Pages

21.12.2019

Kuuluvatko lahjat jouluun?

Kolme yötä jouluun... Minulla alkoi eilen jouluvapaat. En oikein meinaa edes uskoa tätä todeksi, että saan laskeutua ja valmistautua jouluun ihan kaikessa rauhassa eikä joulun pyhinäkään tarvitse lähteä välillä töihin, vaan voin nauttia kiireettömästä ja tunnelmallisesta joulun ajasta yhdessä läheisteni kanssa. Loma tulee kyllä tarpeeseen, koska sitä ei ole ollut liki vuoteen tai ei siis koko yhdeksän kuukauden aikana, mitä olen ollut nykyisessä työpaikassani. Siitä johtuen eilinen ilta menikin ihan vain ollessa, kun väsymys painoi eikä oikein jaksanut tehdä mitään. Muutaman lahjan kuitenkin taas paketoin jo valmiiksi.

Lahjat ja joulun kaupallisuus puhuttavat varmasti joka vuosi. Itse vuosia kaupan alalla työskennellessäni näin sen ostohysterian, mikä valtasi ihmiset joulun alla. Kauppojen joulu alkaa jo varhain syksyllä eikä sille vaan voi minkään. Se vaan menee niin. Jokainen voi kuitenkin itse vaikuttaa omaan ostokäyttäytymiseensä ja siihen lähteekö mukaan ostohysteriaan. Oma suunnitelmani on joka vuosi se, että hankin lahjat riittävän ajoissa enkä jätä niiden hankintaa viime tippaan, jolloin vältyn myös pakko-ostoksilta, kun ei tarvitse ostaa vain jotain ostamisen pakosta. Minulla ostopakkoa ei lahjoihin kuulu, koska mietin jo kotona ennakkoon hyvissä ajoin, mitä kellekin ostan ja sitten vain marssin kauppaan ja teen ostokseni. Minä en siis lähde koskaan niinsanotuille jouluostoksille kiertelemään ja pähkäilemään, mitä jollekin sattuisi löytymään. 

Kuuluvatko lahjat sitten edes ylipäätään jouluun? Minun mielestäni kuuluvat. Koska pidän yllätyksistä, pidän myös lahjoista. Tottakai lahjoja on ihana saada itsekin, mutta minusta lahjoja on myös erityisen ihana antaa muille. Meillä myös aikuiset saavat lahjoja. Minusta se on yksi tapa osoittaa itselle tärkeille ihmisille, että välittää. Se on myös hyvä tapa kiittää näitä ihmisiä, jotka ovat auttaneet meitä arjessa, pelastaneet pulasta tai muuten vaan tehneet meidän arjestamme astetta helpompaa kulkea. Minulle tulee äärimmäisen hyvä olo, kun saan ja pystyn muistamaan läheisiäni. Lahjan ei tarvitse olla kallis tai jotain hienoa, vaan se voi olla myös itsetehty, kunhan se on hankittu ajatuksella. Moni saa meiltä tänäkin jouluna neulomani villasukat lahjaksi. Tiedän jo neuloessani, mitkä sukat menevät kenellekin. Villakukkia neuloessani ajattelen aina lämmöllä villasukkien saajaa. 

Kuuluuko sinun mielestäsi lahjat jouluun? Ostatteko te lahjoja vain lapsille vai myös aikuisille? Kärsitkö joulustressistä lahjojen vuoksi vai hankitko lahjat jo hyvissä ajoin?

Tunnelmallisia joulun aluspäiviä sinulle ♥

13 kommenttia:

  1. Joulu on todella kolmen yön päässä ja se on tämänpäiväisen postaukseni otsikkokin. Meillä ostetaan kyllä lahjoja aikuisillekin, mutta nyt on ollut puhetta ettei enää esi vuonna ostettaisi muuta kuin lapsille. Mulla tulee joka vuosi stressi lahjoista. Naisille ja tytöille keksin kyllä helposti ostettavaa, mutta miehille ja pojille en sitten millään. Mukavaa joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina ♥ Harmi, että lahjat aiheuttavat stressiä. Itse yritän aina ostaa miehille jotakin sellaista, mitä he tarvitsevat tai mikä liittyy heidän harrastuksiinsa. Monesti myös kysyn heiltä, mitä he haluaisivat saada lahjaksi tai mitä he tarvitsisivat. Joskus ostan lahjan, joka on yhteinen puolison kanssa. Silloin se voi olla vaikka joku astia, jota lahjan saajat keräävät.

      Poista
  2. Minä päätän joka vuosi, että hankin vain ihan vähän, ja sitten lähtee mopo käsistä. Tosin meillä ostetaan yleensä enemmän käytännöllisiä lahjoja eli sellaisia tavaroita ja vaatteita, joita hankittaisiin todennäköisesti muutenkin - nyt ne vain tulevat aattona paketista. Joku yllätysjuttu jokaiselle, mutta pääasiassa mennään tarpeellisella, ainakin suurin piirtein :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta hyödyllisten lahjojen hankkiminen on ihan järkevää eikä minusta siksi tarvitse kokea siitä ainakaan huonoa omaatuntoa, jos niitä nyt sitten tulee ostettua useampiakin. Itsekin suosin hyödyllisiä lahjoja ja varsinkin sellaisia, joista on iloa saajalleen.

      Poista
  3. Minusta lahjat kuuluvat jouluun ja meillä lahjoja ostetaan aikuisillekin, niin että kaikki saavat jotakin. Ei mitään suurta, vaan pientä ja tarpeellista. Meillä mies ostaa joka joulu arpoja ja niitä on jännittävää raaputella.

    Ihanaa, kun saat lomailla joulun ja nauttia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Tärkeintä on, että muistetaan toista. Lahjalla voi kertoa toiselle, kuinka tärkeä hän on. Joululoma tuli tarpeeseen ja olen siitä niin iloinen.

      Poista
  4. Minä ostelen enää muutamille lahjoja, mutta kyllä pieni muistaminen kuuluu melkein juhlaan kuin juhlaan, niin siis tietenkin myös jouluun. Ihania vapaita sinulle Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi ♥ Ihanaa, kun saa olla joulun ajan vapailla. Sitten taas jaksaa paremmin töissäkin. Olen samaa mieltä kanssasi, että muistaminen kuuluu kaikkiin juhliin, niin myös jouluun.

      Poista
  5. Kyllä jouluun kuuluu lahjat ja meillä muistetaan myös aikuisia, toki lapsia lahjotaan enempi :)
    Mä en oikeastaan koskaan stressaa joulusta, sillä nautin niin shoppailusta kun muustakin hössötyksestä.

    Nautihan vapaista ja ihanaa joulun aikaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maiccu ♥ Varmasti nautin lomastani. Sinulla on oikea asenne jouluun. Osaat olla stressaamatta.

      Poista
  6. Kiva postausidea! Kyllä minustakin lahjat kuuluvat jouluun. Tosin näin aikuisten kesken vaihdamme usein myös sellaisia "lahjakortteja" eli tehdään jotain kivaa yhdessä. Lapsille toki lahjoja koska he odottavat sitä joulupukin vierailu ja lahjoja niin innokkaasti.

    Ihanaa lomaa, jonka olet ansainnut ♥ ja oikein mukavaa ja lämminhenkistä joulua sinulle Krisse ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjo ♥ Lahjakortti onkin hyvä lahjaidea aikuiselle. Vähän kun kuullostelee, mistä toinen tykkää, niin helposti onnistuu lahjakortin valinnassa. Minäkin sain viime jouluna sen lahjakortin, missä sain laatuaikaa siskoni kanssa Helsingissä.

      Poista
  7. Meidän lähipiirissä on jo vuosia sitten sovittu, että aikuisten joulumuistamiset ovat nimellisiä ja niistä ei tarvitse ottaa stressiä. Joinain vuosina olen lahjoittanut lahjarahat hyväntekeväisyyteen ja kertonut kortilla, mitä järjestöä olen tukenut. Lapset toki kaipaavat paketteja, varsinkin pienet, joten heille paketit suotakoon :) Isot lapset haluavat lahjakortit ja se on mielestäni hyvä, voivat sitten itse valita esim. mieleisiä vaatteita. Leffaliput ovat meillä myös olleet hyvä lahja. Ihanaa joulun aikaa teidän perheelle ❤

    VastaaPoista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!