Helsingin kesä ja joululahjan lunastus päivä yksi

9.7.2019


Lahjakortti on ehkä yksi parhaista lahjoista, mitä voi antaa lahjaksi ihmiselle, jolla jo on paljon kaikkea tai vaikkei olisikaan. Se mahdollistaa lahjansaajan omien toiveiden ja tarpeiden toteutumisen ja aikaansaa mukavia elämyksiä ja kokemuksia. Itse sain viime jouluna siskoltani joululahjaksi lahjakortin, jolla sai laatuaikaa siskon kanssa. Aika ihana lahja, kun nimittäin muuten tapaamme ihan liian harvoin siskoni kanssa ja yhdessä vietetty aika ihan kahden on kultaakin kalliinpaa. 


Viime viikonloppuna matkustin sitten siskoni luo kesäiseen Helsinkiin lunastamaan lahjaani. Lauantaiaamuna hyppäsin kouvolassa Onnibussiin, joka on muuten ihan mielettömän edullinen tapa matkustaa ja jo vähän ennen kymmentä olin perillä. Meillä oli siis koko päivä aikaa toteuttaa toiveitani, joita siskoni oli kysellyt minulta jo ennakkoon. Ensimmäisenä suuntasimme Hernesaarenrantaan aamukahville Löylyn terassille. Kuppi kahvia ja Löylyn suurin korvapuusti lautasella kahvittelimme ja ihastelimme terasilta avautuvaa upeaa maisemaa. Ilma oli sateen jälkeen vielä pilvinen, mutta saatoin kuvitella, kuinka ihanaa tuolla on istua auringonpaisteessa kauniina kesäpäivänä tai vaikkapa iltasella auringon laskiessa. Huikea paikka.








Kirpputorien suurena ystävänä ja muutenkin kierrätyksen kannattajana suuntasimme Hernesaaresta  Helsingin suurimmalle ulkokirpputorille eli Hietsun kirppikselle. Hietsun kirppis on todella suosittu kesäkohde, josta voi tehdä löytöjä tai sitten puolestaan tietenkin myydä pois ylimääräisiä vaatteita ja tavaroita. Hietalahden tori oli täynnä myyjiä ja niin uutta kuin vanhaakin tavaraa oli siis paljon tarjolla; vanhaa Arabiaa, Iittalaa, Riihimäen lasia ja paljon muuta mielenkiintoista. Hetken kierreltyämme bongasin jo kaukaa aivan priiman Marimekon Oiva-sarjan Vihkiruusu mukin. Mukeja oli itseasiassa kaksi, toinen vihreällä ja toinen pinkillä ruusulla. Myyjä ei tinkimisestäni huolimatta suostunut pudottamaan hintaa, joten ostin sitten vain tuon pinkillä kukalla varustetun mukin. Samassa pöydässä silmiini osui myös yksi Muumimukien tuotesarjan erikoismuki; Muumin päivä muki, jota myytiin vuosi sitten vain yhden päivän ajan eli Tove Jansonin syntymäpäivänä 9.8.2018. Tuolloin en mukia onnistunut suuren kysynnän vuoksi saamaan enkä sitä kyllä nytkään raaskinut itselleni ostaa, mutta ystävällinen myyjä antoi minun kuitenkin katsoa ja pitää mukia kädessäni hetken aikaa. No, olihan sekin jo jotain!

Kävimme siskoni kanssa myös toisella kirpputorilla Kaivarin kanuunassa Vuorimiehenkadulla. Netistä saamani tiedon mukaan tämä helsinkiläinen kirpputori on toiminut jo kymmenen vuoden ajan ja on vakiinnuttanut asemansa yhtenä kaupungin suosituimmista kirpputoreista. Kirppis oli todella siisti ja sisäilma vaikutti raikkaalta. Myynnissä oli pääosin vaatteita, kenkiä ja laukkuja, mutta myös jotakin piensisustusesineitä. Itse en tuolta tällä kertaa löytänyt mitään ostettavaa, mutta uskon, että moni tekee sieltä löytöjä, koska tarjolla oli myös paljon merkkituotteita, kuten Marimekon raitaa sekä muitakin kuoseja. 


Aika kului kaupungilla kierrellessä tosi nopeasti ja välillä täytyi myös syödä. Kuljettuamme Esplanadin puiston läpi poikkesimme lounaalle oikeaan Esplanadin helmeen eli Kappeliin. Täytyy tunnustaa, että en ole koskaan aiemmin käynyt siellä, mutta lounaamme jälkeen olin todella vakuuttunut siitä, että käyntini ei jäänyt viimeiseksi. Kappelin arvokas olemus, upea lasiveranta sekä vieressä olevan Esplanadin puiston kauneus eivät voi olla tekemättä vaikutusta Kappelissa kävijöihin. Paikka kuhisi ihmisiä, jota en siis todellakaan ihmettele ja rapusalaatti oli taivaallisen hyvää. Täydellinen valinta lounaspaikaksi.


Iltapäivällä sade hiukan häiritsi meidän suunnitelmiamme, joten suunnitelmissamme ollut vierailu Happy Waffle Hki:ssä jäi tällä kertaa kokematta. Olen suuri vohvelien ystävä ja olen kuolannut instagramissa lukemattomia kertoja noita ihanannäköisiä vohveleita, joten siinä syy, miksi olisin halunnut käydä tuolla. Mutta ensi kerralla sitten. Vaikka kuljimme kaupungilla osin julkisilla, kertyi meille päivän aikana yli 15 000 askelta ja sen myötä tietenkin myös ruokahalu kasvoi. Siskoni oli kuullut paljon kehuja saaneesta ravintola Baccosta ja heidän erityisen hyvistä pizzoistaan. Italialainen ruoka on aina suuri nautinto, joten paikka kuullosti oikein hyvältä valinnalta illallisellemme. 


Eikä ole turhaan kehuttu Baccon pizzoja. Ne olivat todella hyviä ja tuo pizzan pohja oli erityisen maukas eikä pizzan syönnin jälkeen tullut sellaista turvottavaa ähkyä, kuten monesti saattaa tavallisen pizzan jälkeen tulla. Tutkin hiukan asiaa ja Baccon pizzapohja tehdäänkin hiukan eritavalla kuin normipizzapohja. Taikinaa kohotetaan 96 tuntia, jona aikana hiiva on niinsanotusti kulunut loppuun taikinassa ja tämä on se syy, miksi Baccon pizza ei jätä turvonnutta fiilistä. Lisäksi plussaa pizzalle oli se, että se leikkaantui hyvin ilman sahaamista. Valitsemani ravintolan nimikkopizza Bacco oli todella herkullinen. Kiinnitin myös huomioni siihen, että pizzoissa oli käytetty tuoreita ja hyviä raaka-aineita, joka vain lisäsi ruokailun nautintoa.

Illallisen jälkeen poikkesimme kotimatkalla hakemaan kaupasta vielä leffakarkkeja ja jäätelöä, koska katsoimme Netflixistä vielä illan päätteeksi hauskan kotimaisen leffan, Yösyöttö. Leffan jälkeen ei unta paljon tarvinut odotella, joten ensimmäinen päivä Helsingissä oli päättynyt. 

Oletko sinä käynyt Hietsun kirppiksellä tai Kaivarin Kanuunassa? Onko Kappeli sinulle tuttu paikka? Entä mitä mieltä olet italialaisen keittiön herkuista?

Mukavaa alkanutta viikoa sinullekin ♥

17 kommenttia:

  1. Siitä onkin todella aikaa kun olen itse käynyt Helsingissä viimeksi - noin 30 vuotta sitten, mukavaa alkuviikkoa Sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,Suvi ♥️ Helsinki on kiva kaupunki ja siellä on paljon ihania paikkoja, missä käydä. Suosittelen poikkeamaan joskus.

      Poista
  2. Ihan mielettömän ihana lahja siskoltasi, mikä voikaan olla tärkeämpää kuin yhteinen aika ♥
    Vaikka asun täällä pk-sedulla ja Helsingin keskustassa käyn joka kuukausi, niin liian vähän siellä tulee päivää vietettyä ja kierreltyä. Ehkä tänä kesänä korjaan asian ;)
    Hitsun kirppiksellä olen joskus käynyt, mutta keskustan kirppareilla on aika kovat hinnat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olihan tämä ihan huikea lahja! Siskoni on antanut vastaavia lahjakortteja myös lapsilleni. Heilläkin yhteinen päivä taas jo sovittuna. Ihana sisko ♥

      Niin kai se vähän on, että niitä omia lähikulmia ei aina tule niin katseltua ja vietettyä niillä aikaa, vaikka katseltavaa ja koettavaa olisi paljonkin.

      Poista
  3. Helsinki on ihana kesäkaupunki vähän viileämmilläkin säilllä. Kiertelen itsekin kaupungiöla välillä kuin turisti. Tänään ajattelin lähteä vanhoille kotikulmille Munkkiniemeen kiertelemään ja kahvittelemaan vähän turistimeiningillä.

    Baccossa on hyvät pizzat, samoin Punavuoren Capperissa ja Pjazzassa. Kohottelen itsekin 00-jauhoista (isoista marketeista) tehtyä pizzataikinaa jääkaapissa vähintään 72 h, tulee mahtavan hyvää. Odottaminen kannattaa, kunhan muistaa tehdä perjantaipizzan taikinan jo alkuviikosta.


    Hietsussa on hauska kierrellä ja katsella, mutta hinnat ovat tosiaan aika suolaisia. Vuosiin en ole sieltä ostanutkaan mitään.

    Löylyyn olen monena kesänä pyöräillyt, ostanut jääkahvin ja käpertynyt noihin leveisiin tuoleihin lukemaan pariksi tunniksi. Tämän loman aikana ei vielä ole "ulkolukukelejä" ollut. Toivottavasti lämpimämmät säät pian palaavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan todella, että kesä tulee vielä takaisin ja pääset viettämään ihanaa lukuhetkeä Löyöyn terassille. Voin vain kuvitella, kuinka ihanaa siellä on istua, lukea ja vain olla.

      Hietsussa oli paljon myyjiä ja tavaraa oli paljon. Muutamista tuotteista kyselin hintaa, mutta en sitten ostanut, kun hinta ei miellyttänyt. Sen mukin ostin, koska oli niin mieluinen. Saatoin maksaa siitä liikaa, mutta mukin nähtyäni tiesin heti, että haluan sen. Mukihulluus teettää kaikenlaista.

      Minä en ollut aiemmin kuullut tälläisestä tavasta tehdä pizzataikinaa,mutta ainakin sillä saa aikaan tosi hyvän pohjan.

      Poista
  4. Ihanaisen päivän olet saanut viettää siskosi kanssa! Helsingin kesästä löytyy vaikka ja mitä. Jossakin vaiheessa tätä kesää tahtoisin kyllä minäkin piipahtaa Helsingin humussa. Mieluiten suuntaisin kyllä rauhallisemmille kulmille, Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha on aina varteenotettava valinta vaan helmipaikkana tämä merentytär kaipaa tietysti aina iki-ihanaan Suomenlinnaan. Suunnitelmissa ollut, että lähdemme piipahtamaan esikon kanssa opiskelukaupungissaan, siellähän kämppänsä Vallilassa meitä odottaa. Tämä on perin erilainen kesä hänellekin, sillä viettää suurimman osan suvesta täällä länsirannikolla lapsuuskulmillaan -eikä ole edes isommin kaivannut isolle kirkolle.

    Kesälumo jatkukoon, olipa säät sitten mitä tahansa!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli kyllä tosi kiva viikonloppu Helsingissä. Toi mukavaa piristystä mun työntäyteiseen kesään. Helsingissä on todellakin paljon nähtävää enkä minäkään ehtinyt näkemään kaikkea, mitä olisin halunnut. Meillä oli myös suunnitelmissa tuo Suomenlinnaan meno, mutta emme sitä nyt huonon sään vuoksi tehneet.

      Ihanaa loman jatkoa sinulle, Hannah ♥

      Poista
  5. Teillä on ollut ihana päivä! En ole käynyt Hietsun kirppiksellä, mutta lukenut siitä olen. Täältä Kajaanista kun lähtee Helsinkiin, on aina niin monta paikkaa missä haluaisi käydä, mutta aika niin rajallinen, ettei ehdi kaikkiin. Aurinkoisia heinäkuun päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tarja K ♥ Niin se on minullakin, että kaikkea ei ehdi samalla reissulla näkemään ja kokemaan, mutta ompan sitten taas hyvä syy mennä uudestaan.

      Mukavaa heinäkuuta sinullekin ♥

      Poista
  6. Ihana päivä teillä on ollut. Ai yösyöttö on Netflixissä, se pitääkin katsoa! Hietsun kirppikseltä ostin viime kesänä Benettonin farkut neljällä eurolla :)
    Ihanaa tiistai-iltaa sinulle Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi ♥ Juu, kyllä tuo leffa minusta sieltä löytyy ja on ehdottomasti katsomisen arvoinen. Odotan innolla jo sen kakkososaa.

      Poista
  7. Sipivasti annoit vinkkejä Helsingin matkaan.Ollaan sinne menossa pikapuoliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kuulla, että pystyin olemaan avuksi. Mukavaa Helsingin matkaa teille ♥

      Poista
  8. Todella mielenkiintoinen ja mukava lahjakortti.
    Kiitos kaikista ihanista kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kuvistani on sinulle iloa ♥ Lahjakortti oli ihana lahja ja sen lunastaminen ikimuistoista ♥

      Poista
  9. Aivan ihana Helsingin reissu! Juuri niitä paikkoja, joissa itsekin tykkään käydä ja kierrellä. Tällainen lahjakortti on kiva saa ja viettää aikaa vähän eri ympyröissä välillä. Ihana sisko sinulla. Mukavaa viikonloppua Krisse <3

    VastaaPoista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan