Tuulta päin...

21.3.2015

Perjantaina saimme isomman lapsenlapsistamme meille yökylään. Lauantaille oli povattu takatalvea, mutta ainakaan täällä meillä ei vielä ole lunta satanut. Ilma on kyllä selkeästi kylmentynyt ja aika kova tuulikin täällä on. Kylmää ilmaa uhmaten me kuitenkin pakkasimme eväät ja polttopuut reppuihin ja lähdimme metsäretkelle.


Alkumatka mentiin autolla ja sitten jatkettiin jalan. Kuljettiin pitkin metsätietä ylös kalliolle ja lopulta polkua pitkin kylän laavulle. Välillä oli tosi liukasta, mutta päästiin kuitenkin perille.


Perillä ukki teki poikien (naapurinkin poika oli mukana) kanssa heti tulet nuotioon. Sitten vain odoteltiin hiilloksen syntymistä, että päästiin makkaran paistoon.



Ukki teki puun oksasta hyvän "haarukan", jolla oli kiva napsia makkaran paloja suuhun. Grillikausi on nyt siis avattu.



Aikuisten tuijotellessa nuotion tulia, lapset leikkivät hippaa, piilosta ja tutkivat muuten vain lähimaastoa.





Laavupaikalla oli tehty metsän raivaushommia ja pojat rakensivat havun oksista hienon majan, jossa oli kiva leikkiä.


Retkeltä saapui mummolaan punaposkista väkeä. Pikkuinen vieraamme kipitti pupu kainalossa suoraan päikkäreille eikä unta tarvinut juurikaan houkutella, kun pienet silmät painuivat kiinni. Hyvä niin! Jaksetaan sitten iltasella käydä vielä saunassa ja leikkiä yhdessä.

Mukavaa lauantai-iltaa kaikille ♥

18 kommenttia:

  1. Ihana päivä ollut teillä <3

    VastaaPoista
  2. Retkeily on kyllä ihan parasta.Ja lapset tykkää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee vaan liian harvoin lähdettyä retkeilemään, mutta jospa tästä nyt tulisi tapa.

      Poista
  3. Missä on noin ihana paikka? Mekin käytiin kunnon iltakävelyllä ja pienellä puistopiipahduksella. Oli aivan ihana ilma, vaikka tuuli meinasikin viedä pipon mennessään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä laavupaikka on tässä ihan meidän lähellä. Tuuli oli kyllä aika raakaa, mutta kun oli hyvin päällä niin pärjättiin =)

      Poista
  4. Niin hellyttäviä kuvia :)

    VastaaPoista
  5. Onpa teillä ollut kiva päivä.
    Hauska kuva kuusesta, joka kasvaa yksinään kiven päällä (tai ainakin näyttää siltä).
    Mukavaa lauantai-illan jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava päivä on nyt illassa. Kyllä se kuusi kasvaa ihan yksin siellä kiven päällä. Hassua. Mukavaa lauantai-illan jatkoa Sinullekin, Kati ♥

      Poista
  6. Retkeily on ihanaa ja parhaat reissut muistaa vielä isonakin! Pirtsakkaa viikonlopun jatkoa täältä Oulusta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toivon, että tuo pieni tyttö muistaa nämä meidän yhteiset hetket ja retket pitkään. Tämä tuskin tulee olemaan viimeinen retkemme =) Aurinkoista viikonloppua sinne Ouluun ♥

      Poista
  7. Voi, miten mukavan kuuloinen ja näköinen lauantai siellä on ollut!
    Tuomoset retket on kivoja ja jäävät niin hyvinä muistoina mieleen:)

    Leppoisaa huomista Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Puhuttiinkin, että oli tosi hyvä idea lähteä retkelle. Meillä oli kaikilla tosi mukavaa eikä palelluttukaan, vaikka oli niin kylmä tuuli. Mukavaa sunnuntaita Sinullekin ♥

      Poista
  8. Anonyymi22.3.15

    Makkaran paisto nuotiolla hyvässä seurassa kuulostaa niin ihanalta, tuota täytyisi itsekin ehtiä perheen kanssa tehdä <3 Aurinkoista sunnuntaita<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin mietin, että pitäisi retkeillä useammin perheen kanssa ♥ Aurinkoista sunnuntaita Sinullekin ♥

      Poista
  9. Ihana retki :)
    Laavulla makkaranpaisto on parasta.
    Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Makkarat maistui niin hyvälle ja hupenivat äkkiä. Mukavaa sunnuntaita Sinullekin, Marika ♥

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan