Keväisiä kuulumisia arjen keskeltä

28.3.2019

Kevät on edennyt taas suuren harppauksen eteenpäin ja sunnuntaina käännetäänkin jo kelloja kohti kesää. Lumipenkat ovat vajonneet huomaamatta ja pihalla on jo useita ihan suliakin kohtia. Ah, minä niin rakastan tätä kevättä. Kevät on lupaus jostain ihan uudesta ja se antaa myös toivoa. Päivät ovat pidentyneet jo ihan hurjasti. Lapsetkin ihmettelivät yksi päivä töissä, että miten ulkona voi illalla olla vielä kuudenkin aikaan niin valoisaa. Samaa ihmettelin minä eräänä aamuna, kun  ajelin ennen kuutta töihin. Valoisa aika on lisääntynyt merkittävästi. 

Viikonloppuna meillä juhlitaan kuopukseni synttäreitä ja niitä silmälläpitäen ostin tiistaina töihin mennessä kimpun ihan nupullaan olevia narsisseja. Ajattelin, että ehtivät sitten varmasti aueta sunnuntaiksi, kun vieraita tulee. Mitäs kävikään? Heti ensimmäisenä yönä narsissit aukesivat täyteen kukkaan. Eihän se haittaa, mutta nyt pitää vain toivoa, että ne kestävät yhtä kauniina viikonlopun yli. Minun on ollut tarkoitus hakea niiden joukkoon muutama koivun oksa, mutta se on jäänyt tällä kertaa haaveeksi.

Treffasin viime viikolla opiskelukaverini kanssa pitkästä aikaa. Aiemmin olemme kahvitelleet jomman kumman kotona, mutta nyt sovimme tapaamisen Kouvolan keskustaan. Sinne on Kahviputiikki Papulaarin yhteyteen avattu jokin aika sitten kiva vanhojen tavaroiden myymälä, Korentotori. Olemme ystäväni kanssa molemmat suuria vanhojen huonekalujen ja tavaroiden ystäviä, joten ensiksi suuntasimmekin tarkistamaan Korentotorin tarjonnan. Itse en ollutkaan siellä vielä käynyt koskaan aiemmin, mutta tulen varmasti käymään siellä jatkossakin. Itse en tällä kertaa löytänyt sieltä mitään ostettavaa,mutta ystäväni osti suloisen lapsitaulun. Korentotorin puolelta siirryimmekin sitten kahvikupposten äärelle Papulaarin puolelle. Aika kului kuulumisia vaihdellessa kuin siivillä. Pidän tuon Papulaarin tunnelmasta ja rentoudesta. Lisää kuvia ja tunnelmia löytyy viime syksyisestä postauksestani Syksyn merkkejä ilmassa.

Vaikken tuolta Korentotorilta tosiaan onnistunutkaan tällä kertaa löytämään mitään ostettavaa, niin ei viime viikko ollut huono uusien hankintojen suhteen. Onnistuin nimittäin ostamaan paikalliselta nettikirppikseltä edullisesti kauniin kulmakaapin tuonne alakerran pikkuhuoneeseen. Ostin kaapin saamallani lahjarahalla, joten kaapista jää minulle kiva muisto siitä, kun täytin 50. Kaapin lisäksi vaihdoimme viime viikolla meidän olohuoneen sohvan. Olen vuosia haaveillut Ikean Ektorp sohvasta ja nimenomaan valkoisesta sohvasta. Sohva oli jo haaveissa neljä vuotta sitten, kun ostimme nyt poismyymämme sohvan, mutta silloin päädyimme miehen kanssa kuitenkin vielä vähän perinteisempään ja ei niin arkaan sohvan väriin. 

Nyt tilaisuuteni kuitenkin koitti, kun Sydämellä tehtyä blogin Katja oli myymässä heille muutossa ylimääräiseksi jäänyttä sohvaa pois. Niinpä laitoin hihat heilumaan ja myin ensin vanhan sohvan pois ja kun se oli noudettu ja olohuone siivottu, haimme sunnuntaina miehen kanssa meille uuden sohvan kotiin. Olohuone valostui entisestään ja tilaakin tuli lisää, kun uudessa sohvassa ei ole divaaniosaa niinkuin vanhassa sohvassamme oli. Harvoin saa muuten ostettua niin puhtaalle tuoksuvaa sohvaa käytettynä, kun me saimme. Katja oli pessyt omaa muuttoa silmälläpitäen juuri sohvan päälliset, joten saimme aivan vitivalkoisen ja puhtaan sohvan. Kiitos siitä, Katja ♥


Tänään minulla onkin myöhäinen iltavuoro, huomenna päivävuoro ja sitten viikonloppu on vapaata. Viime lauantaina olin myös töissä, mutta tällä viikolla pääsen siis taas järjestämään ja valmistelemaan juhlia. Mukavaa puuhaa pitkästä aikaa ja ihanaa nähdä kaikkia läheisiä, jotka pääsevät tulemaan juhlimaan tyttären pyöreitä vuosia kanssamme. 

Onko teillä jo viikonlopun suunnitelmat valmiina vai menettekö Carpe diem-periaatteella? Oletteko töissä viikonloppuna vai saatko nauttia vapaasta viikonlopusta? 

Aurinkoista loppuviikkoa kaikille ♥

20 kommenttia:

  1. Kevät on kyllä ihanaa ja energisoivaa aikaa <3
    Täällä Kölnissä tuntuu, että vaikka kaikki ihanat puut ja kukat kukkivat, ei vielä olla päästy ihan talvesta yli. Lämpötila on ollut alle +10 ja rakeita tulee, vaikka monesti tähän aikaan saa jo kulkea kevättakissa.
    Viikonlopun suunnitelmissa on siivoilua, järjestämistä ja tavaroiden hankkimista vauvalle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tuo lämpötila on jo reilusti plussalla niin rakeet ja täällä suomessa satanut uusi lumi sulavat nopeasti pois. Sinulla on ollut kivoja puuhia viikonloppuna. Mukavaa uutta viikkoa sinne kölniin ♥

      Poista
  2. On todella ihanaa kun päivät pidentyvät, kesäaikaan siirtymisen myötä illala on vielä valoisampaa. Narsissien elinkaarta voi koittaa pidentää pitämällä niitä yöt viileässä, vaikka jääkaapissa!

    Olen lähdössä lauanataina Lontooseen kolmeksi päiväksi. Meidän piti lähteä miehen kanssa yhdessä ja viettää samalla molempien muutaman päivän välein olevia synttäreitä, mutta hänelle tulikin pitkähkö työkeikka Hyrynsalmelle, joten hän on Hyrynsalmella, minä Lontoossa! En halunnut jättää omaa lippuani käyttämättä, hotellin tosin vaihdoin vähän edullisempaan. Kiva viikonloppu siis tulossa. Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä nuo mun narsissit kestäneet sunnuntaihin, joten hain lauantaina sitten uudet kukat kukkakaupasta. Olen instasta katsellut sun Lontoon kuvia ja huokaillut. Ne näyttävät niin ihanilta. Sinulla on ollut varmasti kiva reissu ♥

      Poista
  3. Kevät tulee kohisten ja ihanaa, kun ilmat alkavat lämmetä ja lumi sulaa. Kohta saa talvivaatteet laittaa pyykkiin ja kaappiin. Viikonloppua vietellään vapaillen ja mitään suunnitelmia ei vielä ole. Miehelle kyllä sanoin alku viikosta, että jotain mukavaa voisi tehdä. Saas nähdä, vai mennäänkö ihan kotona oleillen.
    Mukavia synttäri valmisteluja sinulle ja aurinkoista viikonjatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti teillä oli mukava viikonloppu ja kiva, kun se oli töistä vapaa. Ihana kevätaurinko hellii meitä tälläkin viikolla ♥

      Poista
  4. Tämä vuodenaika on mielestäni paras - kaikki ihana vielä edessä! Juuri mietin sitä, että tämä valon lisääntyminen menee tietyllä tavalla vähän hukkaan, kun varhaiskevät on niin kylmä. Täälläkin on hyisen kylmää heti kun on pilvistä, kuten tänään.
    Monesti olen miettinyt ja huomannutkin, että kun yrittää tehdä asioita etukäteen ja varautua kiireeseen, kuten hankkia kukat, se ei menekään aina ihan putkeen :) Toivottavasti ihanat narsissit ovat vielä terhajoita viikonloppuna.
    Me ollaan vielä viikonloppukin mökillä, kun saatiin houkuteltua poika tyttöystävänsä kanssa myös tänne.
    Ihania juhlia teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlat menivät hyvin ja kirjoittelenkin niistä pian oman postauksen. Narsissit vaihtuivat tulppaaneihin, mutta pääasia, että oli kukkia. Aurinko on lämmittänyt jo, kun lumet ovat sulaneet huimaa vauhtia pois, vaikka sunnuntaiaamuna olikin uutta lunta maassa ja taivaalta tippui isoja rättejä, kun nousin ylös. Kesäaikaan siirtyminen on jatkanut kivasti päivää ja olo tuntuu tosi keväiseltä.

      Poista
  5. Kevät on ihanaa aikaa, kun päivät pitenevät talven jälkeen ja on taas valoisaa.
    Mukavia juhlia teille ja onnittelut sankarille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ♥ Juhlat menivät hyvin. Tarjoilut onnistuivat ja sankari oli tyytyväinen päiväänsä ♥

      Poista
  6. Aivan ihania ovat nämä pidempinä jatkuvat valoisat illat! Kauniita narsisseja, toivottavasti säilyvät viikonloppuun.
    Meillä on nuorimman lapsenlapsen 6-vuotissynttärit lauantaina joten mukavaa on tiedossa.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten ja lastenlasten synttärit ovat kivoja juhlia. Mukavaa, kun teilläkin on ollut viikonloppuna juhlat ♥

      Poista
  7. Kivoja keväisiä kuulumisia <3 Viikonloppuni on vapaa, mutta luulenpa, että sen vietän lepäämällä, koska nuha pukkasi päälle ja olo on aika kurja. Vielä pitäisi huominen jaksaa töissä.
    Ihanaa loppuviikkoa ja viikonloppua sinulle Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös ollut hiukan flunssaa ja pelkäsin jo loppuviikosta, että vointi menee niin huonoksi, että jää juhlat laittamatta, mutta ei onneksi sentään. Toivottavasti sinun vointisi on jo parempi ♥

      Poista
  8. Ihanan keväisiä kuvia ja kuulumisia! Minulla oli eilen teatteri-ilta ja tänään olen menossa syömään isän kanssa. Oli haave pestä ikkunan nyt viikonloppuna mutta tänään sataa vettä. Ehtii ne myöhemminkin. Kivaa sunnuntaita 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjo ♥ Teatterissa on aina kiva käydä. Itsellä edellisestä kerrasta on jo liian pitkä aika. Minulla myös ikkunat vielä pesemättä, mutta meinasin jättää sen suosiolla hiukan myöhäisemmäksi. Kivaa alkanutta viikkoa sinulle ♥

      Poista
  9. Mukavia kuulumisia on aina kiva lukea :) hyvää kevättä Sinulle !

    VastaaPoista
  10. Kivoja kuulumisia ja kauniita kuvia täällä. :)
    Me viettettiin viikonloppu vielä laskettelulomalla Himoksella, mutta nyt on kyllä jo minunkin myönnettävä että kevät on täällä, vaikka itse enemmän talvi-ihminen olenkin. :)
    Iloista huhtikuuta sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Taina ♥ Nyt on kyllä ollut ihan huippukelit lasketella. Aurinko on hellinyt teitä. Kyllä se kevät tosiaan on jo täällä. Mä niin tykkään ♥

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan