Marjapiirakka - helppo tehdä myös lasten kanssa

15.9.2019

Lapsenlapset ovat meillä viikonlopun vietossa, kun vanhemmat juhlivat kavereiden kanssa tyttäreni pyöreitä vuosia. En kyllä oikein meinaa ymmärtää, kuinka nuo omat lapset voivat täyttää jo tuollaisia pyöreitä vuosia, vaikka itse on juuri ja juuri sen 25...vai miten se nyt oli?! Yhtään ei nimittäin tunnu siltä, että olisi viisikymmentä mittarissa. Muistan sen, kun oma isäni täytti viisikymmentä. Silloin tuntui, että isä on ikäloppu ja nyt olen itse samanikäinen. Ei se viisikymmentä taidakaan olla niin paha juttu. Ehkä se on vain numeroita ja jos elää sata vuotiaaksi, niin elämä on vasta puolessa välissä.

Mutta oli synttäreitä tai ei, lastenlasten kanssa on aina mukava viettää yhteistä aikaa. Usein ihan tavalliset arkiset asiat ja touhut ovat sitä parhainta puuhaa. Lapsenlapset ovat jo niin isoja, että leikkivät mummolan leluilla jo itsekseen ja mummo voi istua nojatuolissa neulomassa. Mukava siitä on katsella lasten touhuja ja kuunnella heidän hauskoja juttujaan. Parhaimmillaan asiat vain soljuvat eteenpäin omalla painollaan. Välillä tulee kuitenkin hetkiä, ettei ole kertakaikkiaan mitään tekemistä. Silloin on hyvä napata yllätyskortti hihasta. Tällä kertaa se oli leipominen. 








Leipominen on aina lapsille mieluista puuhaa, kun saa itse tehdä niitä aikuisten juttuja ja lopuksi pääsee vielä maistelemaan omin pikku kätösin leivottuja herkkuja. Yksi helposti lasten kanssa toteutettava leivonnainen on marjapiirakka, jossa taikinassa sekoitetaan ilman mitään koneita kaikki ainekset yhteen. Pohjaan käytetään piimää, jonka hapan tuoksu ei välttämättä ole lasten mieleen., mutta kaikesta selvitään. Yhdessä tehden leipominen onnistuu. Minä mittasin lapsille ainekset ja he lisäsivät ne kulhoon ja sekoittivat taikinan tasaiseksi. Sitten yhdessätuumin kaadettiin taikina uunipellille ja tasoiteltiin taikina suht tasaisesti. Lopuksi lapset vielä ripottelivat päälle mustikoita ja punaisia viinimarjoja. Piirakkaan voi käyttää niin tuoreita kuin pakastettujakin marjoja. Ja sitten vain piirakkaa uuniin ja odottelemaan, milloin päästään maistamaan sitä.

Helppo marjapiirakka

4 dl piimää
4 dl sokeria
1 1/2 dl juoksevaa margariinia
6 1/2 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
6-8 dl kauden marjoja

Aloita piirakan valmistaminen sekoittamalla piimä, sokeri, juokseva margariini, jauhot ja leivinjauhe. 
Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele marjat pinnalle.
Paista uunin keski-/alatasolla 200 asteessa noin 20-25 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä.
Halutessasi voit tarjoata marjapiirakan kanssa vaniljakastiketta tai vaikkapa vaniljajäätelöä. 

Lasten kanssa leipoessa on hyvä ohjeistaa lapsia ja kertoa kokoajan, mitä tapahtuu. Nyt tehdään tämä, pidä sinä kiinni kulhosta, ettei se lipsahda lattialle, kun sisko sekoittaa taikinaa jne. Lasten kanssa leipoessa kannattaa myös sulkea silmät sotkuilta. Jauhot pöllyää ja vaatteisiinkin saattaa mennä taikinaa, mutta sotkut ja vaatteet ehtii siivoamaan ja pesemään sitten jälkeenpäin. Lasten kanssa leipoessa kannattaa nauttia lapsista ja siitä hetkestä. Näissä hetkissä luodaan noille pienille niitä lapsuusmuistoja, joita voidaan sitten vielä vuosienkin päästä yhdessä muistella.




Leppoisaa sunnuntaita kaikille ♥

15 kommenttia:

  1. Helppo ja herkullisen näköinen piirakka.
    Kivaa sunnuntaita!💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Nämä reseptit, joissa vain sekoitetaan ainekset keskenään ovat tosi helppoja ja nopeita tehdä. Itse valmis piirakkakin maistui hyvälle.

      Poista
  2. Näyttääpä herkulliselta ja kivaa puuhailua yhdessä lastenlasten kanssa. He ovat niin touhukkaan näköisiä leipoessaan. Itse tein reilu viikko sitten marjapiirakan mustikoista ja punaisista viinimarjoista. Ei ehtinyt kuvaan se piirakka - katosi aika äkkiä kahvipöydästä.
    Mukavan leppoisaa sunnuntaita Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjo ♥ Lapsenlapseni ovat tosi touhukkaita tekemään kaikenlaista. Tyttö on tykännyt leipoa pienestä pitäen ja nyt poikakin on innostunut.

      Kivaa viikon jatkoa sinulle, Marjo ♥

      Poista
  3. Ihanat apulaiset sinulla on ollut leivontahommissa.
    Leppoisaa sunnuntaita Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi ♥ Maailman parhaat apulaiset minulle ♥
      Mukavaa viikon jatkoa sinulle, Outi ♥

      Poista
  4. Namiskuukkelis ja oi miten suloiset pikku leipurit. <3

    Kivaa uutta viikkoa Krisse. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leipominen totista ja tarkkaa puuhaa, kuten kuvista voi huomata. Laspsenlapset ♥

      Poista
  5. Onpa herkullisen näköinen piiras!

    Nuorena viisikymppiset tuntuiavt ikälopuilta, mutta kun itse on ylittänyt tuon rajapyykin huomaakin vielä olevansa vähän lapsekaskin eikä ikäloppu lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuuli ♥ Juuri noin. Itsellä tuo ikä ei tunnu miltään. Tunnen itseni paljon nuoremmaksi kuin olen ja tuota lapsekkuutta kyllä löytyy täältäkin.

      Poista
  6. Herkullisen näköinen piirakka, mukava ohje.
    Mä olin yli viidenkymmenen kun sain vasta ekan lastenlapsen. Sä oot vielä nuori.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija ♥ Kiva ohje, jolla saa nopeasti tarjottavaa kahvipöytään. Minä olin 43v, kun ensimmäinen lapsenlapseni syntyi eli kai jonkin mittapuun mukaan nuori mummo. Mutta ikä on vain numeroita, eikös niin?

      Poista
  7. Herkulta näyttää ja tuo piimä tuo kyllä kivaa makua piirakoihin. Suloiset leipurit sinulla siellä ollut! Totta tuo, että noista hetkistä jää mukavia muistoja! ❤️

    Leppoisaa viikkoa Krisse! 🍂🍁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Vaikka normaalit arjen touhut leikkeineen ja puuhineen on parasta lapsille, myös mukavat kivat jutut ovat kivoja, kuten nyt tämä leipominen. Ainahan sitä haluaa öuoda lapsilleen niitä mukavia muistoja ♥

      Poista
  8. Niin ne vuodet vain vierivät aika vauhdilla ja lapset kasvavat. Lasten kanssa vietty aika on tosi tärkeää, kuten kirjoititkin. Yhteisillä hetkillä ja touhuilla luodaan niitä muistoja ♥

    VastaaPoista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan