elo alkoi jo olemaankin himpun verran helpompaa. Nyt jää siis nähtäväksi, mihin tilanteemme kääntyy.
Jep, mä rakastan kiireettömiä aamuja! Saan juoda aamukahvini/teeni kaikessa rauhassa, selailla kavereiden some-päivityksiä, uusia instakuvia ja lueskella kaikessa rauhassa seuraamieni blogien uusia postauksia. Uusin innostuksen kohteeni on tuo StyleRoom. Niitä kuvia ja profiileja selailin tänäkin aamuna. StyleRoomissa on ihan mielettömän ihania sisustuskuvia ja tee-se-itse-juttuja. Innostuin asiasta niin paljon, että loin sinne itsellekin profiilin (pääseeköhän kuvia muuten katsomaankaan? ööö...en tiedä!) ja nyt Arjen Helmiäkin löytyy siis StyleRoomista. Käykää ihmeessä tutustumassa StyleRoomiin, jos ette vielä ole käyneet. Suosittelen.
Aamun aloituksen jälkeen tein alakerrassa sellaisen pikasiivouksen. Imuroin, pyhin vähän (tosi vähän) pölyjä ja laittelin vähän tavaroita paikoilleen. Sitten olikin mukava kellahtaa sohvalle viltin alle katselemaan eilistä Emmerdalea. Emmerdale on oikeastaan ainut sarja ja ohjelma tällä hetkellä, mitä seuraan ja katselen telkkarista, mutta siihen olenkin sitten jäänyt ihan koukkuun ja jokainen jakso on nähtävä, hih...
Varmaan monesti aiemmin onkin jo tullut selväksi, että olen kynttilöiden suurkuluttaja. Nyt kun ulkona on päivisinkin tosi hämärää, tykkään poltella kynttilöitä läpi päivän. Mulla palaa paljon tuikkuja erilaisissa tuikkukipoissa sekä led-kynttilöitä. PerfectHomelta emännän etuna saamani led-kynttilät ovat suosikkejani, koska ovat niin aidon näköisiä. Siinä kynttilöiden loisteessa sitten keittelin tämän syksyn ekat riisipuurot. Tykkään riipipuurosta tosi paljon ja syönkin sitä sitten aina niin, että napa roikaa :))
Koska mulla ei tänään ollut mitään "ihan pakko tehdä"-juttuja eikä sovittuja menoja, otin puuron päälle parin tunnin päikkärit samalla kun odottelin tyttöä käymään. Tyttö on viikonlopun vietossa poikakaverinsa luona, mutta poikkesivat sitten iltapäivällä meilläkin ennen elokuviin menoa. Siinä sitten juteltiin niitä näitä, juotiin kahvit ja pelattiin vähän korttia. Ihan rennolla otteella olen siis viettänyt tätä päivää. Mitään ihmeitä en ole tehnyt ja se on välillä ihan hyvä juttu. Nyt on sauna lämpiämässä ja mieskin jo kotona. Saunan jälkeen katsellaan varmaankin vähän telkkua, höpötellään ja käydään varmaan ihan ajoissa nukkumaan. Tälläisistä päivistä mä tykkään, kun voi tehdä, mitä tykkää ja huvittaa eikä ole kiire minnekään.
Miten sinun lauantai päiväsi on mennyt?
Voi, kun kuulostaa kivalta aikatauluton vapaapäivä!<3 Ei mullakaan mitään varsinaista aikataulua ole tänään ollut, mutta käytiin Hämeenlinnassa hakemassa teinille appiukolla hetken käytössä ollut sänky, useampi tunti vierähti ja kaupan kautta kotiin. Aamupäivällä hieman haravoitiin miehen kanssa pihaa, sitä hommaa pitää varmaan jatkaa huomenna.
VastaaPoistaPidetään peukkuja, että miehesi saa pian töitä! Nää on niin kurjia aikoja tuon työllistymisen kannalta, mutta toisaalta, kun sun mies onnistui jo aiemminkin, niin sehän on erittäin hyvä merkki! Tsemppiä kovasti!
Kiitos Taina ♥ Tälläisiä päiviä vaan pitää olla aina välillä, muuten ei akut lataannu eikä jaksa. Mä olen aika toiveikas miehen työllistymisen suhteen, joten vielä en ole suuremmin asiaa jaksanut miettiä. Mukavaa lauantai-iltaa Sinulle, Taina ♥
PoistaKuulostaa oikein mukavalta tämä sinunkin päiväsi. Itse vietin aikaa tänään messuilla. Siitä lisää maanantaina :D
VastaaPoistaIhanan rentoa lauantai-iltaa!
Kiitos Outi ♥
PoistaIhanan leppoisa päivä <3 Jos liikaa on menoja joka viikonloppu, alkaa oikein ahdistamaan. Pakko saada ladata akkuja. Toivottavasti miehesi löytää pian uuden työn. <3
VastaaPoistaKiitos Tiia ♥ mä olen muutenkin sellainen ihminen, etten tykkää kiireestä. Vaikka tekemistä olisi paljonkin, mutta kun ne saa tehdä kaikessa rauhassa, hommat tuntuvat paljon mielekkäimmiltä :))
PoistaIhanan kuuloinen päivä ollut sulla ❤ mä pidän kanssa peukkuja työasioiden järjestymisen puolesta! Mukavaa viikonlopun jatkoa ❤
VastaaPoistaKiitos P ♥ Tänään vietetään isänpäivää tässä kotosalla ja käymällä onnittelemassa miehen isää eli lastemme ukkia sekä viemässä kynttilä isäni haudalle ♥
PoistaKuulostaapa juurikin täydellisen rennolta vapaapäivältä :) Juuri noin pitäisikin aina silloin tällöin saada viettää päivä tai pari. Täällä lauantai meni töissä, ostoslauantait alkoi ja saatiin vielä sulkemisen jälkeen viimein valomainoskin korjattua :) Joten, työntäyteinen päivä, huomenna vapaillaan!
VastaaPoistaMä olen myös sitä mieltä, että kaksi tälläistä päivää peräkkäin ei olisi ollenkaan huono juttu. Niinpä yritän, jos mahdollista, ottaa viikonloput aina välillä mahdollisimman rennosti, kun ne kerta minulla ovat aina vapaita. Ihminen ei ole kone. Se tarvitsee välillä myös lepoa...ainakin näin vanhempana :))
PoistaVoi kun joku antais mulle vähän sisustusgeeniä ;)
VastaaPoista...ja minulle jotain kauneus/muotigeeniä ;)
PoistaOlipa niin rennon ja tunnelmallisen tuntuinen vapaapäivä sulle ♥ Ja ihania kuvia näpsinyt kodista!!!! Mulla on noita siivoushommia huomenna aamulla edessä kun tänään kummitytön kanssa vietin päivää. Pikasiivous ennen kahvin vientiä miehelle sänkyyn :) Ja Tiitiäinenkin tulee huomenna kotiin, jeeeee!!! Mukavaa sunnuntaita ♥
VastaaPoistaKiitos Katja ♥ Sinullakin on varmasti ollut mukava päivä kummitytön kanssa. Meillä mies joutui keittämään kahvinsa itse, kun ei yhtään lasta herännyt meidän kanssa täällä kotona tähän aamuun. Ihanaa, että saatte Tiitiäisen isänpäivän kunniaksi kotiin ♥ Kaikkea hyvää sinne nuorelle perheelle ja tietenkin teille kaikille muillakin ♥
PoistaIhanat kuvat! Tuo puinenn naulakko on niin ihana! <3
VastaaPoistaHyvää viikonloppua!
Kiitos Marita ♥ Naulakko on yksi mun aarteista, josta en varmasti koskaan luovu. Hyvää viikonlopun jatkoa Sinullekin, Marita ♥
PoistaKivan rento päivä ollut siellä ja ihania kuviakin olet räpsinyt:)
VastaaPoistaMukavaa iltaa sinne ja hyvää huomista Krisse <3
Kiitos Sari ♥ ja mukavaa isänpäivää Sinullekin ♥
PoistaIhanan rentoa - sitä on ollut meilläkin tänään. Toivotaan, että työttömyys ei jää asumaan - varsinkin kun tiedämme, että on taitava kaveri tekemään mitä vain. Emmerdalea olen katsonut joskus -90 luvun lopulla ... apua -onko siitä niin kauan. Muistan, että joka jakso piti katsoa. Se oli jotenkin kiva sarja ja hyvin on nähtävästi paikkansa pitänyt kun vieläkin seuraat :) Me ihmiset tarvitsemme tämmöisiä kivoja hömppiä elämäämme :) Mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle ja perheellesi <3.
VastaaPoistaKiitos Anne ♥ Luulenpa, että tämä vuoden vaihde/alkuvuosi voi olla aika haasteellista saada uutta työtä. Keväämmällä voi sitten taas tilanne helpottua...tai ainakin uskon ja toivon niin. Olin pitkään, etten tuossa välissä katsonut Emmerdalea lainkaan, mutta nyt olen jäänyt uudestaan siihen koukkuun. Ihanaa isänpäivää sinne teille ♥
PoistaIhanan rento päivä. Meilläkin lauantai sujui rennoissa fiiliksissä. Tänään sain sentään jotakin aikaiseksi :)
VastaaPoistaMukavaa isänpäiväsunnuntaita.
Kiitos Kati ♥
PoistaIhanaa! Kävin katsomassa myös tuon StyleRoomin ja iik, miten ihania juttuja siellä <3 Kiitos vinkistä! Siellä vois viettää aikaa tuntitolkulla:) Mulla myös tollasesta harmaasta puusta tehtyjä naulakoita, oon niitä esitellytkin jossain postauksessa <3
VastaaPoista