Salakuljettaja Algoth Niskan jalanjäljillä Helsingin Kanavanrannassa - Ravintola Niska Helsinki

14.3.2019

Ollessani pari viikkoa sitten Helsingissä Kädentaitomessuilla kävimme ystäväni Katin kanssa syömässä Kanavanrannassa sijaitsevassa uudessa ja hiukan erilaisessa pizzaravintolassa. Kyseessä oli siis viime joulun alla Helsinkiin rantautunut ravintola Niska Helsinki. Jos olet käynyt joskus Ahvenanmaalla, olet saattanut vierailla Maarianhaminassa Niska ravintoloiden ensimmäisessä pizzaravintolassa. Niska-konsepti on siis lähtöisin sieltä, kun tv-ohjelma Strömsössäkin kokkina esiintyneen Michael Björklundin mielessä syntyi ajatus perustaa uudenlainen pizzaravintola, jossa pizzat valmistettaisiin hieman erilaisella tavalla.  Myös Turussa on mahdollista päästä herkuttelemaan ahvenanmaalaisilla pizzoilla eli peltileivillä, jotka muodostavat Niska ravintoloiden ytimen. 







Niska ravintoloissa panostetaan korkealaatuisiin raaka-aineisiin, joista suurinosa tulee Ahvenanmaalta. Peltileivissä käytetään Ålands Mejeriet:in juustosekoitusta ja itsetehtyä tomaattikastiketta. Suurin osa käytetystä lihasta tulee myös Ahvenanmaalta. Niska ravintoloinen menu on konstailematon, mutta erittäin makurikas. Ravintoloiden ytimen muodostavat siis pizzat eli ahvenanmaalaiset peltileivät, mutta tarjontaa täydentää listalta löytyvät salaatit sekä hauska jälkiruokapeltileipä, Karolina. Siinä maukkaan pizzapohjan päältä löytyy vanilja créme fraichea, ruokosokeria, tuoreita marjoja, hunajaa sekä mintua ja sitruunamelissaa. Tätä olisi kiva päästä joskus maistamaan. Annos sopii hyvin jaettavaksi useamman ruokailijan kesken. 

Itse valitsin listalta Björklundin, jossa on tomaattikastiketta, ÅCA:n juustosekoitusta, ylikypsää naudanlihaa, punasipulia, bearnaisekastiketta & rucolaa. Kati valitsi merellisen vaihtoehdon eli Merikapteenin. Tässä peltileivässä oli tomaattikastiketta, ÅCA:n juustosekoitusta, kylmäsavulohta, tomaattia, punasipulia, mustapippuria, piparjuurikastiketta & rucolaa. Peltileivät olivat todellakin erittäin maukkaita ja molemmat pidimme niistä todella paljon. Juomalistalta valitsimme lasiin talon Rieslingiä, joka oli hyvä valinta minullekin, joka en pidä kuivista valkoviineistä.






Ravintolan sisustus on rakennettu tunnetun salakuljettaja, Algoth Niskan hengen mukaisesti. Niska tuli kuuluisaksi Suomessa ja Ruotsissa kieltolain aikaisena pirtun salakuljettajana. Tätä tunnelmaa on haettu sisustukseen hauskoilla yksityiskohdilla, kuten istuimina toimivilla rahtilaatikoilla sekä muilla merellisyyttä ja teemaa tukevilla valinnoilla. Pidin ravintolan sisustuksesta ja tyylistä todella paljon. Se oli selkeä ja ihanan rouheinen. Oikea tiiliseinä miellyttää aina silmääni. 






Ravintola Niska Helsiki saa siis minulta vahvan suosituksen ja tiedän, että tulen jatkossakin ruokailemaan Niska ravintoloissa. Henkilökunta oli todella ystävällistä ja ammattitaitoista. Olisi mukava päästä ruokailemaan myös Turun ja Maarianhaminan ravintoloissa. Niska tarjoaa arkisin myös lounasta tiistaista perjantaihin klo. 11-15. Maanantaisin ravintola on siis kiinni. 

Ovatko nämä ahvenanmaalaiset peltileivät sinulle tuttuja? Oletko ehtinyt jo ruokailemaan Ravintola Niska Helsingissä vai oletko kenties vieraillut jossain muussa Niska Ravintolassa?


Niska Helsinki

Kanavaranta 3-7 D 19
00160

HELSINKI

Aukioloajat Niska Helsinki

Ma SULJETTU
Ti-To 11–21 (Keittiö sulkeutuu 20:30)
Pe 11–22 (Keittiö sulkeutuu 21:30)
La 12–22 (Keittiö sulkeutuu 21:30)
Su 13–20 (Keittiö sulkeutuu 19:30

12 kommenttia:

  1. Peltileipää olen toki käynyt syömässä Maarianhaminassa. Ensin Niska oli länsisatamassa ja nyt jo useamman vuoden ajan itäsatamassa. Pitääpä kesällä testata tuo Helsingin paikka. Turussa en vielä ole Niskassa käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Kristiina ♥ Nuo peltileivät ovat kyllä niin hyviä. Pohja on todella maukas. Kannattaa kesällä ehdottomasti poiketa Helsingissä käydessä Niska Helsingissä. Se on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Mukavaa loppuviikkoa Sinulle, Kristiina ♥

      Poista
  2. En ole käynyt Niskassa, mutta varmaan pitäisi käydä vierailulla kun niin moni on sitä suositellut ja näiden kuvien perusteella tosi viihtyisä näköinen paikka! Mukavaa loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Virpi ♥ Ravintola oli tosiaankin viihtyisä ja pidin erityisesti sen sisustuksesta. Rahtilaatikot istuimina ja pienet taljat niiden päällä olivat tosi kivat, kuten koko loft-tyylinen sisustus. Mukavaa loppuviikkoa Sinulle, Virpi ♥

      Poista
  3. Meillä on Turussa myös Niska upeassa graniittilinnassa Aurajoen rannassa. Hieno konsepti! On kiva istua salakuljettajien kapakassa ja syödä herkullisia pizzoja tai peltileipiä. Kiva postaus! Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuula ♥ Uskon, että tuo Turun Niska ravintola on myös upean tunnelmallinen ravintola. Se onkin varmasti seuraava Niska-konseptin ravintola, jossa tulee poikettua. Ihastuin noihin peltileipiin heti ensi kerrasta ja niitä on ihan pakko päästä vielä syömään monta kertaa. Mukavaa viikonloppua Sinullekin, Tuula ♥

      Poista
  4. Kiva, että sain suositelle teille uutta NISKA Helsinkiä kun olitte Wanhan Sataman kädentaitomessuilla ♥ Ei näitä Micke Björklundin peltileipiä turhaan kehuta ja hehkuteta. Itsehän on näin ihan koukussa. Nyt siihen uuteen jälkiruokapeltileipään myös.

    Ensimmäinen vierailu taitaa olla Turussa, sitten Nauvossa ja nyt Helsingissä. Kaikissa em. paikoissa olen käynyt lukemattomia kertoja. Viime kesänä toin isälle hänen suosikkipeltileipänsä Turku reissulta ja ruccola/kastike saatiin erikseen niin kotona kun peltileipä lämmitettiin se oli melkein kuin uunista otettuna lisukkeilla kuorrutettuna.

    Harmittaa kun viime syyskuun alun Maarinahamina reissulla ei ehtinyt NISKAan kun kaikki on lähtenyt juuri Ahvenanmaalta. Onneksi kävimme edes Smakbyssa, joka on Micke Björklundin upea ravintola lähellä Kastelholman linnaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ystäväni, kun suosittelit Niska Helsinkiä meille ♥ Se oli ihan paras paikka ja tykkäsimme Katin kanssa siitä molemmat. Peltileivät olivat tosi maukkaita ja söimme ne viimeisiä muruja myöden eikä se tarkoita sitä, että ne olisivat olleet liian pienet. Ei tosiaankaan. Voi, tuota jälkiruokapeltileipää on kyllä pakko päästä kokeilemaan!

      Tosi kiva, kun sait tuotua TUrusta isällesi tuliaisia ja miten hyvää palvelua, kun sait kastikkeen ja rucolan erikseen. Loistavaa.

      Itse odotan jo kuumeisesti koska pääsen taas herkuttelemaan ihanilla peltileivillä ♥

      Poista
  5. Niska on meidän lemppariravintolamme Turussa. Pizzat on todella hyviä ja sisustus hieman erilainen kuin muualla. Kiitos tästä vinkistä. Taidankin soittaa ja kysyä jospa la olisi Helsingin NIskassa vielä tilaa meidän porukalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että täällä on muitakin Niska-faneja. Kiva, jos ravintolasuosituksestani on sinulle hyötyä ja iloa. Pöytä kannattaa varmasti varata ennakkoon, jos teitä on vähän isompi porukka. Toivottavasti tilaa löytyy ja pääsette herkuttelemaan maukkailla peltileivillä.

      Poista
  6. Hei! Olit kirjoittanut minulle kivan viestin. Kiitos! Laitoin sinulle vastausta siihen. Käypä kurkistamassa. Löysin tämän sinun blogisi. Kivalta vaikuttaa. Tutustun joskus ajan kanssa. Nyt on vähän kiirettä, koska siskoni tytöt tulevat Saksasta meille viikonlopuksi. Ja pitäisi vähän imuroida :)))) Heippa! Palataan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksestasi, Leena ja ihanaa, kun ehdit kommentoimaan tänne blogiini ♥ Kiva kuulla, että blogini vaikuttaa kivalta. Toivottavasti viihdyt sen parissa.

      Mukavaa viikonloppua vieraiden kanssa, Leena ♥

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan