Kesähaaste

16.6.2018

Olen viime päivien aikana törmännyt parissa blogissa hauskaan kesähaasteeseen. Mietin jo aiemmin, että nappaan haasteen ja vastaan kysymyksiin, mutta sitten ajanpuutteen vuoksi se vaan jäi. Eilen luettuani Marjon matkassa-blogissa Marjon vastaukset päätin sitten itsekin ryhtyä tuumasta toimeen. Kuten Marjokin blogissaan sanoi, haasteet ovat aina välillä mukavia niin tehdä kuin lukea toistenkin vastauksia eli tässä tulee minun kesähaasteeni.

Lippis vai lierihattu?

Jos olen ihan rehellinen niin ei kumpikaan. En ole hattuihmisiä. Olen sitä mieltä, että hatut eivät sovi minulle. Talvisinkaan en liiemmin pidä edes pipoa muutakuin lenkillä. Hiukset menee hatun alla länään eikä hatut vaan ole mun juttu. Mutta jos kuitenkin pitää valita näistä toinen niin sitten se on ihan perinteinen lippis.

Pehmis vai jäätelöpallo?

Kaikkien herkkujen ja makean ystävänä pidän molemmista, mutta jäätelöpallo kuuluu ehdottomasti kesään. Vapun aikaan on usein tullut käytyä ensimmäisen kerran jätskikiskalla ja syötyä kesän ensimmäinen jäätelöpallo. Suosikki makuni on nougat. Jäätelö kuuluu kesään ♥ Pehmiksestäkin pidän, mutta sitä saa ympäri vuoden, joten senkin vuoksi valintani on jäätelöpallo.

Herneet vai mansikat?

Ehdottomasti mansikat. Mansikka-aika on kesällä. En juurikaan osta ulkolaisia mansikoita, vaan suosin suomalaista. Suurin mansikkaherkkuni on mansikkakakku, jossa on sekä välissä että päällä mansikoita. Olen kerran osallistunut kilpailuun, jossa piti esitellä oma kesäherkku. Osallistuin kilpailuun mansikkakakullani ja voitin kilpailun. Herneistäkin pidän ja joka kesä ostan marjanmyyjiltä myös herneitä, mutta mansikka on ykkönen.

Palju vai järvivesi?

Kesäaikaan ehdottomasti järvivesi. Pidän uimisesta, vaikken kovin usein käykään uimassa. Siihen on syynsä, mutta ei niistä sen enempää. Järvessä uiminen on mukavan vilvoittavaa kuumana kesäpäivänä ja jotenkin vaan niin ihanaa, kun uidessa voi katsella upeita maisemia ja vaikka vain kellua veden pinnalla ja katsella taivaalla lipuvia pilviä. Haaveenani on päästä tänä kesänä edes kerran johonkin mökille, jossa voisi uida ja saunoa oikein kunnolla. Toivottavasti haaveeni toteutuu. Vesi on minulle tärkeä elementti, joka rauhoittaa oloa. Se on vähän kuin tulee tuijottelu. 

Grilliherkut vai kesäkeitto?

Grillaaminen on myös niitä kesäjuttuja, jotka ehdottomasti kuuluvat meidän kesään. Mies hoitaa meillä grillaamisen, mutta minä osallistun kyllä mielelläni sitten siihen syömispuoleen. Meillä grillissä paistuu niin lihat kuin makkaratkin. Lisäksi grillaamme usein myös maissintähkiä, kesäkurpitsaa ja tomaatin puolikkaita. Juhannuksen ehdoton must-grilliherkku on täytetyt herkkusienet. Lapsena meillä kotona oli usein kesäkeittoa, joten luulen, että kesäkeittokiintiöni on silloin tullut täyteen.

Mökki vai teltta?

Kuten edellä jo tuli mainittua, haaveilen pääsystä mökille eli ehdottomasti mökki. Nuorempana tuli kyllä telttailtua, mutta enää minua ei saisi telttaan kyllä mistään hinnasta nukkumaan. Ikä tekee tehtävänsä ja mukavuudenhalu kasvaa. Omaa mökkiä meillä ei ole, kun omakotitalossakin on meille riittävästi työtä. Minusta olisi ihanaa istua mökkilaiturilla ja huljutella jalkoja vedessä tai katsella myöhään illalla auringonlaskua. Siinä olisi sitä jotain ♥


Varjo vai auringonpaiste?

Kesäinen auringonpaiste on ihanaa. Puuhastelen mieluummin kuin makoilen auringossa. Esimerkiksi puutarhatöitä tehdessä auringon mahdollinen kuumuus ei tunnu niin uuvuttavalta kuin jos makoilisi vain ottamassa aurinkoa. Lisäksi en vain pysy niin kauaa paikoillani, että vain ottaisin aurinkoa. Suomen kesä on niin lyhyt ja säät vaihtelevat, joten kaikista aurinkoisista ilmoista tulee nauttia. Tosin itsekään en kaikista kovimmista helteistä välitä, koska ne ovat sitten jo melko uuvuttavia. Silloin vetäydyn mieluusti varjoon, mikä on mielestäni ihan viisasta.

Kesäsade vai kesätuuli?

Tällä hetkellä toivon, että parinakin yönä sataisi oikein kunnolla. Luonto kaipaa pitkän kuivan jakson jälkeen kipeästi vettä. Kesäisen sateen jälkeen luonto tuoksuu ihanalle ja ilma on raikas. Valitsen kuitenkin kesätuulen. Se on ihanan vilvoittavaa kuumana kesäpäivänä. Puiden lehtien kahina kesätuulessa on kuin musiikkia korville. 

Lavatanssit vai festarit?

Minun piti oikein tarkkaan miettiä olenko koskaan käynyt edes lavatansseissa. Olen ollut joissakin kesäjuhlissa/-tapahtumissa, missä on ollut lopuksi tanssit, mutta oikein varsinaisissa lavatansseissa en ole koskaan ollut, kuten en festareillakaan. Valitsen kuitenkin festarit, koska en tanssi mielelläni. En oikein hyvin edes osaa tanssia muutakuin poskivalssia. En tiedä, miten osaan jammailla festareilla, mutta se asia selviää vielä tämän kesän aikana, sillä olen heinäkuussa aikeissa mennä Iskelmä festareille kivan kaveriporukan kanssa.

Roadtrip vai riippukeinu?

Meidän pihalta lehmusten välistä löytyy riippukeinu. Se on ollut varsinkin lasten suosiossa, mutta muutaman kerran olen siellä itsekin lepäillyt ja se on tuntunut ihan mukavalta. Mieluummin kuitenkin lähden pienelle roadtripille, jos siihen tarjoutuu mahdollisuus. Usein en niitä kesän aikana pääse tekemään, mutta aina on ihana päästä hetkeksi irti arjesta ja pois kotoa. Roadtrip piristää päivää ja niiden avulla jaksaa taas arjessa. Olen nauttinut suunnattomasti ystväni Marjon kanssa tehdyistä päiväretkistä. Tänä keväänä vietimme yhdessä lämpimän lauantaipäivän Vanhassa Porvoossa. Siitä voit lukea blogistani täältä

Hiirenkorvat vai syreenin tuoksu?

Olen monesti täällä blogissani kertonut, että kevät on yksi lempivuodenajoistani. Hiirenkorvat kuuluvat ehdottomasti kevääseen, mutta kesän alkaessa syreenit puhkeavat kukkaan eikä niiden tuoksua voita mikään. Meillä oli lapsuudenkodissani pitkä syreeniaita, joka oli mielestäni niin kaunis. Omastakin pihasta löytyy onnekseni muutama syreeni, mutta enemmänkin niitä voisi olla. Joka kesä taitan pensaasta muutaman oksan myös maljakkoon ja tuon sisälle. 

Mato-onki vai golfmailat?

Tämä on helppo. Ehdottomasti mato-onki. Golfia en ole koskaan pelannut enkä varmaan koskaan tule pelaamaankaan. Mato-ongella olen kyllä käynyt ja se onkin tosi kivaa puuhaa. Edellisestä kerrasta on pitkä aika, mutta istuskelu laiturilla, kalliolla tai veneessä ja siitä onkiminen on mukavaa, rentouttavaa ja niin rauhoittavaa. Tärkeää ei todellakaan ole saako kalaa vai ei. Tärkeintä on se fiilis, mikä onkimisesta tulee. Ihanaa kesäpuuhaa.

Tässä minun vastaukseni kesähaasteeseen. En haasta ketään mukaan, mutta halutessasi voit napata haasteen mukaasi. Jätä silloin minulle kommentti, niin tulen mielelläni lukemaan, mitkä asiat kuuluvat sinun kesääsi. Oikein aurinkoista ja mukavaa kesää Teille kaikille ♥

12 kommenttia:

  1. Kiva haaste ja kivat vastaukset!
    Ihanaa viikonloppua!🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ja kesäistä viikonloppua sinullekin ♥

      Poista
  2. Olipa kiva lukea tätä ♥ Aurinkoa viikonloppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Maiccu ♥

      Poista
  3. Ihana sinä kun tartuit tähän haasteeseen ♥♥♥
    Olemme kyllä hyvin samanlaisia monien vastausten suhteen.
    Itselleni tuotti vaikeuksia valita vain toista vaikka syreenin
    ja hiirenkorvien suhteen kun molemmat ovat tärkeitä keväässä.
    Ihana tuo viimeinen kuva kesäniitystä. Eilen jos Mäntässä olisi ollut
    enemmän aikaa olisin halunnut kuvailemaan siellä ollutta kaunista niittyä.
    Meidän mansikkakakutkin ovat samanlaisia.
    Aurinkoista sunnuntaita Krisse ♥ mitäs me samikset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kivaottaa haaste vastaan ja kirjoittaa omat vastaukset kysymyksiin. Tiesin jo heti lukiessani sinun vastauksiasi, että olemme niiin samiksia. Ilmankos meillä aina onkin niin kivaa yhdessä ♥

      Poista
  4. Onpa kiva haaste ja kauniit kuvat! Taidan napata haasteen matkaani :)

    Aurinkoista alkavaa viikkoa! Ja ihanaa juhannusta jos ei ehditä tässä välissä enää toivotella, päivät menee siivillä kun käy töissä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marika ♥ Minustakin tämä oli tosi kiva haaste, johon oli kiva osallistua. Oikein kivaa juhannusviikkoa sinullekin ja työniloa alkuviikon työpäiviin ♥

      Poista
  5. Kiva haaste!<3 Ja kuvat kotoisasta, kauniista kesä-Suomesta!<3 Jaa, kuulema on luvassa sitä perinteistä, jahka täältä kotiudutaan huomenna.;D
    Kaunista ja mukavaa juhannusviikkoa Krisse!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Taina ♥ Niin se on tainnut lupailla, että juhannus on viileä, mutta sitten taas lämpiää. Minua ei haittaa, kun olen koko juhannuksen töissä.

      Poista
  6. Mukava haaste :) myös itse olen törmännyt haasteeseen muutamassa blogissa ja on ollut kiva lukea bloggaajien vastauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ronja ♥ Minusta tämä on myös tosi kiva ja mukavaa, kun poikkesit blogissani.

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan