Äitienpäivänä

13.5.2018

Hyvää Äitienpäivää kaikille äideille, mummoille, varaäideille ja varamummoille, sijaisäideille ja äitipuolille sekä kaikille äitihahmoille ♥ Toivottavasti teillä kaikilla on ollut tänään hyvä päivä ja olette saaneet viettää sitä juuri niinkuin tätä päivää itse haluatte viettää.

Minä vietin tänään äitienpäivää oman äitini luona. Eilen leivoin aamupäivällä kahvipöytään tarjottavia. Tiedän, että äitini osaa arvostaa sitä ja onhan ne omatekoiset leivonnaiset aina vaan niin hyviä. Kiitos Sydämellä tehtyä blogin Katjalle amerikkalaisen juustokakun ohjeesta! Kakku oli simppeli tehdä, kuten Katjakin sanoi ja onnistui hyvin. Mansikkakastikkeen kanssa se maistui kyllä todella hyvälle. Minun ja äitini lisäksi kahville tulivat myös veljeni avovaimonsa kanssa, keskimmäinen tyttäreni sekä esikoiseni mies lastensa kanssa. 

Valkovuokot kuuluvat ehdottomasti äitienpäivään. Äitini olikin laskenut, että jo 49 vuotena peräkkäin hän on saanut joka äitienpäivän aamuna valkovuokkoja. Isä haki niitä aina ennen äidilleni ja nyt jo useamman vuoden ajan veljeni on jatkanut tätä ihanaa perinnettä. Joinain vuosina muistan, että isä sai oikein etsimällä etsiä niitä, kun kevät oli ollut viileä. Tänä vuonna ei sitä ongelmaa ollut. Tien varret ovat täynnä kauniita valkovuokko mättäitä.



Oli ihana nähdä näin äitienpäivänä myös omia lapsenlapsia. Lapsenlapset ovat omien lasteni jälkeen parasta, mitä olen voinut elämässäni saada. Olen niin onnellinen siitä, että olen saanut olla mukana heidän elämässään heidän syntymästään saakka. Viikolla pääsin myös osallistumaan heidän päiväkodissaan järjestettyyn äitienpäiväjuhlaan. Lapset esittivät monta hienoa esitystä juhlassa ja varsinkin tuleva eskarilaistyttö on aivan loistava esiintyjä. Laulun sanat ja koreografiat olivat hyvin muistissa ja kaikesta näki, kuinka paljon tyttö nautti esiintymisestä. Tuollaiset esitykset ovat niin ihania katsella.

Esikoiseni on tällä hetkellä matkoilla, mutta lähetteli minulle viestillä äitienpäiväterkkuja auringosta ♥ Kuopukseni kärsi kauheasta migreenistä kotona eikä siksi päässyt tulemaan tuonne äitini luo, mutta poikkesi juuri äsken täällä kotona minua halaamassa. Olen kyllä niin onnellinen kaikista lapsistani ja lapsenlapsistani ♥ Miehelläni on myös kolme lasta, mutta heidän kanssaan en ole onnistunut luomaan niin läheisiä suhteita kuin olisin ehkä halunnut. Ymmärrän, että heillä on oma äiti enkä hänen paikkaansa ole koskaan havitellut, mutta toisinaan näin äitienpäivänä pysähdyn miettimään, että asiat voisivat olla toisinkin. Aina ei kaikki mene niinkuin itse ajattelee, kuvittelee tai toivoisi niiden menevän. Sitä kuitenkin toivon, että ihmiset eivät unohtaisi niitä sijaisäitejä ja äitipuolia, isän uusia vaimoja ja heidän tekemäänsä työtä ja sen merkitystä. Yhtälailla he ovat hoitaneet ja kasvattaneet sekä olleet tukena ja luomassa sitä turvallista kasvuympäristöä lapsille. Jokainen aikuinen on lapselle tärkeä biologiaan katsomatta.

Tänä vuonna täällä Kouvolan seudulla on mitattu kaikkien aikojen lämpöennätys. Koskaan ei ole siis äitienpäivää vietetty näin lämpimässä säässä. Veljenikin aloitti tänään kylvötyöt (kuvassa). Kunpa tuo säiden valtias olisi nyt armollinen ja antaisi kaikkien maanviljelijöiden tehdä toukotyöt hyvissä sääoloissa. 

Lämmintä ja sydämellistä Äitienpäivän iltaa kaikille ♥

16 kommenttia:

  1. Ihanasti kirjoitit♥ Hyvää äitienpäivän iltaa!

    VastaaPoista
  2. Sinulla on ollut ihana äitienpäivä❤ Valkovuokot kuuluvat minustakin äitienpäivään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on ollut ♥ Tuolla äidin luona usein tapaamme sisarusteni ja lapsieni kanssa. Hyvä treffipaikka ja jotenkin siellä vaan on aina niin hyvä olla ♥

      Poista
  3. Minäkin kävin aamulla poimimassa lähimetsästä kimpun valkovuokkoja äidilleni, ne tosiaan kuuluvat äitienpäivään meilläkin.
    Ihanan päivän olet saanut viettää. Mukavaa äitienpäivän iltaa sinulle Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi ♥ Valkovuokko toukokuun kukkijana sopii aivan täydellisesti äitinpäivään.

      Poista
  4. Saimme täydellisen sään äitienpäiväksi. Ihanaa äitienpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia ♥ Uskomaton sää, vaikka alkoi kyllä iltapäivällä olla jo tuskaisen kuuma, jos ei yhtään tuullut, mutta äidin luona ilmalämpöpumpun alla oli viileää.

      Poista
  5. Sinulla on ollut upea päivä♥ Ihania kuvia! Leppoisaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päivikki ♥ Hyvän päivän sain viettää.

      Poista
  6. Siellä on vietetty ihana äitienpäivä.
    Hyvää äitienpäivä iltaa!💕🌸

    VastaaPoista
  7. Ihana äitienpäivä siellä ja kivat kuvat!
    Mukavaa uutta viikkoa Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Sinulle, Sari ♥

      Poista
  8. Ihanasti kirjoitit! <3
    Valkovuokot kuuluvat minustakin niin äitienpäivään!
    Oikein mukavaa uutta viikkoa ja nautitaan ihanasta säästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Vähän meinaa olla jo minulle liian kuumaa tämä ilma, mutta yritän nauttia tästä nyt, kun sitä vielä piisaa.

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan