Vuoden 2018 luetuimmat postaukset

31.12.2018

Vuoden viimeinen päivä on valjennut ja on aika laittaa pian päättyvä blogivuosi 2018 pakettiin. Blogivuosi 2018 oli erilainen kuin edeltäjänsä. Postauksia kertyi vuoden aikana vähemmän kuin koskaan aiemmin blogihistoriani aikana. Julkaisin blogissani 81 postausta vuoden aikana, kun tätä postausta ei lasketa mukaan. Se on huomattavasti vähemmän kuin muina vuosina. Syy tähän löytyy helposti. Opintojeni toinen vuosi on ollut tiivis ja työntäyteinen ja vienyt paljon aikaa bloggaamiselta. Onnekseni olen kuitenkin ehtinyt päivittämään blogiani joka kuukausi, jonka ansiosta seuraajani ovat pysyneet matkassa mukana. Kiitos siitä teille rakkaat lukijani ♥ Missään vaiheessa en ole halunnut luopua blogini pidosta, vaikka aikaa sen päivittämiseen tänä vuonna onkin ollut vähän. Blogini on ollut osa elämääni jo yli neljä vuotta ja haluan sen olevan sitä myös tulevana vuonna. 

Listasin vuoden 2018 luetuimmat postaukset ja ne tulevat tässä. Eniten lukijoita saanut postaus löytyy viime syksyltä, elokuun lopusta. Se on yhteistyöpostaus Nivean kanssa, Kaunis iho on kaiken perusta. Postauksessa kerroin testikokemuksiani meille yli 40-vuotiaille naisille suunnitelluista Nivea Cellular Hyaluron Wrinkle Filler+ Firming sekä Volume Contour- tuotteista. 

Toisiksi suosituin postaus löytyy viime vuoden tammikuulta ja se on Colorian kanssa yhteistyössä tehty postaus, jossa kerron meidän olohuoneen pystyuunin maalausprojektista. Olohuoneen remontti tehtiin jo edellisen vuoden puolella ennen joulua, mutta postailin siitä vasta tammikuussa. Remonttipostaukset ovat kyllä aina kiinnostaneet blogini lukijoita. 


Blogivuoden 2018 kolmanneksi suosituin postaus on DIY-postaus, jossa kerron sanoin ja kuvin, miten käpykranssi tehdään. Tämän postauksen suosiosta en ole yllättynyt, koska olen huomannut, että blogiini tulee paljon lukijoita juuri erilaisten DIY-juttujen vuoksi. Yksi blogini suosituimmista postauksista kautta aikojen on DIY-postaus suodatinpussikranssista. Kranssien teko siis kiinnostaa ihmisiä ja niiden ohjeiden jakaminen blogissa on enemmän kuin suositeltavaa. 


Neljänneksi suosituin postaus on Pilkanmaa Vintage tapahtumasta, joka hurmasi kävijät entisaikojen estetiikalla ja ihanalla miljööllään. Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa, mutta saamansa suuren suosion ansiosta tämä Marttilan tilan navetan vintillä järjestetty tapahtuma tullaan järjestämään myös ensi vuonna. 


Postaus, 10 kuvaa häistä, keräsi viidenneksi eniten lukijoita blogivuoden 2018 aikana. Postaus kertoo minun prinsessapäivästäni pian kuusi vuotta sitten. Se oli päivä, jolloin hiuksiini suihkutettiin kimalletta ja luomille laitettiin lilaa. Päivä, jolloin sain pukeutua kauniiseen, pitkään pukuun ja liihotella se päällä koko pitkän päivän myöhään yöhön. Tuona päivänä teemana oli rakkaus ja vierellä ihminen, jonka kanssa halusin elää onnellisena koko loppuelämäni.

Kuva: Jukka Rasimus
Seuraavana listallani on postaus viime kesältä, Yksin juhannuksena. Postaus kertoo tunnelmia ja ajatuksia siitä, millaista on viettää juhannus töissä ja vieläpä sitten ihan yksin kotona niiden työvuorojen välillä, kun ei kotona ollutkaan ketään seurana. Postauksen otsikko on varmasti sellainen, joka on houkutellut lukijoita. Onhan juhannus kuitenkin vuoden toisiksi suurin juhla joulun jälkeen.


Viimeisenä luetuinpana postauksena haluan nostaa esille postauksen viime helmikuulta; Ei niin perinteinen vanhojen päivä. Monille lukiolaistytöille vanhojen päivä on yksi lukion kohokohdista, kun saa pukeutua kauniiseen mekkoon ja viettää prinsessapäivää kavaljeerin kanssa. Meillä näin ei kuitenkaan ollut ja postauksessa kerron asiasta tarkemmin, pohdin muutenkin vanhojen päivää, mitä se nykypäivänä on ja kerron vielä postauksen lopuksi yllätyksestä jonka järjestin tyttärelleni. 


Tässä blogivuoden 2018 seitsemän suosituinta ja eniten luettua postausta. Lukumäärä on ehkä hiukan omituinen, mutta halusin tuoda nämä kaikki seitsemän postausta esille, koska ne kuvaavat hyvin blogiani ja sen aihepiiriä. Blogini luetaan lifestyle-blogiksi ja pitää siis sisällään monenlaisia aiheita; askartelua, remontointia, tapahtumia, kauneutta ja ennenkaikkea sitä normaalia ja silittelemätöntä arkeamme. Kaikki aiheet ovat sellaisia, joista olen aidosti kiinnostunut ja jotka kuuluvat luonnollisena osana elämääni. 

Olen äärettömän kiitollinen ja iloinen siitä, että juuri sinä olet käynyt vierailulla blogissani. Kiitos siitä ja toivottavasti tulet vierailulle myös ensi vuonna ♥ Olet sydämellisesti tervetullut ♥  Tervetuloa myös kaikki uudet lukijat ♥ 

Hyvää vuodenvaihdetta kaikille ja onnellista uutta vuotta 2019 ♥

12 kommenttia:

  1. Onnellista uutta vuotta 2019 ♥

    VastaaPoista
  2. Mä tykkään sun blogista juuri monipuolisuuden vuoksi. Koskaan ei tiedä mistä aiheesta saadaan lukea seuraavaksi ♥ Iloa ja valoa myös Uuteen vuoteen 2019 ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maikku ♥ Kiva kuulla, että tuo monipuolisuus on juuri se asia, mistä tykkäät.

      Poista
  3. Itsekin tykkään lukea monipuolisia, elämänmakuisia blogeja.
    Hyvää Uutta Vuotta 2019<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Milli ♥ Minusta myös aidot, rehelliset ja kirjoittajansa näköiset blogit ovat kaikista mielenkiintoisimpia.

      Poista
  4. Mukavia muistoja kuluneelta vuodelta.
    Oikein ihanaa alkavaa vuotta 2019! <3

    VastaaPoista
  5. Hyvää ja onnellista uutta vuotta!🎉⭐️❤️

    VastaaPoista
  6. Näitä oli kiva lukea! Luinkin tuon sinun Nivea -postauksesi. Se oli hyvä! Istuin bussissa matkalla Helsinkiin ja ajattelin, että kommentoin myöhemmin. Mutta Helsinki toi taas uutta ihmeteltävää, joten kommentoiminen jäi. Nyt opettelen kyllä merkkaamaan allakkaan nuo kommentoitavat jutut.
    Ja ihana tuo hääpostaus! Romantiikka on aina paikallaan <3
    Hienoa kun olet opiskelujen ohella jaksanut ylläpitää blogia. Se on hatunnoston arvoinen juttu!
    Hyvää Uutta Vuotta Sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuula ♥ Olen myös itse tyytyväinen, että sain pidettyä blogini hengissä opintojeni ajan, koska kuten sanoin, se on osa minua enkä halua luopua siitä. Nyt opinnot ovat jo siinä vaiheessa, että blogillekin alkaa olemaan enemmän aikaa. Toivottavasti tapaamme taas tänä vuonna kanssasi, Tuula ♥

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan