Kotipäivien kuulumisia ja villasukka juttuja

29.12.2018

Joulun välipäivät ovat menneet ihan vaan tässä kotona ollessa ja lomalla oleminen on kyllä tuntunut ihan hyvältä. Aamulla olen nukkunut normaalia pidempään, mutta iltasella yrittänyt käydä kuitenkin nukkumaan ihan normaaliin aikaan. Flunssa meinaa hiukan puskea päälle, mutta olen lääkinnyt itseäni heti ensimmäisistä tuntemuksista lähtien. Minulla kurkkukipuilu ja flunssa menee tosi helposti keuhkoihin, joten lääkitys on senkin vuoksi aina pakko aloittaa heti. Kahdeksan vuotta sitten sairastamaani keuhkokuumetta en halua enää toista kertaa kokea. Lääkkeiden lisäksi olen juonut kuumaa glögiä, joka tuntuu kyllä auttavan myös hyvin kipeään kurkkuun. Tänään ystäväni piipahti meillä ja juotiin yhdessä mukilliset. Samalla oli mukava tehdä pikapäivitys kuulumisiin. 

Kuopus ja keskimmäinen tytöistäni ovat myös olleet sairaina ja tänään olin sitten terveempänä auttamassa kuopusta hänen muutossaan, joka osuu nyt kyllä niin huonoon aikaan, kun kaikki tuntuvat olevan kipeinä. No, tänään saatiin kuitenkin jo astiat pakattua ja muutettua eikä niitä tarvinut jättää miesten kannettavaksi! 

Joulun pyhien jälkeen kaivoin myös sukankutimeni taas esille ja aloitin neulomisen. Aluksi neulominen oli vähän tahmeaa, kun neuloin kuitenkin loppu syksyn aikana aika monet villasukat pukin konttiin. On ollut kuitenkin kiva saada viestejä sukkien saajilta ja kuulla, että he ovat pitäneet saamistaan villasukista. "Ihan mahdottomasti kiitoksia, nyt ollaan ihan sukkasillaan". "Täydelliset. Olleet jo monta kertaa käytössä". "Kiitos ♥ En raaski käyttää". "KIITOS. Arvostan todella paljon sillä mun hyppysissä ei moisia syntyisi. Kiitos ♥". Kyllähän tuollaisia viestejä on mukava saada ja ennenkaikkea ne luovat minulle uskoa siitä, että harrastusta kannattaa jatkaa. 


Olen käyttänyt neulomissani sukissa Novitan 7veljestä lankoja. Olen aivan hullaantunut noista langoista, koska Novitan monivärisistä langoista saa yhtä lankaa käyttämällä niin ihania villasukkia. Kuviot tai raidat syntyvät ihan itsestään. Tämä on minulle ihan mielettömän hyvä juttu, koska opettelen vasta ihan perussukan neulomista. Näillä langoilla saan kuitenkin siitä ihan perussukastakin elävämmän ja näyttävämmän näköisen. Kunhan teen vielä muutamat perussukat ja saan vielä vähän kokemusta neulomisesta, ajattelin kokeilla sen jälkeen jonkun kuvion neulomista villasukkiin. Nykyisin kun on niin valtavan paljon ihania ohjeita ja taitavimmat neulojat neulovat ihan huikeita sukkia.

Joululahjasukat tein siis ihan perusvillasukan ohjeella. Nyt eilen päätin sitten kokeilla tehdä pitkävartiset sukat. Siihenkin etsin netistä ihan perusohjeen, jonka mukaan aloin neulomaan niitä. Tarkoituksenani oli tehdä sukat itselleni silmälläpitäen loppiaisen jälkeen alkavaa työharjoitteluani päiväkodissa. Olen kuitenkin sen verran paksusäärinen, että tuolla ohjeella sukan varresta tulee tosi tiukka eikä se suorana mahdu minulle jalkaan. Onneksi kuopuksella on siro jalka ja sukka käy hänelle. Niinpä näistä tuleekin sitten tytölle tallisukat ja minun täytyy tehdä itselleni toiset hiukan isommat. En vain oikein tiedä, mikä olisi tuollaiseen pitkään sukkaan sopiva silmukkamäärä puikolle. Jos joku osaa neuvoa, niin saa vinkata.

Saimme joululahjaksi ison herkkukorin. Mukana tullut kori pääsi nyt minun neulekorikseni, johon se on aivan täydellinen. Keskeneräiset neuletyöt voivat olla korissa ja kori voi olla esillä olohuoneessa nojatuolin vieressä silloinkin kun en neulo.  Vaikka neulominen hiukan takkusi ja tuntui tahmealta joulun pyhien jälkeen, on jotain valmistakin syntynyt. Miehen villasukat eivät ehtineet pukin konttiin, mutta sain ne heti pyhien jälkeen valmiiksi. Nyt ei miehenkään varpaita palele.



Mukavaa viikonloppua kaikille ♥

Ps. Viikon päivät on ihan sekaisin. Onko jollain muullakin?

10 kommenttia:

  1. Ihan sekaisin päivissä ;) Mutta eikös se ole hyvä juttu, vapaat on tehnyt tehtävänsä :D
    Minä aion neuloa kaulaliinan loppuun, mutta vielä en ole edes koskenut koko kaulaliinaan. Onkohan se ensi vuoden projekti....En tiedä, mihin tuo aika on tällä lomalla huvennut...Laiskotteluun kai ;)

    Ihanan leppoisaa iltaa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Milli ♥ Vapaat ovat varmasti tehneet tehtävänsä ja tulivat kyllä taroeeseen niinkuin varmasti aina. Aika lomalla tosiaankin tuntuu kulkevan tuplasti nopeammin kuin muulloin, mutta se ei ole yhtää huono asia, että se menee laiskotteluun. Sitten taas jaksaa arkena paremmin.

      Poista
  2. Ihanat villasukat lämittävät aina mieltä! <3
    Päivät ovat hieman hukassa täälläkin, mutta kyllä se arki taas tästä lähtee rullaamaan.

    Onnentäyteistä uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle, Susanna ♥ Me suomalaiset taidamme kyllä olla oikein sellaista villasukka kansaa. Se sopii minulle. Minulle riittää neulomista ja olen kyllä itsekin yksi heistä.

      Poista
  3. On todellakin, joka päivä kysynyt mieheltä mikä päivä tänään on :D Villasukat on mukava saada lahjaksi, meidän mummi pitää meiidän perheen sukissa ♥ Täälläkin on nukuttu myöhään ja nautittu vapaista, tänään jopa innostuttiin vähän siivoamaan.Toivottavasti flunssa menisi pian ohi, meillä kesti kolmatta viikkoa :( Mukavaa iltaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maiccu ♥ Flunssa voisi tosiaankin mennä jo pois, mutta eilen alkoi vasta nuha, joten vuosi vaihtuu täällä aika röhäisenä :(

      Poista
  4. Anonyymi30.12.18

    Mukavaa sunnuntaita ja loppuvuotta sinulle ♥

    VastaaPoista
  5. Hyvän näköisiä sukkia! Minullakin päivät ihan sekaisin. :) Mukavaa vuodenvaihdetta!

    VastaaPoista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan