Joulumarkkinoilla ♥

10.12.2017




Viikko sitten olin jo neljännen kerran jouluisella reissulla Tallinnan joulumarkkinoilla. Matka oli entisen työpaikkani henkilökunnalle tarkoitettu ja itseasiassa olin sitä myös itse ollut järjestämässä, joten pääsin vielä mukaan, vaikken enää olekaan siellä töissä. Aamulla kotoa lähteissä sää ja maisema oli todella jouluinen. Puun oksat olivat painuneet lumen alla ja ulkona oli ihanan valkoista. Tallinnassa ei sitten ollut yhtään lunta, vaan maisema oli jo liiankin tutuksi tulleen harmaa. Emme antaneet sen kuitenkaan häiritä minun ja ystäväni joulufiilistelyä. Raatihuoneen torin joulukuusi oli jälleen kerran mykistävän kaunis eikä sitä voinut kuin ihailla. Joulutorin kojuja kierrellessä nautiskelimme kuumana höyryävästä glögistä. Ystäväni teki hyviä lahjahankintoja käsityömyyjien kojuilla ja minä toimin makutuomarina. Ihanaa, kiireetöntä kuljeskelua torilla ja vanhan kaupungin kujilla hyvän ystävän kanssa ei kyllä voita mikään. 


Olen jo aiempinakin vuosina pistänyt Tallinnassa käydessäni merkille, kuinka hyvin ja paljon tuolla on panostettu kaupungin jouluisen ilmeen luomiseen. Jokapuolella on paljon erilaisia jouluvaloja ja pieniä kuusia valoineen on pitkin kadun varsia ja jopa kiinnitettyinä valopylväisiin. Ihanaa, sanon minä ♥



Laivalla söimme mennessä maittavan ja runsaan aamiaisen ja sen turvin pärjäsimmekin pitkälle iltapäivän puolelle. Minun suosikkikahvilakseni Tallinnassa on muodosttunutt persoonallinen suklaakahvila eräällä vanhan kaupungin sisäpihalla. Mieheni on kahvilan aikanaan löytänyt työmatkalla aivan sattumalta ja vei sitten minutkin sinne ollessamme kerran yhdessä Tallinnassa. Kahvilassa ei saa valokuvata eikä sen hämyisissä sisätiloissa kyllä kuvat onnistuisikaan. Tänne kahvilaan siis halusin viedä myös ystäväni juomaan hyvää teetä (itse otin laten) ja syömään ihanaa talon kakkua. Voin taata, että sen kakkupalan syötyään kyllä päivän sokeriannos tuli täytettyä eikä edes laivalla tehnyt kotimatkalla juuri mieli shoppailla saatika syödä enää mitään makeaa. Täytyy kyllä sanoa, että laivan taxfree myymälän hinnatkaan eivät kyllä houkutelleet entiseen tapaansa enää shoppailemaan joulusuklaita kotiinviemisiksi. 

Mutta minun ja ystäväni joulureissu oli kaikenkaikkiaan oikein mukava, vaikkakin raskas. Päivälle kertyi pituutta, kun olimme ns. päivämatkalla. Lähdimme reissuun aikaaisin aamulla ja kotiin kömmin vähän yli pulen yön. Nämä joulumarkkinat taitavat jäädäkin minulle tämän joulun ainoiksi, koska opiskelu ja työt siinä ohella tulevat viemään melkein kaiken aikani. Nytkin alan nimittäin valmistautumaan töihin lähtöön. Oletko sinä käynyt jo joulumarkkinoilla tai oletko menossa? Vai menetkö kenties tutustumaan Loviisan ihaniin joulukoteihin? 

16 kommenttia:

  1. Tallinna on kauniin jouluinen kaupunki. Noilla joulumarkkinoilla olen piipahtanut ja pitänyt juuri tunnelmasta siellä. Kauniita pieniä joulukuusia! Kiva, että pääsit vielä entisen työpaikan reissulle mukaan😘

    Loviisan joulukodit kävin katsomassa viikko sitten. Ehdoton "must to go" joulutapahtuma ja tänään kodit vielä avoinna. Tänään suuntaan Lohjan Menneen Ajan joulumarkkinoille.

    Mukavaa päivää Krisse❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjo ♥ Minullakin oli suunnitelmissa mennä tänä vuonna vihdoin ensimmäistä kertaa katsomaan Loviisan Joulukoteja, mutta olinkin sitten koko viikonlopun töissä. Ehkäpä sitten ensi vuonna.

      Mukavaa sunnuntai-iltaa Sinulle, Marjo ♥

      Poista
  2. Kyllä on kaunista <3
    Joulumarkkinat jäävät tältävuodelta, samoin joulukodit. Viikot menee töissä ja viikonloput opiskellen, joten aikaa jää hädin tuskin joulun laittoon.
    Oikein mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu ♥ Sinun päivä- ja viikko rytmisi kuullostaa kovin tutulta. Minäkään en suuremmin ehdi joulua varmasti laittelemaan, mutta näillä mennään. Jaksamista arkeesi ja kivaa sunnuntaita Sinullekin, Satu ♥

      Poista
  3. Tallinnassa on ihana joulutunnelma, tänä vuonna en tosin ole ollut ihan joulutorin aikaan kaupungissa.


    Lohjan joulumarkkinaretkelle tuli kutsu, mutta tänä vuonna jätin väliin kun täytyy saada muutamia jouluvalmisteluita kotona tehtyä. Ehkä käyn jossain vaiheessa Tuomaan markkinoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomaan markkinoilla olisi kiva joskus käydä, mutta olen aika huono lähtemään mihinkään kauemmas kotoa. Jotenkin sitä vaan on niin koti-ihminen, että kaikki vähäinen vapaa-aika menee ihan vaan kotoillessa.

      Mukavaa sunnuntai-iltaa Sinullekin, Tuuli ♥

      Poista
  4. Tallinnan joulumarkkinat <3 En ole koskaan ollut mutta kuvien perusteella pitää kyllä joskus päästä. Ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Sinulle, Taru ♥ Suosittelen tutustumista jouluiseen Tallinnaan, jos se suinkin on joskus mahdollista.

      Poista
  5. Ens viikonloppuna ollaan Tallinnaan menossa :) Siellä on aina yhtä kiva piipahtaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi, silloin joulutunnelma on varmasti jo aivan huipussaan! Ihanaa reissua Teille, Maiccu ♥

      Poista
  6. Ihana reissu teillä ollut, vaikkakin varmaan aika rankka.
    Meillä oli ystävän kanssa aikoinaan perinne ja mentiin aina itsenäisyyspäivänä piipahtamaan Tallinnassa ja sitten illalla katsomaan kotiin linnanjuhlia. Ystävän kanssa reissaaminen on mukavaa.Nyt se on jäänyt, mutta risteillään aina silloin tällöin muulloin.
    Ihanaa joulun odotusta sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Reissu oli tosi kiva, mutta aivan kuten sanoitkin rankka. Minullakin tämä oli tosian jo neljäs vuosi peräkkäin kun kävin tuolla. Nyt varmasti perinne katkeaa, kun työsuhde loppui. MUkavaa joulun odotusta Sinullekin, Sari ♥

      Poista
  7. Ihania jouluisia kuvia! Nuo markkinat näyttää tosi kivoilta! Leppoisaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päde ♥ Minusta nuo puiset myyntikojut olivat tosi kivoja tuolla torilla ja niitä oli kiva kierrellä. Kivaa alkava viikkoa Sinulle ♥

      Poista
  8. Tallinnan joulutori on kyllä niin kaunis! ❤ Muistan kuinka tapasin sinut ensimmäisen kerran samaisella retkellä! :)
    Minä haluaisin päästä Helsinkiin Tuomaan markkinoille vielä ennen aattoa, saa nähdä ehditäänkö kun tuo joulu tulee nyt niin vauhdilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistan tuon retken, kun nähtiin ensimmäisen kerran. On ollut kyllä onni, että olen saanut tutustua sinuun ♥ Toivottavasti pääset fiilistelemään joulua tuonne Tuomaan markkinoille. Itsekin haluaisin joskus päästä kokemaan ne.

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan